Sinclair Lewis - Babbitt

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 372

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 4.painos - 1976

Pilkka voi sattua omaan nilkkaan. Sinclair Lewis oli aikoinaan ensimmäinen amerikkalainen kirjailija joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon (1930). Hänen pääteemojaan olivat  muun muassa  tasa-arvo asiat, tavalliset kansalaiset ja hyvinvointivaltion kehitys(kaikkine lieveilmiöineen). Mielenkiintoista kirjailijassa on se ettei hän kuitenkaan ilmeisesti koskaan ollut itse onnellinen ja niinpä hän kuolikin raskaan elämän uuvuttamana ennen aikojaan. Vaikka Lewisin kirjoja on myyty miljoonia kappaleita, ei hän kuitenkaan ole tunnetuimmasta päästä amerikkalaisia kirjailijoita - ainakaan Suomessa. Tuossa tarkastellessani hänen tuotantoaan löysin suomennettunakin useita kirjoja. Koska hyllyssäni on levännyt jo pitkään hänen pääteoksensa Babbitt, päätin lukea sen suurin odotuksin (myönnettäköön).

Babbitt on kertomus tavallisesta amerikkalaisesta paremman keskiluokan miehestä, joka asuu perheineen kasvavassa kuvitteellisessa Zenithin kaupungissa jossain päin keskilänttä. Vaikka George Babbitt on nouseva tähti bisnestaivaalla, elää hänen sisällään kasvava tyytymättömyys. Röyhkeys ja ylenkatse alempia yhteiskuntaluokkia kohtaan on tyypillistä tälle pyrkyrimäiselle ja itseriittoisalle sielulle, joka yrittää vimmatusti olla parempi kuin ehkä onkaan. Kaikkeen mihin mies tarttuu pitää olla liitettynä ylevä ajatus, korkea moraali ja voimakas heteromiehen hengellinen usko. Paljastuu kuitenkin aika nopeasti että kulissien takana herra Babbitt on valmis tinkimään monestakin kaikkien uskomasta periaatteesta. Kaikessa yltäkylläisyydessä piilee kuitenkin yksinäisyys ja vääjäämätön ajan hammas. Ja vaikka Babbitt luulee auttavansa ystäviä ja läheisiään, ajaa hän heidät pikimiten syvempään suohon kuin olisi voinut kuvitella. Sinänsä hyvin stereotyyppinen perhe-elämä tarjoaa myös muhkeita ja koomisia lukuhetkiä. Miestään palvova vaimo, joka on mustasukkainen ja marttyyrisyyteen vaipuva. Poika joka ei ilmiselvästi halua täyttää vaativan isän asettamia tavoitteita ja odotuksia, sen sijaan syöksyy pahelliseen nuorisoelämään. Isän kateus poikaansa ja hänessä ruumiilistuvaan vapauteen on käsin kosketeltava. Ovatko proletaaritkaan ihan läpeensä mädännäisiä ja voiko köyhäkin olla onnellinen? Näitä ja muitakin asioita joutuu kiinteistövälittäjä Babbitt miettimaan pistäessään elämäänsä risaiseksi. Voiko hän kuitenkin kääntää kelkkansa ennen kuin on liian myöhäistä?

Sinclair Lewis onnistuu kutomaan hauskan parodioivan kuvan amerikkalaisesta pintaliitoelämästä ja pyrkyrimäisestä poroporvarista. Kuitenkin jossain vaiheessa aivan kuin vaivihkaa astuu kuvioihin myös surullinen ja alakuloinenkin tunnelma. Kuinka yhden ihmisen silmin nähty maailma on monisävyisenä ja koomisenakin "ahdistava". Elämän kuvioiden ympärillä on monia puristavia ja yksilön vapautta uhkaavia tekijöitä. Amerikkalainen unelma on siis täydellisesti toteutuvana pelkkä utopia jo pelkästään senkin vuoksi että rajut ja itsekkäät tavoitteet jättävät jälkeensä savuavia raunioita. Kysymys kuuluukin että kauanko herra Babbitt jaksaa elää kulissielämää vastoin omaatuntoa ja raudan lujaa järkeä. Siksipä kirja on pohjimmiltaan kahden perimmäisen ideologian kamppailua, familismin ja individualismin. Kumpi voittaa - sen saa lukija päätellä. 

Sinclair Lewis (kirjan sisäkannessa)

Mielestäni kirja on yksi parhaimmista lukemistani satiirisista kirjoista, varsinkin kun se kuvailee nousukaselämää jota itse ainakin suuresti vierastan. Amerikkalaisen oman aikansa yhteiskunnan kuvaus ekonomistiselta ja sosiologiselta kannalta on huomattavan sivistävä ja asiapitoinen, kunhan sen tietysti antaa asettua omaan taiteelliseen konseptiinsa. Kuinka kylmiäkin asioita voi käsitellä ivallisella, mutta asiallisen luovalla lämmöllä. Hyvä hyvä!

Joseph Brodsky - Joulutähti

Suomentanut: Jukka Mallinen

Sivumäärä: 98

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 1999

Kristillistä joulun henkeä. Koska joulun aikana haluttaa lukea jotain jouluaiheista ja kuitenkin "lyhyempää", päätin lukea tämän Brodskyn Joulutähti -kokoelman. Joseph Brodsky on kirjoittanut lähes jokaisena jouluna runon ja näistä on koostettu suomennettu kirja. Vaikka runoilija ei ole omien sanojensa mukaan kirkon ihminen, kiehtoo häntä joulun aihe ja henki. Kalvinistina Brodsky kannattaa läntistä kirkkokuntaa ja onkin luontevaa että joulu on saanut oman (tosin melko suuren) osansa hänen tuotannossaan.

Joulutähti on kohtalaisen selkeänäkin runokokoelmana aika vaikeaselkoinen ja raskassoutuinen. Jos vertaan kirjaa aiemmin lukemaani Kesksutelu taivaan asujaimen kanssa, myönnän että joulu aiheena on ainakin itselleni "riittämätön". Mielummin lukukokemuksesta tuleekin havainnoiva - ei niinkään harras. Täytyy kuitenkin nostaa hattua miehelle joka näkee vaivaa jokainen joulu kirjoittaa runon. 

Lopuksi kirjailija käy keskustelua Petr Vailin kanssa ja tässä osiossa hän valaisee motivaatioitaan ja uskoaan yleensäkin. Tämän lisäksi Brodsky sivuaa eri aiheita kuten venäläinen kirjallisuus ja Pasternak. Lisäksi kirjailija lausuu muutaman sanan suhteesta vanhaan kotimaahansa ja sen vallanpitäjiin. Oikeastaan itselleni tuo lopun keskustelu oli paljon antoisampi kuin runot konsanaan.

Runoista kiinnostuneille kirja on varmasti lukemisen arvoinen. Itseäni ei juurikaan runot jaksa kiinnostaa ja siinäkin kategoriassa kokoelma ei edusta parhaimmistoa. Myönnän toki että nämä ovat makuasioita, joten mitäpä tuosta sitten. Ainakaan Joulutähti ei edusta perinteisimpää runoutta. Käsittääkseni nämä runot ovat valtaosin venäjänkielellä kirjoitettuja, vaikka uran loppupuolella alkoi Brodsky kirjoittaa myös englanniksi. Itseltäni löytyy myös esseekokoelma Katastrofeja ilmassa, jonka luen ehkäpä tulevan vuoden aikana.

Henning Mankell - Kadonneiden miesten metsä

Suomentanut: Laura Jänisniemi

Sivumäärä: 157

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 2007

Olipas kyllä piittaamatonta räjähteiden käyttöä! Päätin taas vaihteeksi tarttua Henning Mankellin kirjaan ja koska hyllystäni löytyi tämä pienoisromaani Kadonneiden miesten metsä, osui valintani siihen. Kirja on kirjoitettu jo vuonna 1978 ja julkaistu vuotta myöhemmin. En tiedä miksi tämä suomennos ilmestyi vasta muutama vuosi sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat seitsemänkymmentäluvun loppupuolelle ja Pohjois-Ruotsiin. Kaksi turhautunutta miestä päättää matkustaa Sundsvallin pohjoispuolelle Kiurujärvelle, jonka rannalla sijaitsee eräänlainen rangaistuslaitos. Laitos oli toiminut aiemmin lähinnä rattijuoppojen sijoituspaikkana ja lopettanut toimintansa joskus 60-luvulla. Mankell kuljettaa lukijansa autenttisiin tunnelmiin kauniin korpiluonnon keskelle, parhaisiin norrlantilaismaisemiin. Poliisimestari ja First Harold saavat seurakseen myös pari muuta kumppania. Nämä neljä henkilöä luovat tarinan, joka ei mielestäni ole tyypillisintä Mankellia. Tarina on eräänlainen pakotarina, jossa miehet hakevat etäisyyttä ruotsalaiseen yhteiskuntaan. Näissä kuvioissa etsitään yhteiskunnan kipupisteitä ja podetaan todennäköisesti jonkinlasta "ikäkriisiä". Tämä kaikin puolin pikkunätti kirja muistuttaa hieman Torgny Lindgrenin tuotoksia, joskin paljon selkeämmin ja maan läheisemmin kerrottuna. Kadonneiden miesten metsä ei ole ehtinyt saavuttaa kirjailijalle tyypillistä vasemmistolaishapatusta, jolloin lukuelämys ei muodostu poliittisesti korruptoituneeksi ja "sietämättömäksi". Vaikka miehet eivät kykene olemaan täysin riitelemättä ja nujakoimatta, muodostuu tunnelma kuitenkin aika seesteiseksi. Lukuelämyksestä kehkeytyy saman tyylinen kuin Italialaisista kengistä, hienotunteinen ja draamallinen paketti.

Vaikka kirja on melko vähäeleinen ja tapahtumaköyhä, löytyy juonessa sen verran itua että motivaatiota lukemiseen riittää. Itselläni kului pari iltaa sinikeltaisissa tunnelmissa. Ei ihan perus kioskikirjallisuutta kuitenkaan. Kirja-aitta toivottaa hauskaa joulua kaikille lukijoille.

Victor Hugo - Kurjat IV (Idylli Plumet- ja Epopeia Saint-Deniskadun varrella)

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 476

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1930

Voiko kokoava voima olla myös tuhoava voima? Urakkani Victor Hugon Kurjien seurassa jatkuu tämän neljännen osan merkeissä. Aiemmasta poiketen ainakin tämän neljännen osan kannet ovat erilaista designia aiempiin kolmeen verrattuna. Kaiken lisäksi kirja on huomattavan hunokuntoinen ja sitä lukiessa täytyi noudattaa erityistä hellävaraisuutta, ettei sivut varisseet hiutaleina syliin. Kunhan saan sarjan luettua, niin ainakaan ensimmäiseksi en taida tarttua muihin Hugon suomennoksiin. Kieltämättä kaikessa mielenkiintoisuudessaankin Kurjat savotta on jo nyt ollut melko "rankka".

Tässä neljännessä osassa tarina etenee taas piirun verran ja kulkee hetken jopa limittäin edellisen kirjan kanssa. Mariuksen ja Leivosen (Cosetten) välinen suhde kehittyy ja edistyy eräänlaisen henkisen rakkauden tasolle. Näiden kahden ihmisen suhde kirjassa on keskeisessä asemassa. Jo edellisessä jaksossa vaihdetut katseet ja kiihkeä etsintä on johtanut tapaamisen asteelle. Tapahtuu myös niin että Thenardierin kopla pääsee karkaamaan vankilasta ja aiheuttaa jonkin asteisia levottomia kuvioita rakastavaisten ympärille ja erityisesti rakkaudesta tietämätön Jean Valjean joutuu järjestelemään taas kerran asioitaan. Miten nuori rakkaus selviytyy levottomien aikojen ylitse? Samalla hetkellä(kesällä 1832) joutuu Pariisi taas opiskelijahulinoinnin kouriin ja näihin osallistuu myös pettynyt ja hätiköivä Marius. Jotenkin Marius onnistuu ärsyttämään lipevällä persoonallaan ainakin itseni ja ilmeisesti myös Jean Valjeanin. Yllättävän positiivisen kuvan saan kuitenkin Cossetten lurjussisarpuoli Eponinesta, joka yrittää hämmentää omia tunteitaan seuraten Mariuksen elämää(pitäisiköhän huolestua).

Victor Hugo osoittaa taas tässäkin kirjassa erinomaisen yleissivistyneisyytensä kaikenlaisten nippelitietojen osalta koskien historiaa, kirjallisuutta ja taidetta. Hämmästyttävän tarkoilla poliittisilla pohdinnoilla kirjailija teki aikoinaan oikeutta teokselleen myös valistus mielessä. Vaikuttaa siltä että tarinan lomassa on vaihtelevan mittaisia paasaavia luentoja yhteiskunnasta ja sen epäkohdista, hetkittäin jopa täysin irroitettuna itse juonesta. Lisäksi monin painkoin tulee vaikutelma että kirjan hahmot harjoittelisivat eräänlaista sosiodraamaa.

Keskeisinä teemoina pidän nousevan toiveikkaan ilmapiirin merkeissä rakkautta ja sen lukemattomia tunnesävyjä. Ehkä hieman häiritsevää on kuitenkin häpeilevä ja naivi ote jolla nuoren parin vaatimattomasti edistyvää soidinmenoa kuvataan. Toisaalta oman ikävystyttävän mutta totuudenmukaisen oppitunnin vanhenemisesta ja mustasukkaisuudesta Hugo kiteyttää hyvin Jean Valjeanin hahmoon. Voiko jo elämän vaihtoehdot ja mahdollisuudet menettänyt mies kohdata nuoren ja kukkeimmassa iässä olevan paronin rinta rottingilla ilman häpeän häivää - se jäänee lukijan itsensä nähtäväksi. Ainakin itse jouduin pohtimaan ihmisenä oloa jo sinällään, ollapa nyt yli kuusikymppinen ja auttamattomasti kalkkis. Toivottavasti itse en fakkiudu ja katkeroidu elämään kuten Jean Valjean. Tähän mennessä yksitoikkoisin Kurjat romaani, mutta toisaalta ehkä selkein ja parhaiten hahmottuva.

Pär Lagerkvist - Ahasveruksen kuolema

Suomentanut: Eila Pennanen

Sivumäärä: 122

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1960

Jumala ei asu käsin tehdyssä temppelissä. Kiertelin syksyllä paikallisessa kierrätyskeskuksessa ja löysin sieltä tämän Pär Lagerkvistin Ahasveruksen kuoleman. Tutustuin jo aiemmin kirjailijan tuotantoon parilla pienoisromaanilla, jotka olivat mielestäni kelvollisia. Ilmeisesti miehen paraatilaji olikin nämä lyhyet ja ytimekkäät pienoisromaanit, joissa käsiteltiin uskonnollisia teemoja maallisella otteella.

Ahasveruksen kuolema on eräänlainen seikkailu sielun sopukoihin ja elävään uskoon. Tarina käynnistyy muukalaisesta, joka saapuu toiviomatkalaisia kuhisevaan majataloon. Tämä ehkä jopa paheenpesä kätkee huomaansa porttoja ja entisiä rikollisia, unohtamatta myös hengenmiehiä. Muukalainen saapuu siis majataloon pakoon rajuilmaa ja tutustuu vakavamieliseen ja vähäsanaiseen mieheen, joka alkaa kertoa miehelle elämäntarinaansa. Myös miehen prostituoidulta vaikuttava elähtänyt, mutta kuitenkin kauneutensa sälyttänyt naisystävä valottaa räväkästi (kuin jätkät konsanaan) miehen viimaikaisia käänteitä. Tämä kulkurimies on kokenut hiljattain henkisen ja hengellisen kokemuksen, joka on saanut hänen päänsä pyörälle. Kuljettuaan aiemmin ruton ja sodan runtelemilla mailla, hän oli törmännyt merkilliseen mökkiin, jossa oli levännyt riutunut nainen. Tämän naisen käsissä ja jaloissa oli ristiinnaulitun merkit (stigmat) ja kaiken lisäksi paljastui että nainen oli hiljattain kuollut. Vainajaa valvoi rakkikoira, joka lyöttäytyikin miehen matkaan tämän palatessa tien päälle.

Muukalainen sattuikin otolliseen aikaan tapaamaan tämän Tobias -nimisen miehen, joka yrittää kovasti itsetutkistella sieluaan ja uskoaan. Vaikka Tobias yrittää kovasti uskoa Jumalaan, ei hän siihen kuitenkaan kykene. Näky ristiinnaulitusta vahvistaa kuitenkin hänen käsitystään toiviomatkan tarpeellisuudesta - ehkäpä hän tekisi sellaisen johonkin paikkaan. Jostakin käsittämättömästä syystä Tobias potkaisee häntä seuranneen rakkikoiran hengiltä ja tästä muodostuu tarinan käännekohta. Tämä koiran kuolema onkin verraten raadollinen (jopa groteski) kuvaus kirjan muuhun tarinointiin nähden. Niinpä muukalainen, Tobias ja hänen naisystävänsä lähtevät matkalle kohti tuntematonta.

Mielestäni Ahasveruksen kuoleman keskeisinä teemoina voi pitää individuaalin uskon ja elämän punaisen langan löytämistä. Löytääkö kukaan kuitenkaan oikeasti yhtä ja ainoaa Jumalaa jota kaikki kansat ja ihmiset palvovat - keskeistä maailmanskontoa. Palvovatko kaikki hyvää, vai joutuvatko jopa höynäytetyksi? Toisaalta pahalla on potentiaalia muuttua hyväksi ja hyvällä pahaksi. Voiko kukaan löytää elämän syvällisimpiä asioita saati vastauksia savuisesta ja nuhruisesta yömajasta? Ainakin jos ihminen itse kokee sovittavansa elämänsä synnintaakan yhdellä täsmällisellä asialla tai esimerkiksi matkalla, on todennäköistä että ihnminen voi kohdata ikuisuuden paremmalla mielellä. Kirja oli kaikessa lyhyydessään ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen. Tuskinpa kukaan ehtii kyllästyä reilun 120 sivun lukemiseen, vaikka aihe olisikin puuduttava.

Hanif Kureishi - Esikaupunkien buddha

Suomentanut: Seppo Loponen

Sivumäärä: 336

Kustantaja:WSOY

Painos ja vuosi: 3.painos - 1994

Hulvaton ja raikas pop-tuulahdus Lontoon esikaupungeista. Päätin lukea Hanif Kureishia ja koska hyllystäni löytyi tämä Esikaupunkien buddha, sovimme tämän vaimoni kanssa haastekirjaksi. Kirja  on Kureishin esikoisteos omalla nimellään. Aiemmin hän kirjoitteli pornograafista kirjallisuutta Antonia French nimimerkillä. Kureishi on taustoiltaan pakistanilais-englantilainen ja hänen kirjallisuutensa käsittelee lähinnä maahanmuuttoa, rasismia ja rotukysymyksiä. Tästä kyseisestä Esikaupunkien buddha -kirjasta on tehty myös elokuva, jota en ainakaan itse muista nähneeni.

Esikaupunkien buddha kertoo Karimista, hänen perheestään ja ystävistään Lontoon laitamilla. Karim on koulukiusaattu, päämäärätön ja onneton. Kummallinen kasvuympäristö aasialaistaustaisessa yhteisössä tekee yhtälöstä melko sakean ja omalla tavalla vaikuttavan. Perheessä ja sen ympärillä tapahtuu jopa nykymittapuulla ajateltuna varsin "liberaaleja" asioita. Isä lähtee taiteilijaeukon matkaan ja Karim itse homostelee punkkarinuraa rakentelevan Charlien kanssa. Tyttöystävä Jamila luovutetaan pakkoliittoon Bombaysta maahanmuuttavan Changezin kanssa ja näille kehittyy eräänlainen hyväksikäyttöliitto. Saamaton ja ruma Changez on hienosteleva hyvän perheen lapsi, joka yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni Jamilasta. Nuori nainen on kiinnostunut kaikista muista paitsi Changezista, jota hän hyväksikäyttää passauttamalla ja orjuuttamalla. Jamilan isä joka on yllättäen paljastunut konservatiiviseksi kotinatsiksi, riutuu lopulta miltei kuoliaaksi väkipäisyyttään ja syömättömyyttään.

Kuitenkin Karim pääsee kuin pääseekin näyttelijäpiireihin ja onnistuu jopa luomaan jonkinlaista uraa. Poika laitetaan omia taustoja irvaileviin rooleihin, joista hän pääsee ilmeisesti oman lahjakkuutensa vuoksi irtautumaan. Samalla hän rakastuu lihallisesti nuoreen kauniiseen Eleonoriin ja pääsee kokeilemaan lähes kaikki kotkotukset kahdestaan ja suuremmassakin joukossa. Pian kuitenkin Karimkin joutuu toteamaan turruttavan ilmiön - kun mikään ei enää riitä. Onko tabuja rikkovalla elämän härskiydellä mitään rajaa? Ainakin todellinen työn teko on paljon epäseksikkäämpää kuin joutenolo ja perverssi haaveileminen

Hanif Kureishi tutustuttaa lukijansa maahanmuuttajien elämään Lontoon lähiöissä. Mielestäni melkein kaikki hahmot ovat kuitenkin uskottavia, tai ainakin siinä rajoilla. Jos tämä on ollut joskus kirjailijan omaa elämää, täytyy myöntää että monessa vellissä on mies keitetty. Luulen että totuutta on sidosteeksi asti, mutta valtaosa on mielikuvituksen tuotetta. Tai sitten kuultua ja sovellettua. Kirja on hämmästyttävän helppoa ja viihdyttävää luettavaa, täynnä populaari-ilmiöitä ja kehittyvää 70-luvun nuorisokulttuuria. Vaikka tarina kertoo lyhyehköstä ajan jaksosta, onnistuu siitä silti saamaan aika vakuuttavan ja kattavan kuvan Lontoon ja sen esikaupunkien hengestä. Voi olla että tartun piakkoin myös Gabrielin lahjaan, kunhan saan kirjan käsiini.

Halldor Laxness - Salka Valka

Suomentanut: Jyrki Mäntylä

Sivumäärä: 396

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 3.painos - 1985

Rumien ihmisten korporaatio. Halldor Kiljan Laxness on ehdottomasti tärkein islantilaisista kirjailijoista. Hänen tuotannostaan on suomennettu useampiakin teoksia ja tämä Salka Valka on suomennettu kahteen otteeseen. Ensin Kristiina Kivivuoren versio ruotsin kielisestä painoksesta vuonna 1948 joka oli typistetty alkuperäisestä n. 60-80 sivun verran. Ja sitten tämä typistämätön Jyrki Mäntylän versio alkuperäiskielisestä vuonna 1966. Koska itselläni on molemmat versiot, päätin aloittaa tästä "perusteellisemmasta" versiosta.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat Oseyriin Axlarvuonon rannalle. Nainen ja tyttö saapuvat pohjoisesta pieneen takapajuiseen kylään, jossa he eivät saa varauksetonta vastaanottoa. Koska naisen rahat ovat lopussa, he eivät voi jatkaa etelään vaan heidän on jäätävä paikkakunnalle. Tästä käynnistyy tarina väkipäisestä tyttölapsesta Salka Valkasta, joka yrittää selvitä ja kasvaa naiseksi kylässä - jossa vallitsee miesten maailma. Oseyre on pullollaan Pelastusarmeijan hihhuleita ja rumia kalastajia, jotka eivät erota tyttöjä naisista. Salkan äiti kuolee pian epäselvissä olosuhteissa ja lapsi jää orvoksi. Tyttöä ahdistelee juoppo pedofiiliöykkäri Steinthor ja ilmeisesti jopa raiskaakin tämän, vaikka myöhemmin toisin väitetään. Steinthor tekee katoamistemput ja saapuu vuosien kuluttua ns. muuttuneena miehenä, vastaamatta kuitenkaan koskaan tekemästään rikoksesta. Tässä kohtaa kirjailija on luonut epäuskottavan parisuhde koukeron näiden kahden välille. Kieroutuneen rakkauden kuvioita tulee pien sekoittamaan vätystelevä nuorimies Arnaldur, joka ajaa työläisen asiaa tekemättä kuitenkaan itse päivääkään oikeita töitä. Tarinassa esiintyy useita mielenkiintoisia(tosin fakkiutuneita) persoonallisuuksia, jotka vaikuttavat enemmän tai vähemmän kylän ryhmädynamiikkaan.

Heti kun pelastusarmeija pakkaa kamansa ja häipyy paikkakunnalta, saapuu tilalle proletaarit ja ammattiyhdistysmiehet. Tämä sotkee paikallisia pikkukapitalistisia kuvioita ja aiheuttaa levottomuutta. Vaikka tarina rakentuukin Salka Valkan elämän ympärille, niin suurelta osin se kertoo myös islannin yhteiskunnasta ja poliittisista kuvioista ensimmäisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Halldor Laxness hallitsee karikatyyrisen ihmiskuvailun jopa hieman liiassakin määrin, koska tämä alkoi ainakin itseäni pidemmän päälle ärsyttää. Merkille pantavaa on muun muassa näiden karismaattisten henkilöiden heikkoudet, kuten juoppous, huorinteko ja jumalan kieltäminen. Nämähän ei monenkaan mielestä ole heikkouksia enää nykyaikana. 

Mielestäni raskaita ja turhia olivat myös ns. hengelliset runot ja aforismit mitä varsinkin alkupuolella ahkerasti viljeltiin. Tulipa aivan mieleen olisiko kirjailija itse kokenut jonkinlaisen kritsillisen herätyksen.

Salka Valka on kirjailijan pääteos ja ilmeisesti suuresti vaikuttanut esim. hänen palkitsemiseen kirjallisuuden Nobelilla. Kuitenkin Laxness itse on kertonut kirjoittamisprosessin vaikeudesta islannin kielen osalta. Koska hän kirjaa kijoittaessaan asui pitkiä aikoja ulkomailla, alkoi islannin kielen taito ruostua (varsinkin luovan kirjoittamisen). Mielestäni kirja on lupaavan alun jälkeen melko tylsä ja hetkittäin jopa lukijaa aliarvioiva. Kuitenkin Salka Valkassa on omat hetkensä, joiden vuoksi sen pystyy lukemaan. Ja se mikä jää puuttumaan mielenkiinnon osalta, korvautuu osin kirjailijan kertojan lahjojen vuoksi. Jos kuitenkin haluat tutustua pelkästään Islannin luontoon, kannattaa katsoa mielummin joku television luontodokumentti.