Selma Lagerlöf - Gösta Berlingin taru

Suomentanut: Joel Lehtonen

Sivumäärä: 382

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 5.painos - 1976

Sopivaa herralle jos duunarillekin. Selma Lagerlöf (1858- 1940) on epäilemättä yksi ruotsalaisen nykykirjallisuuden tärkeimmistä naiskirjailijoista. Hän oli aikanaan ensimmäinen ruotsalainen ja samalla ensimmäinen nainen joka sai tunnustuksena Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Hänet tunnetaan Suomessa laajemmin lastenkirjoista, lähinnä Peukaloisen retkistä - josta on myös ilmestynyt jopa paremmin tunnettu televisiosarja. Lagerlöf oli melko tuottelias kirjailija ja suuri osa hänen kirjoistaan löytyy suomennettuna. Internet kertoo paljon tietoa kirjailijasta ja hänen elämästään, josta saa vaikutelman että hän oli voimakas hahmo ja samalla myös naisten asioiden puolestapuhuja. Päätin lukea hyllystäni löytyvän kirjan Gösta Berlingin taru, joka on kirjailijan esikoisteos ja useat pitävät sitä hänen merkittävimpänä työnään.

Gösta Berlingin taru on jaettu kahteen noin parisataa sivua käsittävään osaan, jotka on omituisesti nimetty "edelliseksi ja jälkimmäiseksi" osaksi. Lagerlöf on kirjoittanut kirjan saagaksi, joka käsittää yksittäisiä toisiinsa kytkeytyviä taruja ts. lukuja 1820-luvun Värmlannista. Näiden keskeisenä hahmona esiintyy virkaheittopappi Gösta Berling, joka on ominaisuuksiltaan kristillisesti "ei toivottava" henkilö. Miehen heikkouksiin kuuluu runsaan ryyppäämisen lisäksi lihan heikkous, joka nouseekin tuhovoimaltaan päälimmäiseksi opetukseksi. Mutta vaikka Gösta omaa runsaasti huonoja ominaisuuksia, käsittelee kirjailija häntä jotenkin armeliaasti. Kuvaukset ovat osin säälintäyteisiä ja osin vain superinhimillisiä. Toisaalta itse ainakin ymmärrän kirjan myös kristillisyyttä ja näennäismoraalisuutta arvostelevana, liberaalimman elämän puolestaveisuuna. Tarinoissa esiintyy myös skandinaavinen tarusto peikkoineen ja eläinhahmoineen, jotka edustaakin näissä neutraalimpaa tai sitten vain symboolisesti kantaaottavampaa osaa. Vaikka paljon hyvää kirjasta olenkin kuullut, pidän kuitenkin yllätyksenä tarinan vaikuttavuutta. Kieli on mahtipontista ja hohdokasta, eikä itse tarinoissakaan sisällöllisesti ole moittimista. Itse asiassa kirjaa olisi voinut paisuttaa jopa laajemmaksikin, joka olisi kuitenkin ollut toisaalta tarpeetonta. Huomasin että valtaosassa tarinoita on pessimistinen pohjavire.

Nämä sympaattiseltakin tuntuvat tarut esittelevät laajan henkilöhahmogallerian, joihin sisältyy yhteiskunnallisesti hyvinkin erilaisessa ja -arvoisessa asemassa olevia ihmisiä. Molemmat äärilaidat edustavatkin ehkä keskeisintä ja mielenkiintoisinta roolihahmoantia. Yksi mieleen painuvimmista hahmoista on ehdottomasti noita-akka voimakkaine taikoineen, jonka kohdalla viitataan myös suomalaisuuteen(joka ei välttämättä ole miellyttävää ja viestii ehkä ruotsalaisten tuollosista asenteista). Toisaalta hienosto esitellään koppavina, laiskoina ja joutilaisuudesta nauttivina luokkaerojen paisuttelijoina. Oman - itselleni hieman epäselväksikin jäävän "kavaljeerien" ammattikunnan sijoittaisin johonkin yhteiskunnan keskiluokan ja alaluokan välimaastoon. Edellämainitut ovat entisiä ammattisotilaita, kulkijoita ja yksi virkaheitto pappi. Kuitenkin hyvyyttä ja pahuuttaa piisasa tasapuolisesti säätyyn katsomatta.

Gösta Berlingin tarussa esitellään naisen asemaa kattavasti ja kirjailijalle täytyy antaa tunnustusta siitä, että hän esittelee oman sukupuolensa niin heikkoudet kuin vahvuudetkin. Näin ollen ihmisyyden kuvaus sinällään onkin tarinan vahvinta antia. Kuten monessa muussakin maineikkaassa kirjassa, niin tässäkin naiset rakastuvat renttuihin. Kaiken lisäksi nainen on tässäkin tarinassa sijaiskärsijänä.

Vaikka kirja onkin kokoelma hieman romantisoituja saagoja, löytyy niistä kosolti yhteiskuntakritiikkiä ja toisaalta kertomuksia tavallisista ihmisistä. Mielestäni kirja on monilta osin omaa luokkaansa ruotsalaisessa kirjallisuudessa.

Koska Joel Lehtosen suomennos on  vuodelta 1926, olisi sitä (ehkäpä) aika tarkastaa ja päivittää tälle vuosituhannelle. Ei sillä että tämä ajoittain korostunut"loihe lausumaha" -kieli hirveästi ainakaan itseäni olisi häirinnyt, mutta esim. Buddenbrookien uusi käännös oli freesi ja helppolukuinen - kun sitä vanhempaan vertasin. Kyllä tästä Gösta Berlingin tarusta pitää kuitenkin kahdeksan ja puoli antaa kouluarvosanaksi.