Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo

Suomentanut: Tarja Härkönen

Sivumäärä: 479

Kustantaja: SSKK

Painos ja vuosi: - 2005

Pölyisten hyllyjen kätköistä. Luin tuossa keväällä Carlos Ruiz Zafónin Taivasten vanki -kirjan vaimoni haasteena. Ainakaan tuo ensimmäinen kirja ei tehnyt vaikutusta, jos se ei nyt varsinainen pettymyskään ollut. Kirjailija Zafón on melko suosittu viihteellisempien latinokirjojen kirjoittaja ja hän työskenteelekin nykyisin elokuvateollisuuden käsikirjoittajana Jenkeissä. Vaikka tuo ensimmäinen lukemani Zafón ei ollutkaan ns. sarjan aloitus kirja, päätin kuitenkin lukea (taas) vaimoni haasteena tämän sarjan avauskirjan Tuulen varjo. Näitä itsenäisestikin toimivia kirjoja on kirjoitettu siis kolme kappaletta ja ilmeisesti yksi on vielä tulossa, joten saavutan urakan puolivälin.

Tarina alkaa Danielin ollessa kymmen vuotias. Hänen isänsä johdattaa pojan kirjallisuuden maailmaan ja he kulkevat paikkaan nimeltä Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Tässä pölyttyneessä labyrintissa on paljon harvinaisia painoksia, jotka edustavat kaikenlaista kirjallisuutta - klassikoista tietokirjoihin. Jostain syystä (ilmeisesti kohtalon johdatuksesta) poika tarttuu Julian Caraxin kirjaan Tuulen varjo, joka osoittautuu harvinaiseksi ja vähän luetuksi kirjaksi. Daniel saa kirjan mukaansa ja ihastuu siihen ikihyviksi. Tästä alkaa Danielin kiihkeä ja jopa päämäärätön etsintä, jonka kohteena on tämä salaperäinen kirjailija Julian Carax.

Samaan aikaan Daniel alkaa havaita omituisia tapahtumia, jotka noudattavat hänen lukemansa kirjan juonta. Kuka on siis tuo omituinen ja runneltun näköinen hiippari, joka alkaa ahdistella myös nuortamiestä. Tämän kaiken ohessa Daniel ottaa haparoivia ensiaskeleita tyttöjen ja naisten maailmaan, joka lieneekin yksi mielenkiintoinen osa tätä trillerimäistä tarinaa. Vaikka Taivasten vanki sijoittuukin myöhempään aikaan, ei sen lukeminen palajstanut tästä kirjasta hitustakaan. Ehkä sen verran kuitenkin, että lukija osaa odottaa kuka jää eloon ja kuka mahdollisesti vetää viimeisen henkäyksen.

Itselleni tuli taas kerran kuva espanjalaisesta perus ihmisestä, joka on kiihkeä ja raivokas - aina suin päin syöksyvä impulsiivinen hermokimppu. Muutenkin vaikutelma siitä, että tehdään ensin ja ajatellaan sitten vahvistaa tätä latinostereotypiaa. Myönnän että tällaista jo hieman valmiiksi asenteellista lukijaa alkaa hitusen ärsyttää. Toisaalta koira ei pääse karvoistaan ja jokaisessa kulttuurissa on omat hyvät puolensa, jotka myös värittävät ja piristävät ilmapiiriä. Nämä ovat aina niitä hetkiä, jolloin huomaa ettei suomalainen kaikessa juroudessaan ole niin ehdoton kuin voisi luulla.

Tuulen varjon henkilöhahmot ovat paria poikkeusta lukuunottamatta melko hajoilevia ja epävarmoja, eivät tunnu saavan tekemisistään kunnon otetta. Lisäksi myös klassinen hyvän ja pahan jako ei ole täysin selvää. Mitkä ovat vaikuttimet ja ketkä ovat luotettavia? Tarinasta saa sarjakuvamaisen tai jopa elokuvamaisen vaikutelman, joten vaikka keskittymistaso ei olisikaan paras mahdollinen, niin luetusta jää paljon ns. "käteen".

Zafónin teksti on melko viihdyttävää ja tarina on varsin hyvin jäsentyvä. Jotenkin hetkittäin siitä ainakin itselleni puskee tekotaiteellinen vaikutelma, joka ei kuitenkaan pilaa yleiskuvaa. Tuulen varjo vaikuttaa suurella tunteella kirjoitetulta, joka on omiaan lisäämään Zafónista välittyvää persoonallista kuvaa. Hetkittäin lukuelämyksissä koin jopa maagisen realismin tuntua, eikä tämä ihan mitään perus kioskikirjallisuutta ole mistään kohtaa. Kuinka joku kuolee henkisesti ja ikään kuin syntyy uudelleen fyysisesti, ja kuinka tämä esitetään tarinan keinoin? Tämä lukemani Zafón oli monin verroin parempi kuin edellinen, siis ilmeisesti odottelen jo seuraavaa.

"... olin varma, että tuo kirja oli odottanut minua siellä vuosikausia, luultavasti jo ennen kuin olin syntynytkään. "

Zafón - Tuulen vanki

I,Mad Man (1989) IMDB

Kirjan peruskuvio jonka avulla tarina joko uppoaa tai pysyy pinnalla, ei tässäkään tarinassa ollut ennen keksimätön. Daniel lukee kirjaa ja huomaa pian kuinka hänen oma elämän kulku noudattelee kirjan juonta. Erityisesti  kauhuviihteen puolella tulee mieleen eräs takavuosien elokuva I, Mad Man (1989), joka rakentui samaan ideaan. Tässä Tibor Takácsin ohjaamassa elokuvassa myös runneltu tyyppi alkaa ahdistella lukijan lähipiiriä ja leikkoo irti ystävien kasvon osia. Eipä sillä etteikö hyvää ideaa voi muutaman kerran käyttää. Vaikka Tuulen varjo ei ollut läheskään niin makaaberi kirja mitä olisi voinut olla, niin kyllä siitä ihan selvästi välittyi klassisia kauhun väreitä.