William Butler Yeats - Runoja

Suomentanut: Aale Tynni

Sivumäärä: 212

Painos ja vuosi: 1.painos - 1966

Saagoja ja taruja läntisestä maasta. William Butler Yeats onkin kaikessa sekavuudessaan tietyllä tavalla selkeä. Hänen tuotantoaan ei ole suuremmin suomennettu ja tämä onkin ainoa kirja mitä lähikirjastoista löytyi. Runojen lisäksi Yeats on ansioitunut näytelmien kirjoittajana, mutta ilmeisesti hän kuitenkin Nobelin pokkasi näistä lukuisista mahtipontisista runoistaan.

Kun tartuin tähän runoteokseen, odotin siltä jotakuinkin druidilaisia sulosäkeitä - kuten jo kansikin antaisi olettaa. Odotus ei täysin täyttynyt, mutta aihepiirit runoissa ohjaa selkeästi astrologiaan ja jopa okkultismiin. Jotenkin minusta tuntuu että Tynni ei ole saanut säkeitä suomennettua alkuperäiseen loistoonsa, jossa loppuriimit natsaavat ja ratsastavat runonsäkein. Tähän kääntäjä puolustautuu suomen kielen kuluneisuudella, toisin sanoen kaikki kielikuvat ovat jo käytetty(siis jo vuonna 1966). Itselleni tuli mieleen huomattavasti vanhemmat tekstit, kuten Shakespearen säkeet. Yeats tavoittelee vanhempia legendoja ja pyrkii selkeästi mahtailevaan jumalalliseen sanailuun, jota ei ainakaan nuorempi irlantilainen runoilijakunta esim. Seamus Heaney tavoita(jos nyt sitten haluaisikaan).

Lainaan seuravassa mielestäni parasta runoa mitä kirjasta löytyi;

"Ei pelko, ei toivo vaivaa
eläintä kuolevaa ;
mutta pelkoa, toivoa täynnä
mies loppua odottaa ;
hän monta kertaa kuoli
ja heräsi uudestaan.
Suuri mies ylpeydessään,
murhaajat vastassaan,
lakkaa hengittämästä
sitä ylenkatsoen,
hän tuntee kuoleman tarkoin -
sen on luonut ihminen."

Kuolema, Butler Yeats - Runoja s.140

Kuolema on käsite jonka vain ihminen tiedostaa ja sankarikuolema tekee siitä arvoisensa. Kautta historian on ihminen kaatunut sodissa joko turhaan, tai ylevän asian puolesta. Kuitenkin kuolema on aina kuolema, silloin ihmiselle itselleen kaikki lakkaa olemasta. Haluaako ihminen itsensä muistettavan niin kipeästi, että on valmis kohtaamaan vapaaehtoisesti viikatemiehen?

Luettuani Yeatsin Runoja-teoksen jää siitä jotenkin pirstaleinen ja levoton tunnelma, en missään vaiheessa päässyt tekstien herraksi. Runot ovat vanhanaikaisia ja kaikessa ylpeydessään jopa pöyhkeileviä. Ei missään nimessä tavalliselle lukijalle, pikemminkin sikareita tuprutteleville runoraatilaisille. Hetkittäin kirjan plaraaminen sai aikaan syviäkin haukotuksia. Koska Butler Yeats on ansioitunut ja arvostettu runoilija ja näytelmäkirjailija, on syy tietysti lukijassa. Mutta sanottu mikä sanottu, ei ollut allekirjoittaneen juttu.