Suomentanut: Arvi Nuormaa
Sivumäärä: 290 + 205(495)
Painos ja vuosi: 2.painos - 1964 ja 1965
Päätin jatkaa tämän aloittamani Thibault'n suku -sarjan loppuun kaikkien suomennettujen kirjojen osalta. Koska Martin du Gardin teksti on joutuisaa lukea, ei tämä aiheuttanut suurtakaan ponnistelua. Kaiken lisäksi kirjaston muut asiakkaat eivät ole kovin innostuneita lukemaan näitä viehättäviä kirjoja, joten sain pitää niitä lainassa huomattavan pitkän ajan.
4. Antoinen potilaat
5. >>La Sorelina>>
On siis kulunut taas muutamia vuosia. Herra Thibault'n kunto on pikkuhiljaa romahtanut ja hän on joutunut palvelusväen armoille. Antoine hoitaa uutterasti - korkealla moraalilla ja ammattitaidolla potilaitaan. Vaikuttaa vain siltä että hän on kiinnostuneempi ihmisten pään sisällöstä, kuin somatiikasta. Erään "pienen tytön" tapauksen yhteydessä joutuu nuori lääkäri punnitsemaan niin ammattimoraaliaan kuin omaa asennettaan. Oliko eutanasia jo tuolloin niinkin pinnalla oleva aihe, mitä kirjailia Martin du Gard antaa Antoinen kautta ymmärtää? Kuitenkin potilaat hoituvat rennolla kädellä ja kuin korkeamman voiman johdatuksesta - ilman pienintäkään epäilystä. Isänsä hoidon osalta Antoine lipeää jopa menestyksellisesti plasebo-keinojen käyttöön, ja tästäkin rönsyilee mielenkiintoisia pohdintoja psyyken ja sooman vuorovaikutuksesta. Muutenkin Antoinen potilaissa viihdytään suhteellisen paljon pohdintojen teillä, lähinnä nuoren lääkärin mielikuvituksen keitoksissa.
Mielenkiintoisen huomion kiinnitin Jacquesin kohtaloon, tämähän jää hieman auki. Onko Jacques kuollut, vai onko hän ehkä vain matkoilla tai niin ns. kadonnut?
Vaikka Antoine on hiljattain kokenut vaikeita ihmissuhde pettymyksiä, alkaa uusia fantasioita lipua nuoren miehen mieleen. Ainakin naiset pysyttelevät mehevästi flirttailu linjoilla, joita Antoine ei voi olla huomaamatta.
Parasta antia kirjassa ovat kuitenkin lääkäripraktiikan kuvailut, näissähän luodaan varsin kattavaa kuvausta tuon ajan ammattilaisuudesta. Tuberkuloosin moninaiset kasvot ja lähestyvän kuoleman ahdistavat merkit, tietynlaisella kaunokirjallisuuden herkkyydellä ja keinolla.
La Sorelinassa tarina saa taas uuden käänteen. Paljastuu nimittäin että Jacques onkin elossa. Yhteiseen kotiin sapuu kirje rehtori herra de Jalicourtilta, joka sisältää hänen arvionsa ja kommenttinsa Jacquesin kirjoittamasta La Sorelina-novellista. Antoine tapaa de Jalicourtin ja saa selville yhtä sun toista, muun muassa sen että pojan novelli on jo julkaistu. La Sorelina osoittautuu paljastuskirjaksi(tai näin ainakin Antoine luulee) ja päättelemällä tarinan kuviota hän vaipuu hypoteettisiin mietteisiinsä, onko Jacques todellakin tätä mieltä ja onko näin tapahtunut? Tästä alkaa kuumeinen etsintä, joka vie Antoinen Sveitsiin. Vaikka lääkäri Thibault on helpottunut löydettyään pojan hengissä, on hän silti kuohuksissaan ja vihainen. Haluaako Jacques kuitenkaan palata kotiin isän kuolinvuoteelle tekemään sovintoa?
La Sorelinan teemana ovat sisarusten välinen vuorovaikutus ja sen moninaiset nyanssit. Lisäksi tarina tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vapaaehtoisesti katoavan ihmisen identiteetin uudelleen muokkautumisesta. Suoko sovinto anteeksiannon ja unohduksen? Antoinen intuitio muistuttaa kieltämättä salapoliisin potentiaaliasia kykyjä, hänen availessaan salaisuuksien verkkoa. Onko asiat kuitenkaan ihan niin kuin La Sorelina-novellissa kerrotaan, vai onko siinä sittenkin myös taiteilijan luomaa fantasiaa? Mielestäni kirja tarjoaa enemmän onnistumisia kuin pettymyksiä ja näin ollen se on aiempia kirjoja valoisampi.
La Sorelinassa tarina saa taas uuden käänteen. Paljastuu nimittäin että Jacques onkin elossa. Yhteiseen kotiin sapuu kirje rehtori herra de Jalicourtilta, joka sisältää hänen arvionsa ja kommenttinsa Jacquesin kirjoittamasta La Sorelina-novellista. Antoine tapaa de Jalicourtin ja saa selville yhtä sun toista, muun muassa sen että pojan novelli on jo julkaistu. La Sorelina osoittautuu paljastuskirjaksi(tai näin ainakin Antoine luulee) ja päättelemällä tarinan kuviota hän vaipuu hypoteettisiin mietteisiinsä, onko Jacques todellakin tätä mieltä ja onko näin tapahtunut? Tästä alkaa kuumeinen etsintä, joka vie Antoinen Sveitsiin. Vaikka lääkäri Thibault on helpottunut löydettyään pojan hengissä, on hän silti kuohuksissaan ja vihainen. Haluaako Jacques kuitenkaan palata kotiin isän kuolinvuoteelle tekemään sovintoa?
La Sorelinan teemana ovat sisarusten välinen vuorovaikutus ja sen moninaiset nyanssit. Lisäksi tarina tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman vapaaehtoisesti katoavan ihmisen identiteetin uudelleen muokkautumisesta. Suoko sovinto anteeksiannon ja unohduksen? Antoinen intuitio muistuttaa kieltämättä salapoliisin potentiaaliasia kykyjä, hänen availessaan salaisuuksien verkkoa. Onko asiat kuitenkaan ihan niin kuin La Sorelina-novellissa kerrotaan, vai onko siinä sittenkin myös taiteilijan luomaa fantasiaa? Mielestäni kirja tarjoaa enemmän onnistumisia kuin pettymyksiä ja näin ollen se on aiempia kirjoja valoisampi.
 |
| Roger Martin du Gard(Wikipedia) |
6. Isän kuolema
Viimeisessä suomennetussa osassa Isän kuolema siirtyy painopiste ratkaisevasti herra Oscar Thibaultiin, siis kuolevaan vanhaan mieheen. Koska tuskat lisääntyvät ja valoa ei näy tunnelin päässä, alkaa olla kiire. Paikalle pyydetään pastori Ábbé Vécard antamaan viimeisiä synninpäästöjä. Huoneeseen kehkeytyy vahva dialogi hengenmiehen ja maallisen kulkijan välille. Paljastuukin niin, että herra Thibaultin usko on ollut lähinnä näennäistä ja kulisseja ylläpitävää ylemmyyttä. Kun sitten joudutaan katsomaan tuskallista kuolemaa silmästä silmään, alkaa tämä verho rakoilla ja lennättää ilmoille kaikenlaista "epäileväisyyttä ja vihaa". Vain vaivoin sisarukset ehättävät Sveitsistä kuolevan äärelle, huomatakseen tuskallisen kuoleman pitkittyvän ja johtavan lähes epäinhimillisiin mittasuhteisiin. Tässä vaiheessa Antoine sortuu viimein "pehmeän" eutanasian tielle, kokematta yllättäen suuriakaan tunnon tuskia. Tämäkin jakso tarjoaa runsaasti lääketieteellisiä faktoja ja mielenkiintoisia kuvauksia kuolemasta niin maallisella kuin henkisellä tasolla. Jotenkin tuntuu siltä, että kuolema tarjotaan vastenmielisenä ja rumana asiana, eikä se yhtään kauniimmaksi muodostu edes rauhoittuneiden kasvojen luomassa hiljaisessa ilmapiirissä. Tajolla siis lautumia, visvaa ja veristä virtsaa virttyneillä lakanoilla.
Kirjassa pureudutaan syvällisemmin Herra Thibaultin persoonaan hänen kuollessan ja post mortem hänen muistiinpanojensa kautta. Onnistuiko niinkin henkevä ja tunteva ihminen kovettamaan ulkokuorensa, tekemään itsestään lähes vieraan ihmisen lapsilleen ja muillekin läheisilleen? Hautajaisista ei lukijalle juurikaan pohdittavaa jää, mutta tietysti tämäkin ohjaa käsityksissä porvaristosta ja teräätekevistä.
Kuin sokerina pohjalla tarjoutuu lopuksi lukijalle hienoa pohdintaa uskonnosta ja katolisuudesta. Antoine Thibaultin uskon puute hämmästyttää herra Ábbéa ja mielestäni tämä osa onkin ehkä antoisinta luettavaa. Tuntuu siltä että kirjailija Martin du Gard unohtuu itsekin ruotimaan omaa käsitystään(Antoinen kautta) teologiasta, ateismista ja jopa metfysiikasta. Pystyykö kirkonmies pitämään puolensa tuossa sivukaupalla jatkuvassa väittelyssä? Vai onko koko uskon ja rationalisuuden välinen jutustelu törmännyt niiden välissä vallitsevaan ylitsepääsemättömään muuriin? Keskeiset teemat Isän kuolemassa ovat kuoleman lopullisuuden hyväksyminen, uskon kyseenalaistaminen ja eutanasian pohdinta. Rahan osuus kuvioissa on vähäisempää kuin esim. vasta lukemassani Buddenbrookeissa, mutta selvästi kuitenkin herra Thibaultissa on korostettua ylpeyttä ja pöyhkeyttä joka kanavoituu testamentin monimutkaisissa koukeroissa.
Luettuani koko Thibault'n suomennetun kirjasarjan jää itselleni päälimmäisenä mieleen ihmisiä seikkaperäisesti kuvaileva helppolukuinen kerronta. Tarjolla on myös eksaktia tietoa lääketieteestä, sosiologiasta, uskonnosta ja taiteesta. Kuitenkin Martin Du Gard käsittelee tietyllä aika radikaalillakin kovakouraisuudella sensitiivisiäkin asioita ja uskaltaa riisua "likaisetkin" ajatukset sanoiksi, säilyttäen kuitenkin arvokkuden. Mielestäni kirjailijan tarjoama realismi on lopulta aika pessimistisesti sävyttynyt. Koska kirjassa esiintyvien ihmisten määrä pysyy kohtuullisena, ei pakka uhkaa levitä missään vaiheessa ja lukeminen on mielekästä.
Harmi ettei kahta viimeistä osaa l'Été 1914 ja l'Épilogue ole suomennettu. Edellä mainitut käsittelevät muun muassa sotaa, joka olisi teemallisesti lopettanut luontevasti sarjan(suomeksikin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti