Victor Hugo - Kurjat V (Jean Valjean)

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 373

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1931

Viemärit koituvat pelastukseksi. Kurjat-urakka saavuttaa päätöksensä viidennen osan Jean Valjean myötä. Tämä Victor Hugon mestariteos on ollut yllättävän koukuttava ja mielenkiintoinen tuttavuus. Jouduin lukemaan pikkuhiljaa nämä kaikki, koska muuten tehtävä olisi käynyt työlääksi ja raskaaksi. Täytynee muistuttaa itseänsä siitä, että koko sarjasta löytyy 2069 sivua.

Tarina on edennyt levottomuuskiin kaupungin kujien barrigaadeille, jossa järjestellään pienimuotoista aseellista kapinaa. Pettynyt Marius liittyy aktiivisiin hulinoijiin, koska hän on pettynyt Cossetten suhteen. Marius lähettää kuitenkin kirjeen Cossettelle, joka päätyy Jean Valjeanin käsiin. Taistelut kääntyvät valtaapitävien voitoksi ja kapinoijien rippeet hajoavat ympäriinsä Pariisin viemäreihin. Tässä vaiheessa Victor Hugo pitää varhaisekologisen luennon viemäreiden kehityksestä ja niiden tuotoksista vuosisatojen saatossa. Ihmisulostehan on kultaakin arvokkaampaa, riippuu miten katsoo. 

Kuinka Valjean ja Marius selviävät rytäkästä, katoavatko he näihin päättymättömiin viemäreihin, vai löytävätkö tiensä ulos? Entäpä miten käy konstaapeli Javertin, joka on soluttautunut kapinallisiin? Täytyy myöntää että tämä sarjan päätösosa oli jotenkin selkeämpi kuin edelliset. Viemäriluentoa lukuunottamatta tarina etenee selkeästi ja nopeasti. Hauskan juonteen kertomukseen tuo umpiroisto Thenardierin tahattomat hyvät työt ja muutenkin lisääntyvä seesteisyys, eikä iloiset juhlavat tapahtumat muistuta lainkaan alun surullisista ja ankeista ihmiskohtaloista.

Varsin ehjä ja monipuolinen kirjasarja tämä Kurjat. Ainoa ehkä mainittava miinuspuoli on aikansa elänyt käännöskieli. Esimerkiksi kaikki suuremmat luvut olivat kummallisesti ilmaistuja ja oudot vanhat sanat mietityttivät. Kuitenkin teksti oli valtaosin ymmärrettävää. Yllättävän ajankohtaisiakin ongelmia ja aiheita kun ottaa huomioon, että kirja julkaistiin jo vuonna 1862. Kaikin puolin kannattava urakka.

Victor Hugo - Kurjat IV (Idylli Plumet- ja Epopeia Saint-Deniskadun varrella)

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 476

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1930

Voiko kokoava voima olla myös tuhoava voima? Urakkani Victor Hugon Kurjien seurassa jatkuu tämän neljännen osan merkeissä. Aiemmasta poiketen ainakin tämän neljännen osan kannet ovat erilaista designia aiempiin kolmeen verrattuna. Kaiken lisäksi kirja on huomattavan hunokuntoinen ja sitä lukiessa täytyi noudattaa erityistä hellävaraisuutta, ettei sivut varisseet hiutaleina syliin. Kunhan saan sarjan luettua, niin ainakaan ensimmäiseksi en taida tarttua muihin Hugon suomennoksiin. Kieltämättä kaikessa mielenkiintoisuudessaankin Kurjat savotta on jo nyt ollut melko "rankka".

Tässä neljännessä osassa tarina etenee taas piirun verran ja kulkee hetken jopa limittäin edellisen kirjan kanssa. Mariuksen ja Leivosen (Cosetten) välinen suhde kehittyy ja edistyy eräänlaisen henkisen rakkauden tasolle. Näiden kahden ihmisen suhde kirjassa on keskeisessä asemassa. Jo edellisessä jaksossa vaihdetut katseet ja kiihkeä etsintä on johtanut tapaamisen asteelle. Tapahtuu myös niin että Thenardierin kopla pääsee karkaamaan vankilasta ja aiheuttaa jonkin asteisia levottomia kuvioita rakastavaisten ympärille ja erityisesti rakkaudesta tietämätön Jean Valjean joutuu järjestelemään taas kerran asioitaan. Miten nuori rakkaus selviytyy levottomien aikojen ylitse? Samalla hetkellä(kesällä 1832) joutuu Pariisi taas opiskelijahulinoinnin kouriin ja näihin osallistuu myös pettynyt ja hätiköivä Marius. Jotenkin Marius onnistuu ärsyttämään lipevällä persoonallaan ainakin itseni ja ilmeisesti myös Jean Valjeanin. Yllättävän positiivisen kuvan saan kuitenkin Cossetten lurjussisarpuoli Eponinesta, joka yrittää hämmentää omia tunteitaan seuraten Mariuksen elämää(pitäisiköhän huolestua).

