Suomentanut: Huvi Vuorinen
Sivumäärä: 428
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 1.painos - 1921
Jokaisen miehen luonne on hänen kohtalonsa tai Jumalansa. Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Galsworthy-kuukausi. Päätin lukea lopuksi tämän Ylimyksen, joka löytyy omista kattavista kokoelmista. Täytyy myöntää että vaikka kirja on hyvä kuntoinen, on se kyllä toivottoman ruma. Tarkastelin tuosta netin kautta ensimmäisen painoksen (1921) hintoja ja totesin ettei kirjaa paljon ole liikenteessä. Ylimys eli alkukielisenä julkaisuna The Patrician ilmestyi vuonna 1911 ja on ehkä näitä hieman tuntemattomanpia kirjoja. Ylimys lienee lähimpänä tarkoitukseltaan suomenkielen sanaa aristokraatti, joka tarkoittanee yläluokkaista henkilöä.
Ylimys on kertomus sodan uhkan alla elävästä ylemmänluokan perheestä, jota pyrkii hajoittamaan liberaalit aatteet ja voimat. Kirja on kautta linajn sekavan oloinen ja tuntuu ettei sen juonesta saa otetta. Itseäni häiritsi koko ajan lisääntyvä poliittinen lataus, joka ei näin epäpoliittista ihmistä kuin allekirjoittanut jaksa täysillä kiinnostaa. Ehkä silti juonen kantavin osa on nuoren juristi Miltounin tulo valituksi kansan vaalilla politiikan eliittin, josta hän kuitenkin miltei luopuu inhimillisten tunteidensa vuoksi. Tämä on omiaan luomaan jännitettä perheessä, joka on tottunut palvelemaan yleviä ja patrioottisia aatteita. Miltounin ajatusmaailma haastaa vanhan ja parkkiintuneen näennäissiveän ajatusmaailman, toisin sanoen hän melkein pettää äänestäjänsä ja kääntää selkänsä kunnialle rakkauden vuoksi. Galsworthy on tässäkin kirjassa ujuttanut kritiikkiä avioliitto-lakeja kohtaan, tämä tulee oivallisesti esiin syy- ja seuraussuhteissa koskien Miltounin ja mrs Noelin salaista teerenpeliä. Ja paradoksaalisena kurjositeettina, lopullisen katastrofin arkkitehtinä (sen kummemmin ajattelematta) toimii hieman onnettomienkin sattumien kautta Miltounin sisko Barbara.
Ylimys on yllättävän synkkä tarina kun vertaan sitä muihin lukemiini John Galsworthyn kirjoihin. Se sisältää paljon vertauskuvallista ja koukeroista kielen käyttöä, joka on hyvin pessimistisen oloista ja jopa depressiivistä. Seuraavassa esimerkki katkelma.
"Tasaisesti kiihtyvä tuuli oli tuonut tullessaan joukon pilviä lounaasta. Syntyneinä keskellä Atlanttia ne purjehtivat ensin eteenpäin nopeasti ja pehmeästi suuren laivaston valkeiden venheiden tavoin ja pimittivät sitten auringon sullottuna massana. Noin neljän tienoissa ne ratkesivat satamaan, kulkien tuulen mukana vaakasuorasti, suhisten kylmää uhkuvasti. Ilo katosi nummelta, samoin kuin nuoruus ja lumous häviää elämän kylmän sateen langetessa. Kalliot lakkasivat olemasta korkeita, villejä linnoja ja muuttuivat pelkiksi harmaiksi kasvannaisiksi. Välimatkat hävisivät, käet vaikenivat. Mitään kuolemassa ilmenevää kauneutta, mitään traagillista suuruutta ei ollut havaittavissa - kaikki oli yksitoikkoista ja voivottavaa."
Ylimys on kertomus sodan uhkan alla elävästä ylemmänluokan perheestä, jota pyrkii hajoittamaan liberaalit aatteet ja voimat. Kirja on kautta linajn sekavan oloinen ja tuntuu ettei sen juonesta saa otetta. Itseäni häiritsi koko ajan lisääntyvä poliittinen lataus, joka ei näin epäpoliittista ihmistä kuin allekirjoittanut jaksa täysillä kiinnostaa. Ehkä silti juonen kantavin osa on nuoren juristi Miltounin tulo valituksi kansan vaalilla politiikan eliittin, josta hän kuitenkin miltei luopuu inhimillisten tunteidensa vuoksi. Tämä on omiaan luomaan jännitettä perheessä, joka on tottunut palvelemaan yleviä ja patrioottisia aatteita. Miltounin ajatusmaailma haastaa vanhan ja parkkiintuneen näennäissiveän ajatusmaailman, toisin sanoen hän melkein pettää äänestäjänsä ja kääntää selkänsä kunnialle rakkauden vuoksi. Galsworthy on tässäkin kirjassa ujuttanut kritiikkiä avioliitto-lakeja kohtaan, tämä tulee oivallisesti esiin syy- ja seuraussuhteissa koskien Miltounin ja mrs Noelin salaista teerenpeliä. Ja paradoksaalisena kurjositeettina, lopullisen katastrofin arkkitehtinä (sen kummemmin ajattelematta) toimii hieman onnettomienkin sattumien kautta Miltounin sisko Barbara.
Ylimys on yllättävän synkkä tarina kun vertaan sitä muihin lukemiini John Galsworthyn kirjoihin. Se sisältää paljon vertauskuvallista ja koukeroista kielen käyttöä, joka on hyvin pessimistisen oloista ja jopa depressiivistä. Seuraavassa esimerkki katkelma.
"Tasaisesti kiihtyvä tuuli oli tuonut tullessaan joukon pilviä lounaasta. Syntyneinä keskellä Atlanttia ne purjehtivat ensin eteenpäin nopeasti ja pehmeästi suuren laivaston valkeiden venheiden tavoin ja pimittivät sitten auringon sullottuna massana. Noin neljän tienoissa ne ratkesivat satamaan, kulkien tuulen mukana vaakasuorasti, suhisten kylmää uhkuvasti. Ilo katosi nummelta, samoin kuin nuoruus ja lumous häviää elämän kylmän sateen langetessa. Kalliot lakkasivat olemasta korkeita, villejä linnoja ja muuttuivat pelkiksi harmaiksi kasvannaisiksi. Välimatkat hävisivät, käet vaikenivat. Mitään kuolemassa ilmenevää kauneutta, mitään traagillista suuruutta ei ollut havaittavissa - kaikki oli yksitoikkoista ja voivottavaa."
John Galsworthy - Ylimys s. 181
Edellä lainatun kaltaista kaiken kauneuden kieltävää nihilismiä on löydettävissä useissa muissakin paikoissa, jotka miltei kokonaan puuttuvat esim. Forsytein tarusta. Tekstiosio saattaa alkaa lupauksellisesti, johtuen kuitenkin toivottomaan tylsyyteen. Täydelliseen tunteen katoamiseen.
 |
| 2.painoksen kansitaide 1950 |
Silti teemallisesti kirja on linjassa muihin kirjoihin, sisältäen kaikki mahdolliset luokka- ja vapaa-ajattelijamausteet. Kirjoitusasultaan teksti on huomattavasti vaikealukuisempaa kuin esim. Omenapuussa tai Forsytein tarussa, koska lauseet ovat pidempiä ja sisällöltään levottomampia. Lisäksi vanhasta käännöskielestä johtuen teksti sisältää kummallisia yhdyssanoja ja outoja kirjoitusasuja Eikä kirjan pahaenteinen tunnelma luo keveyttä sivujen plarailuun. Ehkäpä Ylimys on näin ollen Galsworthy-kuukauden raskassoutuisin ja mielestäni huonoin kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti