Heinrich Böll - Aseveljet

Suomentanut: Markku Mannila

Sivumäärä: 127

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1983

Rauhallisesta ankeudesta repivään toimintaan. Heinrich Böll on  yksi aikamme merkittäviä saksalaisia kirjailijoita. Häntä on vuoroin syytetty ja puolustettu milloin mistäkin ja vaikka hän on sodat käynyttä ikäpolvea niin mitään "luurankoja" ei ilmeisesti hänen kaapissaan kolise. Kirjailija on kolmas Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut saksalainen ja jotenkin hän eroaa kahdesta aiemmasta. Ehkä Böll on jollain tasolla lähempänä kansalaisia ja maan pintaa näillä alun alkaen pelkistetyillä kirjoillaan. Ainakin 70-luvulle tultaessa alkoi kirjailijasta näkyä voimakkaitakin poliittisia, lähinnä rauhan ja vihreän aatteen mielipiteitä. Jo aiemmin hän toimi myös kirjailijoiden ja toisinajattelijoiden asialla. Heinrich Böll kuoli Bonnissa vuonna 1985 ja oli tuolloin ehättänyt 67 vuoden ikään. 

Päätin siis lukea kirjahyllystäni kaksi kirjailijan pienoisromaania ja tämä on niistä ensimmäinen. Aseveljet kertoo sotilas (korpraali) Wenkin tarinan melko lyhyesti pähkinän kuoressa. Eletään vuotta 1948 ja jälleenrakentamisen aikaa. Wenk ei ole toipunut sodan aiheuttamista henkisistä traumoista ja yrittää kaikin keinoin päästä takaisin siviilielämään kiinni. Pian kuitenkin kaikki kulissit romahtavat kun Wenk huomaa entisen esimiehensä Kapteeni Schneckerin hummailevan tohtorinväitöksensä lumoissa, ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Nimittäin Schnecker liittyi kiinteästi erään Wenkin sotilaskaverin "katoamiseen" itärintamalla sodan loppuvaiheessa ja koska wenk tiesi hänen kuolleen, päätti hän kertoa tarinan lukijalle ja kadonneen Schelllingin omaisille.

Sotatarina alkaa rauhallisesta mutta silti ahdistavasta Normandiasta vuonna 1943, jolloin Wenk joutui palvelemaan "rotanloukkuun" - pienelle sektorille Ranskan rantatöyräitä. Tässä vaiheessa rakennellan tarinan juonta ja samalla kerrotaan erään rannikkodivisioonan toiminnasta, siis lähinnä Wenk kertoo armeijaelämän vastenmielisyydestä ja hänen vastahakoisuudestaan kansallallissosialistisen Saksan palveluksessa. Kuitenkin kaiken takana on preussilainen kunnian ja velvollisuuden tunto, joten Wenk ei lipeä missään vaiheessa karkuruuden tielle. Kaiken sulkeistouhun ja vartiovuoroilun lomassa hän onnistuu kuitenkin rakastumaan, mutta tämä jää mielestäni yllättävän vähäiselle huomiolle. Lopulta Wenk miehineen siirtyy palvelemaan kiristyvälle itärintamalle, jossa lopullinen "paljastuminen" tapahtuu.

Epäilemättä Aseveljet on Böllin lyhyt (ainakin osittain) elämänkerrallinen tilitys sotaretkestään toisessa maailmansodassa, jonka lopputulos tiedetään nyt jo läpikotaisin. Mielestäni tärkeämpi opetus tarinassa on se, että ihmisen historia seuraa väistämättä mukana - menneisyyden demoneista ei koskaan pääse eroon. En osaa luonnehtia kirjan tarinaa täysin pasifistiseksi, mutta kyllä siinä paljastettiin lukuisia turhuuksia mihin sota lieveilmiöineen johtaa. Mainittakoon esim. esimiesten kuormasta nipistely ja kaikenlainen asiaan kuulumaton kaupanteko, sekä ennen kaikkea tavallisen ihmisen kärsimys. Toisaalta osa sotilaista selvästikin vieroksui ja pelkäsi sotaa, jolloin heidän osuutensa oli usein vain mukana oleilua. Aseveljissä ei kuitenkaan mässäillä väkivallalla ja sodan raakuuksilla, vaan tarina on pikemminnkin melko psykologinen ja tavallaan paljastuskertomus.

Böllin tyyli kirjoittaa (ainakin tässä kirjassa) on melko niukkasanaista ja pelkistettyä. Varmasti aiheesta olisi voinut kirjoittaa tiiliskiven paksuisen tuotoksenkin, mutta Aseveljet on mukavan ohut ja helppolukuinen kirja, joten siihen on jokaisen mielekästä tarttua. Vaikka lukijana et pitäisi sodan teemasta, niin tässä kirjassa se ei ainakaan itselleni jäänyt päälimmäisenä kummittelemaan. Ainakin Proustin jälkeen tällainen kirja on suorastaan välipala. Jos et ole lukenut niin suosittelen tutustumaan.