sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Viljo Kajava - Jäähyväiset eiliselle

Kirjailija: Viljo Kajava
Sivumäärä: 60
Painos ja vuosi: 1.painos - 1982

Mennyt ja tuleva kohtaavat. Journalisti ja runoilija Viljo Kajava on tunnettu lukijapiireissä lukuisista runoteoksistaan, tosin kuitenkin suurelle yleisölle hän on jäänyt hieman tuntemattomammaksi. Itse päätin tarttua hänen myöhäisajan runoelmaan Jäähyväiset eiliselle.  

Itselleni kirjasta jäi hieman haikeitakin ajatuksia. Kajava kuvailee runoissaan luontoa ja sen jylhyyttä visualisoidessaan elämän rajallisuutta, mutta toisaalta myös sitkeyttä ja väkipäisyyttä. Tässä kirjassa on aistittavissa elämänkaaren loppupuolen väkevyys ja aistillisuus, siinä tehdään tilejä selväksi ja hyvästellään menneet - suunnataan edessä olevaan tuntemattomaan ja ehkä hieman pelottavaan ja vapauttavaan tulevaisuuteen.

Seuraavassa oivallinen ja konkreettinen lainaus;

Kun sieppaan ilmasta
leijuvan siemenkodan
tai talletan sekunnin
ohikiitävästä ajasta

ne jäävät ja säilyvät
muistissa:
maan kudoksen kosketus,
elämän hengähdys.

Näin itselleni jäävät
maan ja ajan viestit,
kunnes nekin, minusta,
minulta, otetaan  -.

Hetket - Viljo Kajava s.48

Itselleni tuli mieleen useissa kohdin Jaroslav Seifertin runot, lähinnä uran loppuvaiheen pitkät jäähyväiset. On vaikea tuomita Kajavan runoja pessimistisiksi, mutta kieltämättä niistä kuvastuu luopumisen haikeus. Kuitenkin ihminen vanhetessaan osaa arvottaa oikein myös menetykset ja näin ollen henkisesti pystyy niistä voimaantumaan. Vaikka fyysiikka rapautuu, kykenee henkinen puoli kehittymään ja vahvistumaan lähes viimeiseen henkäykseen. Onko lopulta sittenkään väliä, jättääkö ihminen itsestään elämisen jälkiä? Runojen kielikuvat ovat voimakkaita ja ne kumpuavat syvältä isänmaasta, joka oli tärkeä myös vasemmistohenkiselle Kajavalle. Pidin Viljo Kajavan runoista, koska ne olivat sopivan helppolukuisia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti