Roddy Doyle - Paddy Clarke hähhähhää

Suomentanut: Leena Tamminen

Sivumäärä: 276

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1994

Maailmaa lapsen silmin. Harvemmin tulee tartuttua irlantilaiseen kirjallisuuteen. Roddy Doyle on käsikirjoittaja ja kirjailija, joka on julkaissut kymmenkunta kirjaa. Näistä useimmat ovat suomennettuja. Päätin lukea tämän Booker-palkinnon arvoisen kirjan Paddy Clarke hähhähhää, joka vapautti Doylen täysipäiväiseksi kirjailijaksi vuonna 1993.

Patrick Clarke asuu 1960-luvun lopun irlantilaislähiössä äidin ja saman nimisen isän kanssa. Hänellä on myös veli jota kutsutaan Sinbadiksi. Patrickia askarruttaa monet asiat. Äidin ja isän kiristyvät välit ja uhkaava avioero. Levottomuudet koulussa ja kurjemmaksi muuttuva kaveripiiri. Pojat kokeilevat kaikenlaisia juttuja, kuten tupakointia ja koulupinnaamista. Hankaloituvat kotiolot näkyvät viimein myös muutenkin koulumenestyksessä. Vaikka isän kanssa on paljon hyviäkin hetkiä, on hän silti ansaitustikin tarinan lurjus. Äiti on syrjään vetäytyvä, mutta lapsen silmin katsottuna täydellinen - miltei pyhimys. Sisarkateus aiheuttaa kitkaa veljesten välille ja siksipä Paddy(Patrick) läpsii ja kurittaa Sinbadia mennen tullen. Äityypä hän koulussakin tappelupukariksi.

Tarina kulkee varmasti ja vakaasti, kuin juna kiskoillaan. Piristävän kuvakulman tarjoaa Doylen "lapsen maailma", jonka kerronta noudattelee alakoululaisen lapsen ajatusmaailmaa. Mitä kaikkea pitää kokeilla ja mitä kaikkea tyhmääkin pitää tehdä. Koska pojat on poikia, ei tämä vaadi sen kummempia selityksiä. Kaiken vaikean ja kovemman kautta kasvattavan taustalla on kuitenkin voimakas ja vahva selviytymispotentiaali. Ehkäpä Patrick lopulta putoaa jaloilleen ja hänestäkin tulee kunniallinen kansalainen.

Yllättäen kotimaassaan Irlannissa Roddy Doyle on saanut kritiikkiäkin hänen yksinkertaisesta ja pelkistetystä kirjoitustyylistään. Sen sijaan Englannissa ja muuallakin maailmaa hänen tarinansa (kuten tämäkin) on saanut positiivisen vastaanoton. Mielestäni Doyle on onnistunut hyvin pääsemään kasvuikäisen pojan maailmaan ja luonut siitä käsinkosketeltavan todentuntuisen. Kenties hänellä on poikkeuksellisen hyvin muistissa 60-luvun irlantilaiskorttelit ja koulupihat. Vaikka kirja on täynnä kasvukipua, ahdistusta ja epävarmuutta - on se kaiketi aika keskiverto irlantilainen kasvutarina. Uskottava ja hieno kirja. Ei näitä kuka tahansa osaa kirjoitella, mutta luulen että kuka tahansa pystyy lukemaan.

V. S. Naipaul - Vapaassa maassa

Suomentanut: Sakari Ahlbäck

Sivumäärä: 264

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1973

On olemassa kulttuureja ja kulttuureja. V. S. Naipaul on trinidalais-brittiläinen kirjailija, jolla on intialaisia sukujuuria. Häneltä on suomennettu noin kymmenkunta kirjaa ja tällä kyseisellä kirjalla hän voitti Booker-palkinnon vuonna 1971. Naipaul on palkittu myös kirjallisuuden Nobel-palkinnolla vuonna 2001. Hyllystäni löytyy kolme hänen kirjaansa ja päätin lukea ensin tämän Vapaassa maassa.

Vapaassa maassa kertoo eri kulttuureista ja niiden piirteistä. Kirjailija tutustuttaa lukijan muukalaisen silmin amerikkalaiseen, eurooppalaiseen ja afrikkalaiseen kulttuuriin. Itse mietin välittömästi sitä kuinka suhteellista on vapaus missäkin. Kuinka vaapaa voi itse kukin olla ja onko todellista vapautta olemassakaan? Toisaalta vapauden tunne on mielentila ja monesti ulkomaalaisena toisessa kulttuurissa oleminen on usein vääjäämättä "rajoittava" tekijä. Naipaul tarjoaa myös mielenkiintoisen näkökulman alemmuuden tunteesta toista rotua ja kulttuuria kohtaan. Toisaalta myös ylemmyyden tunteesta, joka on vieläkin hajoittavampi ja orjuuttavampi voima. Jos lähtökohtaisesti ihan kaikki on erilaista, kuten rahan arvo, ihmisarvo ja elintaso - saattaa elämästä muodostua suorastaan vankila. Ehkäpä tuntuvin kulttuurinen ero on agressioissa ja niiden hallinnassa. Modernissa kulttuurissa on tiukemmat säännöt joita noudatetaan uskollisemmin, kuin sitten siellä missä on vielä 70-luvulla ja myöhemminkin viidakon lait.

Vapaassa maassa on epäilemättä hyvin terävänäköinen ja laadukkaasti kirjoitettu. Mielestäni kirja oli kuitenkin lähinnä tylsä, eikä se missään vaiheessa saanut koukutettua pauloihinsa. Alussa mieleeni tuli Kureishin myöhemmin kirjoittamat kirjat, lähinnä koskien adaptoitumista yhteiskuntaan ja hivenen jopa itseään irvaileva tyyli. Toisaalta Naipaulin tyyli ei tietenkään ole populaarinen ja siitä puuttuu "härskimpi" komponentti. Kuitenkin kirjailija on ilmeisesti kokenut itsensä jotenkin muukalaiseksi länsimaissa, vaikka hän onkin siellä hyvin menestynyt. Onko hän sielultaan kotiutunut länsimaiseen yltäkylläiseen hapatukseen, koska uskon että kirjoissaan käyttää paljolti oman elämänsä aineksia.

 

Täytyypä lukea muutama muukin herran kirjoittama kirja, jos vaikka niistä avautuisi erilaisia näkökulmia. Itseäni kiinnostaa kulttuureista ja ihmisistä kertovat kirjat, joten ehkäpä näistäkin osuma joskus löytyy. Vapaassa maassa on ihan lukukelpoinen kirja, vaikka itse en siitä pitänyt.

J.M. Coetzee - Michael K:n elämä

Suomentanut: Seppo Loponen

Sivumäärä: 187

Painos ja vuosi: 1.painos - 1984

Voihan Afrikantähti sentään. John Maxwell Coetzee on eteläafrikkalainen kirjailija, joka on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2003. Lisäksi hän on ainoa kahdella Booker-palkinnolla palkittu kirjailija, joista toinen kirja on juuri tämä Michael K:n elämä.Teksteistä tulee mieleen mm. Hemingway, joka kuvailee asioita samalla seikkaperäisyydellä. Toisaalta ainakaan tässä kirjassa ei liioin tunteilla leikitty.

Tarinassa eräs työttömyyteen ajautuva henkilö lähtee kuskaamaan henkihieverissä olevaa äitiään maaseudulle toisen maailmansodan aikaisessa Eteläafrikassa. Tarina on koruttomasti kirjoitettu ja muutenkin koruton, ei kuitenkaan huono - päinvastoin. Kirjan henkilöt ovat sodan runteleman maailman uhreja, itsekukin miten sattuu. Kirjan Micheal K alias Michaels kuvataan syöksykierteeseen joutuneena olosuhteiden uhrina, joka ei pääse kunnolliseen harmoniaan luonnon kanssa. Vaikka pyrkimykset ovat kovat, eivät ne ole realistiset. Sota tulee lähelle ja koskettaa jokaista välillisesti tai välittömästi. Pelkällä kurpitsalla ei kukaan pysy kunnossa ja tämän saa myös Michael kokea. Miten ihminen selviytyy itsekkyyden ja hyväksikäytön keskellä, kuinka paljon itsekukin joutuu kyynärpäätekniikkaa käyttämään? Kriisin aikana jokainen on toiselle susi, eikä kirjassa maalattu maisema ole mieltä ylentävä ja empatiaa pursuileva. Toisaalta kertomus ei ole aivan toivotonkaan. Ystävyyssuhteita syntyy ja niitä sidotaan, osa niistä ajautuu karille omaa mahdottomuuttaan.

Vaivaannuttavaa on mielestäni pitkähköt kuvaukset pakkotyöleirielämästä, ja muutenkin liiallinen lillukanvarsien vatvominen.Uskon että kirjan maailma onkin inhorealistinen ja sellaisenaan toimiva. Jopa jonkinlaista erotiikan tynkääkin lukijalle loppupuolella tarjoillaan.

Kirja on helppolukuinen ja pelkistetty. Lauseet ovat selkeitä ja aiheeseen sopien niin lauserakenteellisesti kuin sisällöllisestikin karuja. Tarina kantaa vaivatta eteenpäin, ja vaikka se onkin ajoittain junnaavan oloista, pitää se kivasti otteessaan loppuun asti. Toisaalta ihmettelen miksi kirja on niinkin arvostettu, koska en ainakaan itse näe siinä mitään korvaamattoman poikkeuksellista. Mielestäni kirjasta puuttuu yllätyksellisyys tyystin, se olisi voinut keventää muuten niin raskasta tunnelmaa. Kuitenkin ihan kelvollinen kirja.