Suomentanut: Eila Pennanen
Sivumäärä: 122
Kustantaja: WSOY
Painos ja vuosi: 1.painos - 1960
Jumala ei asu käsin tehdyssä temppelissä. Kiertelin syksyllä paikallisessa kierrätyskeskuksessa ja löysin sieltä tämän Pär Lagerkvistin Ahasveruksen kuoleman. Tutustuin jo aiemmin kirjailijan tuotantoon parilla pienoisromaanilla, jotka olivat mielestäni kelvollisia. Ilmeisesti miehen paraatilaji olikin nämä lyhyet ja ytimekkäät pienoisromaanit, joissa käsiteltiin uskonnollisia teemoja maallisella otteella.
Ahasveruksen kuolema on eräänlainen seikkailu sielun sopukoihin ja elävään uskoon. Tarina käynnistyy muukalaisesta, joka saapuu toiviomatkalaisia kuhisevaan majataloon. Tämä ehkä jopa paheenpesä kätkee huomaansa porttoja ja entisiä rikollisia, unohtamatta myös hengenmiehiä. Muukalainen saapuu siis majataloon pakoon rajuilmaa ja tutustuu vakavamieliseen ja vähäsanaiseen mieheen, joka alkaa kertoa miehelle elämäntarinaansa. Myös miehen prostituoidulta vaikuttava elähtänyt, mutta kuitenkin kauneutensa sälyttänyt naisystävä valottaa räväkästi (kuin jätkät konsanaan) miehen viimaikaisia käänteitä. Tämä kulkurimies on kokenut hiljattain henkisen ja hengellisen kokemuksen, joka on saanut hänen päänsä pyörälle. Kuljettuaan aiemmin ruton ja sodan runtelemilla mailla, hän oli törmännyt merkilliseen mökkiin, jossa oli levännyt riutunut nainen. Tämän naisen käsissä ja jaloissa oli ristiinnaulitun merkit (stigmat) ja kaiken lisäksi paljastui että nainen oli hiljattain kuollut. Vainajaa valvoi rakkikoira, joka lyöttäytyikin miehen matkaan tämän palatessa tien päälle.
Muukalainen sattuikin otolliseen aikaan tapaamaan tämän Tobias -nimisen miehen, joka yrittää kovasti itsetutkistella sieluaan ja uskoaan. Vaikka Tobias yrittää kovasti uskoa Jumalaan, ei hän siihen kuitenkaan kykene. Näky ristiinnaulitusta vahvistaa kuitenkin hänen käsitystään toiviomatkan tarpeellisuudesta - ehkäpä hän tekisi sellaisen johonkin paikkaan. Jostakin käsittämättömästä syystä Tobias potkaisee häntä seuranneen rakkikoiran hengiltä ja tästä muodostuu tarinan käännekohta. Tämä koiran kuolema onkin verraten raadollinen (jopa groteski) kuvaus kirjan muuhun tarinointiin nähden. Niinpä muukalainen, Tobias ja hänen naisystävänsä lähtevät matkalle kohti tuntematonta.
Mielestäni Ahasveruksen kuoleman keskeisinä teemoina voi pitää individuaalin uskon ja elämän punaisen langan löytämistä. Löytääkö kukaan kuitenkaan oikeasti yhtä ja ainoaa Jumalaa jota kaikki kansat ja ihmiset palvovat - keskeistä maailmanskontoa. Palvovatko kaikki hyvää, vai joutuvatko jopa höynäytetyksi? Toisaalta pahalla on potentiaalia muuttua hyväksi ja hyvällä pahaksi. Voiko kukaan löytää elämän syvällisimpiä asioita saati vastauksia savuisesta ja nuhruisesta yömajasta? Ainakin jos ihminen itse kokee sovittavansa elämänsä synnintaakan yhdellä täsmällisellä asialla tai esimerkiksi matkalla, on todennäköistä että ihnminen voi kohdata ikuisuuden paremmalla mielellä. Kirja oli kaikessa lyhyydessään ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen. Tuskinpa kukaan ehtii kyllästyä reilun 120 sivun lukemiseen, vaikka aihe olisikin puuduttava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti