Henning Mankell - Syvyys

Suomentanut: Laura Jänisniemi

Sivumäärä: 396

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 2005

Kun Ruotsi valmistautuu ensimmäiseen maailmansotaan. Afrikkassa osan vuodesta nykyisin asuva dekkarikirjailija Henning Mankell tarttuu näköjään myös hänelle vieraampiinkin aiheisiin, kuten tässä ruotsiksi vuonna 2004 ilmestyneesä kirjassa Syvyys. Olen lukenut jo varsin paljon Mankellin kirjoja ja olen alkanut niihn tavallaan kyllästymään, vaikkakin itselläni on kaikesta päätellen niihin jonkinlainen viha ja rakkaussuhde. Hänen "suorasukainen" tyylinsä on ainakin itseäni alkanut ärsyttää. Mankell on kuitenkin yksi parhaiten myyneistä ruotsalaiskirjailijoista täällä Suomessa, joten kaupallisessa mielessä häntä lienee turha vähätellä.

Syvyys kertoo ruotsalaisesta meriupseeri Lars Tobiasson-Swartmanista (kauhea nimihirviö), joka palvelee Ruotsin merivoimissa ensimmäisen maailmansodan (johon Ruotsi ei osallistunut) alla ja sen aikana. Lars on turvallisesti naimisissa, mutta perheen lisäys on antanut odottaa itseään. Kaikki hänen urallaan tuntuu olevan reilassa ja hän on mies parhaasta päästä. Lars saa pestin merensyvyyden tarkistusmittauksiin Ruotsin saaristomerelle, johon hän lähtee tykkivenemiehistöineen. Ilmeisesti hänen pään sisältönsä ei ole aivan kunnossa tai ainakin siellä on paljon käsittelemättömiä tunneasioita, jotka alkavat torpata hänen nousukiitoaan. Ongelma saa ainakin aluksi hänen kauan sitten kuolleen isän kasvot ja Larsin hermot tuntuvat reistailevan lisääntyvässä määrin. Lisäksi Larsia raivostuttaa hänen tuntemansa alemmuus vaimonsa hienostosukua kohtaan, jota muistutellan aina kiusallisilla ja pitkästyttävillä vuotuisilla "perheillallisilla". Lopulta pitääkin miettiä onko vaimo alun alkaenkaan sopiva?

Ongelmien kulminaatiopiste lienee eräällä luodolla tapahtuva kohtaaminen nuoren leskirouvan kanssa, josta käynnistyy jopa harhaisuuteen ulottuva valheiden ja luotujen kuvitelmien leikki. Tässäkin tarinassa Mankell osaa mässäillä ihmisten heikkouksilla ja kypsymättömyydellä, ja kuinka yllättävästi tähän(kin) rooliin istuu mies miehekkäässä ja kunniallisessa ammatissa. Lukijalle jää kivasti aikaa lukea siitä kuinka alas tullaan kovalla ropinalla. Tarinan naiset ovat vaihtelevassa määrin vahvoja ja itsenäisiä, mikä on näissä Mankellin kirjoissa jo tuttu tavaramerkki. Upseerissa kussakin on paljon vikoja, joita ruvetaankin eräässä käänteessä ruotimaan oikein olan takaa. Kenellä vika päässä ja kenellä fysiikassa. Kiintiö juoppokin tarinasta löytyy, mutta yllättäen hän ei ollut suomalainen.

Itse tarina joka pitkälti keskittyy miehisiin kuvioihin on jotenkin Mankellille vieras, tai ainakin itselleni jää lukiessa sellainen tunne. Toisaalta hänen draaman kehittelyn taito on kieltämättä hyvä, joskin läpeensä asenteellinen ja jopa paasavan sävyinen. Hetkittäin teksti vaikutta jopa vimmaiselta, ikään kuin hän olisi itse joutunut juonen petoksen kohteeksi. Syvyydessä tarjotaan jonkinverran nippelitietoa merentutkimuksessa kätettävästä tekniikasta ja asioista, jotka on tosin helposti saatavissa netistä tai tietokirjallisuudesta. Teksti on sen verran löysää ja helppolukuista, että kirjan ehättää lukea parissa illassa. Kirja on kaiketi pohjimmiltaan rakkausromaani. Jostakin syystä nämä Mankellin draamalliset kirjat saavat nykyisin itseni pahalle tuulelle, pitäisi ilmeisesti lukea useamminkin. Kaikessa subjektiivisuudessaan odotettua Henning Mankellia.