Wladyslaw Reymont - Luvattu maa

Suomentanut: Reino Silvanto

Sivumäärä: 455

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1937

Pimeitä tehdashalleja ja loskaisia sivukujia. Löysin tuossa kuluvanvuoden alkuopuolella tämän kauniin ja hyväkuntoisen suomennetun ensipainoksen. Se lepäili kierrätyskeskuksen hyllyllä pilkkahintaan. Kirja on siis Wladyslaw Reymontin Luvattu maa ja kuuluu ilmeisesti johonkin (Nobel?)kirjasarjaan. Hyllystäni löytyy myös kaksiosainen Talonpoikia, joka kuuluu WSOY:n Nobel-sarjaan (ts. voi vielä odotella rauhassa vuoroaan). 

Puolalainen Wladyslaw Reymont aloitti kirjoittamisen melko myöhään, siis vasta yli 25-vuotiaana. Hän työskenteli erilaisissa sekatöissä - lähinnä melko ruumiillisissa, jotka tuolloin edustivatkin suurinta osaa työkentästä. Kirjailija julkaisi aluksi kertomuksia lehdissä ja vasta vuonna 1898 ilmestyi tämä kyseinen kirja Luvattu maa, joka kuitenkin kuuluu ehdottomasti varhaisempaan tuotantoon. Novellejakin ilmestyi ja nämä lienevätkin tärkeitä hänen urakehityksessään. Keskeisimpänä hänen tuotannossaan pidetään Talonpoikia -sarjaa, joka ilmestyi alunperin neljässä osassa. Reymont oli itseoppinut kirjailija (tuolloin tavallista), kuten monet suomalaisetkin kansalliskirjailijat. Tuotannon keskeiset tapahtumat ja teemat olivat kirjailijan omasta elämästä, siksi siis melko rahvaanomaisia ja työläisiä kunnioittavia. Hän kuoli melko nuorena vuonna 1925 ja sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vain vuotta aiemmin.

Wladyslaw Reymont Talonpoikia -kirjan etulehdellä.

Luvattu maa on kertomus kemisti-insinööri Karol Borowieckistä ja muutamasta hänen kaveristaan 1800-luvun lopun Lodsissa. Karol on työssä esimiehenä ja osakkaana eräässä puuvillakangas tehtaassa ja hänen unelmissaa kajastelee oma teollisuusliikeyritys. Koska tuolloinkaan ei ollut helppoa nousta ylempään yhteiskuntaluokkaan saati suuriin rahoihin, ei Karolin tie tarinassa ole yhtään sen kivettömämpi kuin muidenkaan. Vaikka Karol onkin aatelista sukua, ei hän kovinkaan paljon erotu tuolloisesta pikkupomosta.

Kaupungilla liikkuu paljon laitonta ja moraalitonta toimijaa, eikä likimain kukaan ole luotettava. Tuon tuostakin huonosti menestyvä tehdas syttyy palamaan ja omistaja pelastuu konkurssilta. Asioilla liikkuu  myös julmia ja häikäilemättömiä koronkiskureita, joita ei arvosteta mutta pelätään senkin edestä. Myös Karol Borowiecki joutuu "oman koiran" puremaksi. Vaikuttaa siltä ettei perusväestön keskuudessa juutalaisuutta suuresti arvosteta. Muun muassa Karolin aatelissuku ja sen arkkihenkilöt antavat ymmärtää luokkaerojen merkityksen ja vaikka Karol ei tästä pidäkkään, on hän taipuvainen ymmärtämään. Toisaalta Karol oli ajalleen edistyksellinen, koska piti näitä rotu- ja säätyajatuksia vanhanaikaisina. Mutta tuleeko miehestä hänen haaveilemansa rikas ja onnellinen tehtailija-pohatta? Ja millaisista moraalisista aineksista mies on lopulta tehty? Kenties ainoa pohjimmiltaan korkean moraalin omaava ihminen tarinassa lienee eräs tehtaan lääkäri, joka ei suostu näennäishoitamaan puoli-ilmaiseksi työläisiä.

Tuhruisilla teollisuusalueilla liikkuu paljon materiaalia ja työvoimaa, toisinsanoen siellä liikkuu suuret rahat. Käytetty painoyksikkö on puuta, joka vastaa 40 leiviskää ja 16,36 kg. Rahayksiköt ovat puolan ruplat ja saksan markat. Köyhät kerjäläiset tyytyvät kopekoihin, joilla ostetaan vaihtelevan laatuista pöperöä hengenpitimiksi. Kaikesta päättellen tuolloin ns. menestyksen ja totalisen romahtamisen välinen raja oli alati häilyvä ja muuttuva, joten kukaan ei voinut elää turvallisessa ilmapiirissä. Kun salongissa rouva kilistelee minkkiturkissa hienoja juomia, niin konttorihuoneesa herra puree kynsiä ja miettii miten saisi varastetuksi rahaa lankeaviin firman vekseleihin.

Tarinassa viritellään myös ihmissuhteita, niin rakkaudessa kuin toveruudessakin. Päälimmäiseksi nousee kuitenkin ihmisen pohjaton ahneus ja kateus. Jos et itse omista, niin ei saa omistaa kaverikaan. Luvatussa maassa käsitellään siis näitä kautta historian esiintyneitä peruspaheita, jotka lienevät keskeisiä myös nykyaikana. Naimakauppojen myötä raha vaihtaa omistajaa ja syntyy enemmän rikkaita mutta onnettomia ihmisiä. Sen sijaan köyhät kuolevat nälkään ja kaikkiin sellaisiin tauteihin, jotka eivät tartu parempiin ihmisiin. Kuolema tavoittaa huomiota, mutta ei koskaan kurkoittele todellista inhimillistä surua.

 

Kuvassa kansallistaiteilija Wladyslaw Reymont kuvattuna Puolan miljoonan zlotyn setelissä.

Reymontin tapa kirjoittaa on persoonallinen, mutta väistämättä ainakin itselleni tuli mieleen Bashevis Singer. Saattaa ollakin että herra Singer on ottanut vaikutetta synnyinmaansa kansalliskirjailijasta. Teksteissä ei ole suuremmin huumoria, mutta piiloivailua senkin edestä. Lukijalle tutuksi tulevat esim. katkuiset ja pölyiset (epäterveelliset) teollisuushallit, huonokuntoiset tiet ja kadut, sekä tunkkaiset ja usein ahtaat asumukset. Harvemmin aurinkokaan paistaa risukasaan ja kaikkien yllä velloo epäilyksen ja ahdingon usva. Voiko siis rehellinen ihminen Lodsissa ylipäätään elää ja menestyä? Voiko siellä kukaan aidosti ja pyyteettömästi välittää toisestaan? Reymontin tarinat lienevätkin tuolloisia paljastuskertomuksia paatuneimmista pyrkyreistä ja nousukaskapitalisteista. Mielestäni Reymontin kuvailu on ankeahkoa - hieman karikatyyristä, mutta kuitenkin siinä on rehellinen ja vilpitön pohjavire. Aivan kelvollista luettavaa siis.