Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 869
kustantaja: Tammi
Painos ja vuosi:1.painos - 2013
Anteeksi... mutta olemmeko tavanneet joskus aikaisemmin? Stephen King on epäilemättä nykyajan merkittävimpiä kauhukirjailijoita. Hänen kirjansa ovat myyneet huimasti ympäri maailmaa ja ne ovat helposti ymmärrettävää kirjallisuutta. Vaikka pääsääntöisesti King kirjoittaa kauhukirjoja, löytyy joukosta myös tällaisia hieman "outojakin" lintuja. Päätin siis lukea tämän melko uuden suomennoksen 22.11.63, joka sijoittuu lähinnä Scifi-genreen. Kirja on uuvuttavan paksu ja aika kookas muutenkin, joten savottaa rittää.
Tarinan päähenkilö on hiljattain eronnut opettaja Jake Epping, joka saa kuulla ystävältään merkillisestä paikasta kioskin ruokavarastossa. Paikasta joka ristitään "kaninkoloksi" pääsee matkustamaa ajassa taaksepäin, aina vuoteen 1958. Tämä kirvoittaa Jaken mieltä siinä määrin, että hän päättää yrittää muuttaa historian kulkua. Tämä osoittautuu kuitenkin vaikeaksi tehtäväksi ja koska historia ei haluaisi muuttua, riittää vastusta jos minkäkinlaista. Kaninkolosta palaaminen ja sinne uudelleen meno nollaa aikamatkustajan itse tekemät muutokset, jättäen kuitenkin jotain sakaksi kutsuttua aika-avaruuteen. King ei tietenkään kuvaile aikamatkailun teknistä puolta juuri lainkaan, joka on tietysti ymmärrettävää jo lukijan kannalta(tuskin monikaan jaksaa miettiä saati ymmärtää aikamatkailun tieteellistä puolta). Epping tutustuu lukuisiin ihmisiin ja puuttuu heidän kohtaloihinsa, huomaten pian näiden tekojen tuhoisuuden. Asioiden ja historian pitää kulkea omaa rataansa. Näiden perhosvaikutusten määrää tuskin yhdessä kirjassa pystyisi kertomaan, mutta mukavasti ainakin itse sain pähkinänkuoressa idean ymmärrettyä.
Tarinassa kirjailija ei sorru suuremmin politikoimaan joka on sinänsä hyvä asia. Sen sijaan King kuvailee oivallisesti yhteiskunnallisia ongelmia 50- ja 60-luvuilla ja hänen kynästään välittyykin mielenkiintoinen ja monipuolinen kuvaus Yhdysvaltojen lähihistoriasta. Tämäkin tieteiskirjallinen tuotos tukee käsitystäni Kingin monipuolisuudesta ja lahjakkuudetsa kirjoittaa ymmärrettäviä ja viihdyttäviä tarinoita. Usein tarttuessani Kingin kirjoihin tulee samanlainen odottava tunnelma kuin Bon Jovia kuunnellessa - olenkohan kuullut tämän joskus ennenkin? Vaikka formaatti on usein samanlainen, niin silti näitä jaksaa lukea vuodesta toiseen.
Uskon että tästäkin kirjasta tehdään joskus vielä elokuva, joka on luultavasti paljon huonompi. Tunnelma näissä teksteissä on sen verran mielikuvitusta kannustava, ettei näistä parempaa filmaamalla saa. Jollain tasolla Kingin tekstiä leimaa ehkä tietynlainen neutraalisuus, joka antaa omalla tavallaan persoonattoman kuvan. Toisaalta hänen teksteistään näkyy lukeneisuus monin tavoin, esimerkiksi hänen antaessaan vihjeitä kirjallisuuden tuntemuksestaan. Tähänkin aiheeseen Stephen King oli tehnyt taustatyön hyvin ja ilmi selvästi hän hyödynsi myös lapsuuden muistoja. Kirja ei ole hänen parhain teoksensa, mutta kallistuu reilusti parempaan puoliskoon tuotannosta. Jos tekstin määrää supistaisi ja sisältöä stilisoisi hyvin ja valikoidusti noin 200 sivua, olisi kirja jopa Kingin top kolmosessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti