Suomentanut: Päivi Kivelä
Sivumäärä: 307
Kustantaja: WSOY
Painos ja vuosi: 1.painos - 2010
Tunteeko kukaan mielensä synkimpiä syövereitä? Gaute Heivoll on yksi tunnetuimpia norjalaisia nykykirjailijoita. Nuoresta iästään huolimatta hän on hyvin arvostettu ja palkittu kirjailija. Heivoll on kirjoittanut myös runoja ja lastenkirjallisuutta. Päätin kuitenkin lukea tämän Brageprisen-palkitun Etten palaisi tuhkaksi -kirjan, jonka sain hääpäivälahjaksi viime kesänä.
Etten palaisi tuhkaksi on kirjailijan omaelämänkerrallinen tarina, jossa yhdistyvät todellisuus ja taru, menneisyys ja nykyisyys. Tarinassa kirjailija Gaute Heivoll palaa kotikonnuilleen pieneen kylään, jossa hänen synnyinvuonna 1978 tapahtui sarja tuhopolttoja. Noin vuotta aiemmin nuori mies Dag joutuu varusmiespalvelukseen kauas pohjoiseen aina Venäjän rajalle asti, josta hän palaa ennen aikojaan muuttuneena miehenä. Koettelemus on siis liian kova ja poika sairastuu skitsofreniaan (tai ainakin tämä tila hänessä puhkeaa). Dagin syyllisyys on ilmeistä jo varhaisessa vaiheessa, eikä tämä ole mitenkään paljastumista odotteleva asia. Kirja perustuu pitkälti tositapahtumiin ja näin ollen ei ole siis täysin fiktiivinen, vaan pikemminkin autofiktiivinen. Kirjailija tuntee jollain tasolla sielunsympatiaa pyromaaniin, miksi jostakin nuoresta tulee kirjailija ja jostakin pyromaani? Miten identiteetti kehittyy ihmisen varttuessa lapsesta nuoreksi, ja sitten aikuiseksi.
Finslandetin kylä-yhteisössä asuu erilaisia persoonallisuuksia, joita Heivoll kuvaa luontevasti ja mielenkiintoisesti. Vaikka tapahtumat ovatkin pelottavia ja ahdistavia, huokuu yhteisöstä lämpöä ja huolenpitoa. Niinpä todellinen vaarantunne verhoutuu petolliseen rauhantunteeseen. Kuinka paljon yhteisö voi huolehtia ja kannustaa heikompia asukkaitaan onkin oma kysymyksensä. Onko vaara edes tunnistettavissa ajoissa?
Kirjassa Heivoll sekoittaa todellisuutta ja tarua keskenään, tavallaan hän ajattelee kuinka asiat olisivat voineet tapahtua. Hän käyttää apunaan dokumentteja ja omaisten muistiinpanoja, mutta vahvimpana lienee tarinan kulku ja henki itsessään. Menneisyys avautuu kaitafilmin kaltaisena utuisena värikylläisenä, jollain tavalla nostalgisenakin. Oikeastaan kirjassa on hämmästyttävässä määrin myös dekkarin piirteitä, enkä voi olla huomaamatta yhtäläisyyttä esim. Mankellin tuotannon kanssa. Ympäröivää luontoa ja yhteisöä kuvataan vahvasti ja onkin helppo samaistua esim. menetyksen tunteeseen, pelkoon ja epävarmuuteen. Piristävässä ja hauskassa sivuosassa toimii jalkapallon MM-kisat 1978 Argentiinassa, jotka pidettiin samaan aikaan traagisten tapahtumien kanssa. Näitäkin kyläyhteisössä ahkerasti seurattiin ja ehkäpä niiden kautta voitiin hälventää tulipalojen aiheuttamaa ahdistuneisuutta.
Jos pitää (sisällöstä huolimatta) keveästä mutta arvostetusta kirjallisuudesta on Heivollin kirja oiva valinta. Teksti on konstailematonta ja dokumentoivan tuntuista, joten ehkä tämä jonkin verran kaventaa luovuuden tuntua. Tässä on helppo paikka kartuttaa lukukokemuksia norjalaisen kirjallisuuden parissa. Mielestäni erittäin hyvä kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti