Suomentanut: Annamari Sarajas ja Aila Meriluoto
Sivumäärä: 426
Painos ja vuosi: 3.painos ja 5.painos - 1976
Veri vetää tienpäälle. Harry Martinson oli ruotsalainen kirjailija ja runoilja. Hänen tuotantonsa on runopainotteinen ja näistä hän on myös saanut tunnustustakin. Kirjailija oli lapsuudessaan huutolainen ja orpo, lisäksi nämä seikat ajoivat hänet vaarhain merille ja kulkuriksi. Kaikenkaikkiaan hänen elämänsä oli dramaattinen ja tämä toimi ilmeisesti hänelle luovuuden lähteenä. Martinsonista liikkui kiistanalaisia huhuja ja epäilyksiä koskien hänen Nobel-palkitsemistaan vuonna 1974, sillä hän oli itse kyseisen palkinnon luovuttavassa organisaatiossa.
Sen ajan vasemmistolaisen ilmapiirin myötävaikutuksesta Harry Martinson kuoli onnettomana ja oman käden kautta sairaalassa vuonna 1978.
Päätin lukea hänen kaksi teostaan samoissa kansissa, eli Kulkijan pilvilinnat ja Aniara. Harry Martinson osallistui vapaaehtoisena talvisotaan 1939-1940. Siitä ainakin me suomalaiset voimme olla näin itsenäisyyspäivän liepeilla kiitollisia, osasipa hän kirjoittaa tai ei.
Kulkijan pilvilinnat kertoo Bollesta ja hänen ystävästään ja liikekumppanistaan Ahlbomista, jotka perustavat sikareita valmistavan käsityöpajan vanhaan parakkiin. He saavat suhteillaan laadukkaita tarvikkeita ulkomailta ja ilmiselvästi hallitsevat tekniikat ja otteet. Sikarinvalmistus saattaa asiaa tuntemattomasta vaikuttaa yksinkertaiselta puuhalta, mutta kaikesta päätellen se on kaikkia muuta. Pitää huomioida kosteusolosuhteet, ja pitää varoa erilaisten tuoksujen kulkeutuminen aromaattisiin tupakka-aineksiin. Kädet pitää pestä moneen kertaan ja hieroa tupakkapölyllä. Lisäksi pitää noudattaa huolellisuutta tupakanlehtien leikkaamisessa, jotta ei tule hukkaa ja lopputulos on esteettinen.
Sitten hieman yllättäen tarina muuttuu. Sikaritehtailusta saadulla voitolla vain toinen kaveruksista, eli Ahlbom pääsee matkustamaan Amerikkaan. Bollea harmittaa, mutta rehti kun on niin nielee tappionsa kuin mies. Bolle sen sijaan lähtee kulkemaan ympäri Ruotsia ja kokee monenlaisia seikkailuja, iloa ja surua - vilua ja nälkääkin. Hän tutustuu lukuisiin uusiin "värikkäisiin" ystäviin, lähinnä kulkureihin ja eri alueiden asukkaisiin, eikä "Vuori" niminen rangaistuslaitoskaan täysin vieraaksi jää. Ruotsin maantieto saa päivitystä ja käsitys silloisista oloista muotoutuu lukijalle oivallisesti. Ja ottaako Kaaroni lopulta omansa?
Tarinassa pohditaan eri kanteilta kulkurin elämää. On olemassa empaattisia ihmisiä jotka ottavat vastaan kulkijan taloonsa. Toisaalta on kitsaita ja pahoja, jopa väkivaltaisia ihmisiä jotka pieksävät ja nöyryyttävät kulkijoita. Kulkurin elämää pohditaan (jopa yllättävän)syvällisesti ja monipuolisesti. Epäluulot, mustasukkaisuus, pelko ja ylpeys ovat ihmisen suurimpia vihollisia. Nämä seikat käyvät joskus miltei kohtaokkaiksi. Toisaalta kulkurin itsensä nöyryys ja orjallisuus voivat saada lähes nälkäkuoleman partaalle, ja saattaahan joku poloinen reisullaan myös paleltua kuoliaaksi.
Kirjan loppupuoli tarjoili jonkinmoisia yllätyksiä, jotka veivät kirjan jopa "aasialais-uskonnolliseen" suuntaan.
Kirja on hämmästyttävän monipuolinen ja kerronta on vaivatonta ja viihdyttävää. Luulen että käänöstyökin on laadukasta, ainakaan tekstiä ei mielestäni tarvitse päivittää. Kulkijan pilvilinnat on lukemisen arvoinen kirja.
Aniara on kertomus siirtokunnasta joka lähtee matkalle kohti Mars-planeettaa. Avaruusalus joutuu kuitenkin sivuun reitiltään väistettyään asteroidia. Siitä alkaa surullinen ja ahdistava matka kohti tuntematonta suurta tyhjyyttä - kohti Lyyran-tähdistöä. Runoelma on tutkielma ihmismielestä ja samalla ryhmästä ihmisiä. Tarina on monikerroksinen ja toimii useilla tasoilla. Aniara on ihmiskunta pienoiskoossa, se joutuu samanlaisten haasteiden eteen kuin maailma - mutta kaikki tapahtuu paljon nopeampaa. Vaikka se tarinassa taittaa matkaa jopa 15000 vuotta, vain pienen hetken ihmisen henki sitä koristaa tai kauhistaa. Uskonto vaihtuu ja ihminen raaistuu entisestään - voiko kukaan selvitä Aniarassa, tai edes omassa maailmassamme? Luulen että tämän kysymyksen Harry Martinson esittää lukijalleen. Seuraavassa paljon kertova lainaus, lyhyt mutta ytimekäs.
"Ei avaruuden julmuus ylittää
voi ihmisjulmuutta, sen kajahdusta.
Maan vankityrmän kiviavaruus
kuin holvi kaartuu ihmissielun päällä
kun kylmät kivet mykät vastaavat:
On täällä ihminen. On Aniara täällä."
Mielestäni Aniara on tieteisrunoelma ja ainakin itselleni ainutlaatuinen. Tieteellisyyttä on jopa siinämäärin, että sisällön on suomennokseen tarkastanut fyysikko. Käännös ei ilmeisesti ole täysin Martinsonia itseään miellyttänyt, mutta kompromissien kautta on saatu luettava kokonaisuus. Harmi ettei itselläni ole tuo ruotsinkielen taito häävillä mallilla, olisi voinut lukaista vaikka toisella kotimaisellakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti