Grazia Deledda - Elias Portolu

Suomentanut: Jalmari Hahl

Sivumäärä: 236

Painos ja vuosi: 1.painos - 1928

Hauduttava kuumuus ja keltaiset kedot joilla lammas-karja laiduntaa, Sardinian sinisen taivaan alla. Elias Portolu oli Grazia Deleddan läpimurto kirja, jolla hän käynnisti menestyksellisen uransa italialaisessa kirjallisuudessa. Tämä kirja puolustaa itseään kaunokirjallisuuden klassikoiden joukossa, kaiketi oikeutetusti. 

Tarina alkaa siitä kun Portolun veljessarjan pojankasvoinen Elias pääsee vankilasta lusimasta tuomiota, jonka syytä ei milloinkaan suoranaisesti kerrota. Elias on perheen fiksuin ja filmaattisin, mutta työtävieroksuva ja retaleen oloinen. Kaiken lisäksi hän on auttamatta naismainen ja heiveröinen ns. "juustonukke". Ukko Portolu jaksaa vuoroin haukkua ja kehua poikiaan ja muutenkin porukka on kuin rähinöivä romanilauma. Perheen työteliäs mutta yksinkertainen Pietro seurustelee nuoren ja kauniin Maddalenan kanssa ja menee myös hänen kanssaan vihille. Eliaksella ja Maddalenalla on kuitenkin vispilänkauppaa ja he ovat ilmeisen rakastuneet. Tästä käynnistyy käsittämättömän lapsellinen ja sekava, mutta toki kiihkeän intohimoinen petossuhde. Erityisesti Elias on lapsellisen sairas tunnemaailmaltaan, itsekeskeinen ja omahyväinen. Maddalena sen sijaan röyhkeä ja petollinen. Jo sinällään tapahtumat soljuvat luontevan kierosti Nuorossa, joka tuolloin oli paheen ja rikollisuuden  tyyssija. Edes Eliaksen pappisvihkimys ei pysty kesyttämään kiihkeitä välimerenmiehen tunteita. Ja kuinkas muuten näitä surkeita tekoja puolustellaan sielunvihollisen kataluudella, toisin sanoen pirun syytä koko homma.

Tarina kerrotaan muutenkin liioittelevalla kiihkeydellä ja siinä toistetaan tarpeettoman paljon samoja asioita, ehkäpä tätä käytetäänkin lähinnä tehokeinona. Mielestäni keskeinen teema on tässäkin kirjassa on synti ja siihen lakeaminen, tarkemmin sanoen kielletyn hedelmän puraiseminen. Jotenkin tämän onnettoman ja hosuvan porukan yllä leijuu tosiaankin jokin sardinialainen kirous. Jollakin tasolla Elias Portolussa käytetään mehukkaasti Madonna ja huora tematiikkaa. Lisäksi tätä täydentävänä vastapainona käytetään eksynyttä ja rappeutunutta huorapukkia sinisilmäisten junttien puutarhassa. Mielenkiintoinen havainto yhtäläisyydestä Tuulen viemää kirjaan, jossa myöskin kamppailtiin samanlaisessa tilanteessa - alhaisten mutta aitojen tunteiden myrsky uskonnollismoraalisia seikkoja palvovassa yhteisössä. Jos se on kielettyä, sitä haluaa enemmän. Uskon että Grazia Deledda venyttää näitä asioita tarkoituksella äärimmilleen, saaden täten potkua kirjoihinsa. Ehkä mielenpainuvinta tarinassa on kuitenkin vahva ympäristön kuvailu ja ihmisten luonnonläheisyys. Teksteissä on feministisiä piirteitä ja niitä ei voi olla aistimatta, näin ollen luulenkin että kirja on myös kaikessa romanttisuudessaan naislukijoiden mieleen. 

Kaiken kaikkiaan arvioni kirjasta on tahallisesti asenteellinen ja subjektiivinen, mukaillakseni kirjan ilmapiiriä.

Seuraavassa mielestäni edustava otos Grazia Deleddan kirjoitustyylistä;

"Hauskinta oli sentään iltaisin isossa majassa valkean ääressä, joka paloi räiskyen, korkealle liekehtien. Ulkona oli viileää, melkein koleaa, kuu vaelsi länttä kohti luoden maisemaan jylhän lumoavan tunnelman. Sardinian himmeät, yksinäiset kuutamoyöt! Sarvipöllön värähtelevän houkutteleva ääni, ajuruohon korpituoksu, mastiksipuun kirpeä lemu, kaukaisten metsien ikävöivä humina sulavat yksitoikkoiseksi ja surumieliseksi sopusoinnuksi, joka tuo sydämeen juhlallisen alakuloisuuden, alkuperäisen puhtaudentilan kaihon. -"

Grazia Deledda - Elias Portolu s.44

Grazia Deledda - Muratti

Italialainen kansitaide Muratti(L'edera)

Suomentanut: Jalmari Hahl

Sivumäärä: 244

Painos ja vuosi: 1.painos - 1929

Hänen ympärillään kuin muratti - kohtalokas nainen. Grazia Deledda(1871-1936) oli sardinialainen kirjailija, joka valmentautui kirjailijan uralleen lähes olemattomin opinnoin. Toki hän opiskeli kieliä, joka tietysti tuki hänen selkeää kirjoittajan lahjaa. Deleddan kirjoja on suomennettu useita ja ne ovat valtaosin jääneet unholaan - kirjaston varastojen uumeniin. Viimeiset painokset lienevät 1940-luvulta. Muratin lisäksi tarkoituksenani on lukea myös Elias Portolu, mutta Pako Egyptiin jäänee haaveeksi, koska en kirjaa mistään näytä saavan. Grazia Deledda sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1926.

Muratti kertoo monimutkaisen rakkaustarinan, johon sekoituvat lähes kaikki ihmisen alhaisimmat ja toisaalta myös ihailtavimmat ominaisuudet. Annesa niminen nuori nainen on ottolapsena perheessä, jossa hän hoitaa vanhaa ukko Zua nimistä vaaria. Nainen ei ole enää lapsi eikä liioin nuorikaan, miltei nelikymppinen. Ilmiselvästi tämä vaari on pian kohtaava vanhan vihtahousun, mutta on kaikessa väkipäisyydessään sitkashenkinen. Perhepiirissä huseeraa myös lurjusmainen leskipoika don Paulu, johon Annesa on ihastunut. Don Paulu yrittää pitää yllä perheen toimeentuloa ja tiluksia, mutta ei onnistu missään asiassa - päin vastoin hän on pelkkä rahan syöveri. Kilpakosija nuori renki Gantine joka on ehättänyt jopa kihloihin Annesan kanssa, koittaa miteellä kaikin yritteliäisyyden keinoin don Paulua vastaan, huomaten kuitenkin pian tien nousevan pystyyn.

Tilalla tapahtuu rikos joka muuttaa shokeeraavasti lähes kaiken. Saako paha palkkansa ja kuka oikeastaan edustaa hyvää ja kuka pahaa? Voiko tunteiden seuraaminen johtaa turmioon vai kääntyykö riskinotto kannattavaksi? Onnettomien asioiden vuoksi Annesa nousee Gonare-vuorelle etsimään selvyyttä ja vauhtia sotkuisiin ja pelottaviin asioihin. Hänen keskeisinä oppaina toimivat papit ja paimenet. Vaikka täytyy myöntää että muutaman kerran käväisi  mielessä, että pappi Virdisillä ei ole puhtaat jauhot pussissa. Yhtä kaikki lopulta ympyrä sulkeutuu.

Tarinaa kehystää Sardinian luonto kaikkinen väreineen ja vivahteineen. Eikä aluksi voisi uskoa millaisen seikkailun pyhän Basiluksen juhlan ilotulitusrakettien räiske käynnistäisi lukijalle. Sirkkojen sirityksessä ja satakielten liverryksessä nousee ilmoille savun ja puutarhan tuoksu, joita vahtii sinisenä kuultavat vuoret

Itseäni huvitti tämän suuren "perheen" sähläily ja siitä tulikin mieleeni espanjalaisuus, suulasta sadattelua ja tohelointia. Kirjailija Grazia Deledda on onnistunut ainakin tässä tarinassa luomaan lukijalle otollisen lukemisympäristön. Kieli on sopivan runsasta, välttäen kuitenkin turhia korulauseita. Ei mitenkään pitkästyttävää. Tarinan iästä johtuen vilisee teksteissä vanhoja suomalaisia sanoja, jotka on kuitenkin helposti ymmärrettävissä. Mielestäni tarinan kantavia voimia ovat kohtalon arvaamattomat tiet ja ihmisten potentiaali luoda savua ilman tulta. Joskus rouva fortuuna näyttää pitkää nenää, ja kaiken kukkuraksi joukossa tyhmyys tiivistyy. Jälleen kerran kovin naistenmies on kädetön hulttio, mutta vastustamaton sellainen. Kirja on siis draamallinen kertomus, joka edustaa monelta osin aikansa dekkarikirjallisuutta.