Marcel Proust - Kadonnutta aikaa etsimässä osa I Swannin tie (Combray)

Suomentanut: Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen

Sivumäärä: 245(liitteineen)

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1968

Nuoren mielen tunnemyrskyssä. Marcel Proust on yksi arvostetuimmista ranskalaisista nykykirjailijoista. Hänen tuotantoonsa suhtaudutaan melko ristiriitaisestikin ja esim. tämä kirjasarjan ensimmäinen osa suomennettiin vasta viisikymmentävuotta ilmestymisen jälkeen. Kadonnutta aikaa etsimässä on kolossaalinen kymmenen kirjaa käsittävä sarja, joka sisältää miltei 3700 sivua. Aikanaan Proust kirjoitti kirjat pikkuhiljaa vuosien saatossa (1908-1922) ja todennäköisesti tämä onkin hänen elämäntyönsä. Aiheissaan kirjailija koskettelee ajalleen vähemmän suosittuja ja miltei tabujakin puheenaiheita. Teksteissä vilisee henkilöhahmoja joille on olemassa todelliset esikuvat, ja todellisiakin ajan hahmoja omilla nimillään niistä on löydettävissä (esim. Anatole France ja Victor Hugo). Tarkoitukseni on siis lukea koko Kadonnutta aikaa etsimässä sarja, joten on siis luontevaa aloittaa ensimmäisestä osasta. Kommentoin lukemisiani todennäköisesti siis jatkossakin.

 

Kuvassa keikaroiva ja velmuileva poikajoukko vuodelta 1894. Alimpana itse Marcel Proust. Lähde Wikipedia.

Kadonnutta aikaa etsimässä ensimmäinen osa Combray käsittää nuoren pojan intensiivisiä havaintoja suvustaan ja perheestään Combray nimisessä paikassa Ranskassa. Nimetön nuorimies kärsii unettomuudesta ja elää murrosiän kasvuvaihetta. On vaikea sanoa kuinka normaalikoppaisia hänen ajatuksensa ja pakkomielteensä ovat, mutta äiti ja muutkin naiset tuntuvat olevan keskeisessä asemassa hänen fantasioissaan. Veikkaisinpa että neuroottinen mielenlaatu saattaisi tulla kysymykseen. Kieltämättä hänen tarkat havaintonsa ovat mielenkiintoisia ja syvällisiäkin, erityisesti estetiikan suhteen ne ovat hyvin vivahderikkaita ja jopa analyyttisiä. Pojan terävänäköisyys esimerkiksi isovanhempien suhteen on hämmästyttävää ja samalla tunnemaailman monimutkaisuus jopa ahdistavaa. Tokihan osa näsitä pojan ajatuksista vaikutti itsellenikin lapsuudesta tutuilta, mutta enpä voi myöntää olleeni näin "kompleksinen". Itseäni ilahdutti erityisesti ympäristön, kuten luonnon, maiseman ja ylipäätään säätyläiselämän kuvaaminen.

Koska loput ovat usein kirjojen parhaiten mieleen painuvia osia, korostui tässäkin tarinassa loppua kohti lisääntynyt surumielisyys ja niinpä Proust alkoi kuljettaa viimeisillä sivuilla tarinaansa menneessä aikamuodossa. Tästä voisikin heittää arvauksen että tarinan poika ei välttämättä kokenut yhtä hohdokkaina Combrayn jälkeen realisoituneita tapahtumia.  Swannin tie (combray) -kirjaa voisi luonnehtia hyvinkin pitkään ja tapahtumia voisin tähän referoida, mutta lienee parempi idea jos sen itse lukee. Allekirjoittaneelle oli yllätys että kirja oli kuitenkin melko helppo lukea.

Marcel Proustin kieli on rasittavan koukeroista ja monimutkaisen tuntuista. Lauseet ovat pitkiä ja raskaasti rytmitettyjä. Lisäksi kapaleet ovat pitkiä, eikä selkeitä kappalejakoja edes ole. Käytännössä teksti on siis likimain yhtenä pötkynä. Itseäni ei huojentanut loppuliitteissä olevat referaatiot sivujen tapahtumista. Vaikka Swannin tie (Combray) oli melko raskasta luettavaa, niin mielestäni kirja oli lukukelpoinen ja hyväkin. Jos mielii lukea tämän kirjan ja (luultavasti) ymmärtää sitä, kannattaa olla selkeässä ja hyvin levänneessä mielentilassa. Voin hädin tuskin kuvitella sitä urakkaa, johon kääntäjät ovat antautuneet teosta suomentaessaan. Epäilemättä Kadonnutta aikaa etsimässä on yksi maailmankirjallisuuden keskeisistä teoksista.