Victor Hugo osoittaa taas tässäkin kirjassa erinomaisen yleissivistyneisyytensä kaikenlaisten nippelitietojen osalta koskien historiaa, kirjallisuutta ja taidetta. Hämmästyttävän tarkoilla poliittisilla pohdinnoilla kirjailija teki aikoinaan oikeutta teokselleen myös valistus mielessä. Vaikuttaa siltä että tarinan lomassa on vaihtelevan mittaisia paasaavia luentoja yhteiskunnasta ja sen epäkohdista, hetkittäin jopa täysin irroitettuna itse juonesta. Lisäksi monin painkoin tulee vaikutelma että kirjan hahmot harjoittelisivat eräänlaista sosiodraamaa.

Keskeisinä teemoina pidän nousevan toiveikkaan ilmapiirin merkeissä rakkautta ja sen lukemattomia tunnesävyjä. Ehkä hieman häiritsevää on kuitenkin häpeilevä ja naivi ote jolla nuoren parin vaatimattomasti edistyvää soidinmenoa kuvataan. Toisaalta oman ikävystyttävän mutta totuudenmukaisen oppitunnin vanhenemisesta ja mustasukkaisuudesta Hugo kiteyttää hyvin Jean Valjeanin hahmoon. Voiko jo elämän vaihtoehdot ja mahdollisuudet menettänyt mies kohdata nuoren ja kukkeimmassa iässä olevan paronin rinta rottingilla ilman häpeän häivää - se jäänee lukijan itsensä nähtäväksi. Ainakin itse jouduin pohtimaan ihmisenä oloa jo sinällään, ollapa nyt yli kuusikymppinen ja auttamattomasti kalkkis. Toivottavasti itse en fakkiudu ja katkeroidu elämään kuten Jean Valjean. Tähän mennessä yksitoikkoisin Kurjat romaani, mutta toisaalta ehkä selkein ja parhaiten hahmottuva.

Victor Hugo - Kurjat III (Marius)

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 354

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1929

Määrätietoisuudesta sielun ristiriitoihin. Jatkan Victor Hugon Kurjien lukemista ja olen päässyt siis osaan kolme(lyhentämättömässä versiossa). Nämä kolme ensimmäistä kirjaa ovat muuten yllättävän hyvä kuntoisia kun ottaa huomioon, että ne ovat jo 1920-luvulla painettuja.

On kulunut taas noin kymmenisen vuotta lisää ja eletään Pariisissa. Nuori Bonapartisti-henkinen Marius elää isoisänsä kanssa, hän on jäänyt "orvoksi" äidin kuoltua ja näin ollen joutunut isoisän kasvattamaksi. Kuitenkin yllättäen Marius saa tietää isästään ja siitä että hän haluaisi tavata nuoren miehen. Tästä käynnistyy tarina joka lomittuu hienosti edellisten kirjojen tapahtumien kanssa. Mariuksen isä on maineikas upseeri, jonka jo aiemmin tutuksi tullut herra Thenardier pelasti Waterloon taistelussa. Vaikka Marius ei ehdi nähdä isäänsä hän saa perinnöksi ohjeita, joiden perusteella pitää Thenardieria palvella ja auttaa. Paljastuu kuitenkin erinäisiä syitä jotka luovat läpipääsemättömiä jännitteitä.

Kesti jonkin aikaa että oivalsin myös Cossetten esiintyvän kirjassa, ja ilmestyypä tässä ohessa myös Jean Valjean kuvioihin uudella nimellä. Lopulta Marius on varsin passiivisessa roolissa, lähinnä hän vain seuraa tapahtumien etenemistä.

Päälimmäisinä teemoina kirjassa ovat Mariuksen itsepäisyys, ylpeys ja naiivius. Toisaalta kirja paljastaa myös köyhien ja kerjäläisten joukossa esiintyviä lieveilmiöitä. Ehkäpä Marius joutuu luopumaan sinisilmäisestä suhtautumisesta ja näin ollen tarkastamaan omia liberaaleja asenteitaan. 

Thenardierin kieroutuneen mielikuvituksen rikkaus hakee vertaansa varmasti koko kirjallisuudessa. Sairaan mielen monisäikseiset ideat risteilevät pelkuruuden, raivon ja kyynisyyden ristiaalloilla. Oikeastaan hänen mielen maisemansa kulkee käsikädessä yleisempienkin yhteiskunnallisten ilmiöiden kanssa. Thenardier kaiketi yrittää turruttaa paatuneen mielen luomaa tyhtjyyttä ja kyllästyneisyyttä haalimalla epärehellisesti ja häikäilemättömästi rahaa (ilmiöhän ei ole outo nykyaikanakaan).

Marius on hyvin linjassa aiempien Kurjat -osien kanssa. Tätäkin kirjaa on vaikea arvioida paljastamatta  juonta tarpeettoman paljon. Näistä kirjoista on olemassa supistettu versio, mahtaakohan niistä puuttua jotain olennaista? Yleensä olen kaikkia typistettyjä versioita vastaan, koska jos kirjailija ei ole itse vaivautunut niitä karsimaan - oletan että on mielekästä lukea koko hoito. Nyt kun olen lukenut reilut puolet Kurjista, tuntuu siltä että tarina on paljon ajankohtaisempi mitä ehkä uskoinkaan. Se on lähes ajaton.

Victor Hugo - Kurjat II (Cosette)

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 392

Painos ja vuosi: 1.painos - 1928

Korttelikyttäilystä klaustrofobiaan. Sarjan toisessa jaksossa (Cosette) palataan ajassa taakse päin kesään 1815 ja Waterloon taisteluun. Tämähän oli se taistelu jossa Napoleonin oli luovuttava vallastaan ja myönnettävä tappionsa englantilaisille. Kirjailija kertoo tapahtumasta hyvin "ranskalaisen" version, eikä lausu suuresti kunnian sanoja englantilaiselle sotapäällikölle. Oikeastaan eipä juuri pienemmillä meriiteillä voi taistelua kunniakkaasti hoitaa. Hetkittäin taistelukohtauksista tuli mieleen Von Heidenstamin Karoliinit, liekö hänkin lukenut tämän Kurjat. Mielestäni Waterloon taistelua ruoditaan tarpeettoman pitkään ja subjektiivisesti, mutta toisaalta tietynlaisella hartaudella. Kurjissa pysähdytään kuvailemaan historiallisia tapahtumia ja paikkoja muutenkin itse tarinan lomassa varsin antoisasti.

Pääosaa Cosettessa esittää tietysti itse Cosette (Leivonen), joka elää siis lähes orjan roolissa ilkeiden Thènardierien perheessä. Hänen sovelletaan julmaa kylmyyttä ja väkivaltaa. Ukko Thènardier on siis sotasankari Waterloon taistelusta (aasinsilta ensimmäiseen lukuun), tosin tässä on paljon liioittelua - jos kohta perättömyyttäkin. Isäntä on viekas ja ahne, toisin sanoen pyrkyrimäinen roisto. Rouva Thènardier on suurikokoinen ja väkivaltainen nainen, joka rakastaa ainoastaan omia lapsiaan, ja tämän saa Cosette kokea kovimman takaa nahoissaan. Tämä kaikki purkautuu lukijalle suurena dragediana, jota on kieltämättä liikuttavaa lukea. Kuitenkin kirja on paljon toiveikkaampi kuin ensimmäinen osa ja tarina kulkee hetkittäin lähes viihteellisen kirjan tahtia. Kaikkien kommelluksien ja koukkujen tiimellyksessä ainakin itse koin lähes hengästyttäviä hetkiä. Tässä kirjassa on keskeisiä teemoja ahneus, kateus ja sorto. Toisaalta ehkäpä pahakin alkaa saada palkkaansa ja vääryyksiä oikaistaan.

Loppupuolella tarina taas taantuu, jolloin monisäikeinen ja limittäinen punos juuttuu solmukohtaan. Melkein 150-sivua käsittävä nunnaluostarivaihe tuntuu lähes tervan vedolta. Toisaalta tämä tuntuu olevan Kurjien tarinan henki. Tässä osiossa valotetaan nunnaluostarin toimintaa ja filosofiaa. Lisäksi käydään syvemmälläkin pohdintojen viidakossa. Eipä sillä - täältäkin lukija löytää omat hauskat sattumukset ja yllätykset.

Mielenkiintoinen asia on Jean Valjeanin taipumus selvitä lähes mistä tahansa, ikään kuin hän olisi jotenkin yliluonnollisia voimia omaava mies. Hänestä on kehkeytymässä hyveellisyyden perikuva ja aivan kuten usein on tapana, tämä saavutetaan eräänlaisen lankeemuksen jälkeen. Toki Cosetten osa kirjassa on huomattava, mutta jotenkin se kaiken muun ohessa hautautuu kerronnan sekaan.

Kuvassa pörröhiuksinen Victor Hugo Kurjat 1.painoksesta.

Oivallinen kirja tämä Victor Hugon Kurjat. Sinällään kirjan tekstiasu on helppoa luettavaa, joskin mukana vilisee joitakin aikansa eläneitä sanoja. Vaikka seassa on myös muutamia outojakin sanoja, ei tästä koidu suunnatonta vaivaa lukemiseen tai ymmärtämiseen.  Tuntuupa tarina hyvin edistyvän.

Victor Hugo - Kurjat I (Fantine)

Suomentanut: Vihtori Lehtonen

Sivumäärä: (254+220) 474

Painos ja vuosi: 1.painos - 1927

Nahkaiset ajan patinoimat selykset ja antiikin tuoksu. Olen  ottanut aikoja sitten tavoitteekseni lukea tämän Victor Hugon Kurjat -sarjan lyhentämättömänä laitoksena. Tämähän käsitää viisi kirjaa ja melkoisen määrän sivuja. Piti turvautua paikallisen suurkirjaston varastoon, josta löytyivät nämä vuodesta 1927 alkavat painokset. Yritin katsella uudempiakin painoksia, mutta ovat kaikki typistettyjä. Viime aikoina ovat alkaneet tehdä näistä teatteria ja musikaaleja enemmänkin, joten ovat käyneet suositummaksi. Tämä "Köyhien evankeliumi" on kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta ja ihan kuten sarjan alussa V. A. Koskenniemi kertoo lainkaan väheksymättä Kurjien arvosta ja taustoista - ymmärtää sen että kädessä on yksi maailman kirjallisuuden klassikoista. Victor Hugo on ollut omalle ajalleen tarkka silmäinen ja vaistoinen kertoja. Hänen yhteiskuntaa ja sosiaalisia kuvioita ruotivat kirjoituksensa omaavat terävää kritiikkiä ja oivaltavaa, jopa surumielistäkin kerrontaa. Kaikki paha saa ansaitun huomion ja siihen pureudutaan huolellisesti ja hätäilemättä. Maailmassa on ollut siis muitakin köyhien ystäviä kuin Tuomari Nurmio. Nautin siis jo lähtökohtaisesti tästä kirjasarjasta.

Ensimmäinen kirja Fantine aloittaa Kurjat -sarjan n. vuodesta 1815. Kirjassa keskitytän muutaman henkilön elämään ja heidän kohtaloihin. Alkakjaisiksi piispa Herra Myriel tutustuttaa lukijan laupeuden töihin, joihin edes nykypäivänä ei monellakaan ole potentiaalia. Hänen pyyteettömyytensä, avuliaisuutensa  ja halu asua askeettisesti hakee vertaistaan. Tämä tietysti herättää pahaa verta raharikkaiden keskuudessa ja ei ole omiaan herättämään paremman kansanosan luottamusta. Kun kuvioihin astuu ilmeisesti tarinan tärkein henkilö Jean Valjean, alkavat teemat rakentua ja hahmottua. Kaleeriorjaksi tuomittu Valjean vapautuu pitkän ajan kuluttua, kärsittyään tuomionsa vähäpätöisestä näpistysvarkaudesta ja karkuyrityksistä. Koska hänen sosiaalinen asema on jo alun perinkin alhainen, kohdellaan häntä oikeuslaitoksessa ankarimman kautta. Ei tarvitse paljon ponnistella, että oivaltaa Kurjien yhteiskunnan rikollistavan vaikutuksen. Nepotismi ja epätasa-arvo nakertaa kehittymässä olevan ranskalaisen yhteiskunnan uskottavuutta ja antaa eliitistä raakalaismaisen riistoporvarikuvan. Pystyykö Valjean palaamaan kaikesta huolimatta tasapainoiseksi kansalaiseksi?

Tarinan vuodet vierivät - nuori liberaalia elämää viettävä kaunis kultakutri Fantine tekee kohtalokkaan siirron ja epäonnistuu. Hän tulee siis raskaaksi miehelle, joka osoittautuu vastuuttomaksi heittiöksi. Tästä kehkeytyy draama jossa ei juuri positiivisia vivahteita esiinny. Jos Fantine on esimerkkinä sielunsa puhtaudesta, katumuksesta ja lopulta myös epäitsekkyydestä, niin joutuu hän vastaavasti häikäilemättömien nousukkaiden uhriksi. Niinpä kaikista suurin kärsijä on pienin ja heikoin.

Victor Hugo kertoo näkökulman oman aikansa yhteiskunnallisista epäkohdista. Ja kuinkas muuten.. ei se kovin kauaksi jää nykyajan ilmiöistä. Hyvä antaa vähästä ja paha ei anna paljostakaan. Lopulta ahneus ja kateus on vallitseva ja potentti ilmiö. Ainakin tämä ensimmäinen kirja on varsin pessimistinen, mutta toisaalta kannustaa lukemaan ja uskomaan. Vääryys ynnä uhkakuvat joita kirjassa tarjotaan ovat hieman karrikoituja ja mustavalkoisia, mutta toisaalta ne luovat tarinaan mielenkiitoisen ja vankan pohjan. Jatkan siis myönteisissä merkeissä Kurjien toiseen osaan.