Arto Paasilinna - Jäniksen vuosi

Kirjailija: Arto Paasilinna

Sivumäärä: 218

Painos ja vuosi: - 2011

Korpisuomi tutuksi vaikka pullo kertaansa. Arto Paasilinna on kirjailijana itselleni jo vanha tuttavuus. Luin aikoinaan Ukkosenjumalan pojan, joka ei tuolloin suuremmin tehnyt vaikutusta. Toisaalta tartuin tähän Jäniksen vuoteen suurella mielenkiinnolla, koska olen tämän joskus elokuvana katsonut. Paasilinna on syntynyt Lapin Kittilässä, joten hän on siis pohjoisen poikia. Tämä seikka ei jää epäselväksi ainakaan tässä kirjassa. Hänen veljensä ovat myös maineikkaita kirjailioita, kuten Erno Paasilinna, joka on voittanut Finlandia-palkinnon.

Jäniksen vuosi on satiirinen ja humoristinen kuvaus suomalaisesta miehestä, joka kyllästyy kaupungin urbaaniin meininkiin. Kaikki alkaa siitä kun toimittaja Vatanen ja hänen kuvaajansa törmäävät auton eteen juosseeseen jänikseen. Jänis loukkaa jalkansa ja Vatanen alkaa hoitaa sitä. Kuvaaja ei koskaan löydä metsään juossutta Vatasta ja katoaapa hän muiltakin ihmisiltä, kuten esimerkiksi vaimoltaan. Vatasen mielestä vaimo on täydellinen ilkimys ja tyranni. Vastenmielinen nainen joka on pilannut miehen elämän.

Seikkailu koostuu pienistä, miltei erillisistä tapahtumista ja sattumuksista, joita mies kohtaa kierrellessään ympäri Suomenmaata. Hän antaa kohtalokkaan ja julman opetuksen korpille, joka käy ahneeksi ja röyhkeäksi. Hän rahtaa saksalaista sotaromua Kemijoen pohjasta ja rikastuukin hieman. Tuntuu siltä että Vatanen viihtyy Lapissa, laajoilla poromiesten mailla. Paasilinna antaa mielenkiintoisen ja sarkastisen kuvan suomalaisista(jopa muistakin) virkamiehistä ja viranomaisista, silti kuitenkaan loukkamatta erityisesti mitään ammattiryhmää. 

Liikuttavaa ja jopa surullistakin on Vatasen inhimillinen puoli joka vaali hänen suhdettaan jänikseen, vähäisimmästä vähäisimpään luontokappaleeseen. Ilmeisesti miehen lapsuudessa ei ole ollut tarpeeksi tärkeää lemmikkiä, ja parempihan jänis on kuin huono vaimo. Viinahuuruinen jakso sekoittaa kuvioita kummasti ja potkaisee miehen jopa rillumarei-tyyliseen naishurvitteluun. Lyödään kihlat muistamattomana päissä ja iloitaan hyvää kännimakua kohmelossa. Loppupuolen karhu jahti käynnistyy raadellusta varusmiehestä ja huipentuu vanjalan reissuun. Itselläni kävi Antti Litjan naama usein  mielessä lukiessani Vatasen toilailuja, toisaalta elokuva ei noudatellut kovin uskollisesti kirjan kulkua ja hyvä niin.

Kirja esittelee oivallisen kavalkadin stereotyyppisiä suomalaisia miehiä ja salomaiden paikkakuntia. Teksti on sujuvaa ja napakan purevaa, hetkittäin se äityy jopa reteileväksi ja röyhkeän näppäräksi. Tämäkin kirja on sinivalkoinen kuvaus itsetunnosta ja sen kolhuista. Mikä parasta Vatanen on selviytyjä, ja on sitä suurella sydämellä. Kaikessa eheydessään mukavaa ja viihtyisää luettavaa. Koska kirja on melko ohut, siihen on helppo tarttua laiskemmankin lukijan. Suosittelen kirjaa.

Antti Litja elokuvassa Jäniksen vuosi (1977).