Kirjailija: Rakel Liehu
Sivumäärä: 513
Painos ja vuosi: 5.painos - 2003
Faktaa vai fiktiota? Rakel Liehu on suomalainen kirjailija ja runoilija. Hän on saanut paljon tunnustusta erilaisten palkintojen muodossa, toisaalta häntä on myös kritisoitu muunmuassa tästä Helene kirjastaan. Itse tartuin kirjaan vaimoni asettamana haastena, olkoonpa sitten kuukauden kirja. Helene Schjerfbeckin taide on aina kiehtonut minua, muistan jo aikanaan Combi-kirjasarjassa olleen "ruumiin näköisen" naisen kuvan. Ei kuvassa esiintyvä maalaus, vaan eräs toinen. Tietääkseni Schjerfbeckin malaukset ovat kansainvälisestikin arvioiden Suomen hintavimpia teoksia, joten jokinhan niissä piilee. Eikä hänen elämäsäkään näköjään ihan tylsää ollut, vaikka ajottain hieman angstista kylläkin.
Taiteilijan elämä kaikkine boheemeine piirteineen avautuu kirjassa mielenkiintoisena ja runsaanakin. Helenen suhde Einar Reuteriiin on intensiivinen ja kausiluontoinen, joskin tämä hieman latistuu kun mies menee naimisiin nuoren naisen kanssa. Taidemaalarin elämässä vilisee paljon tuttuja nimiä taiteiden ja jopa tieteiden aloilta, hän matkailee ympäri Eurooppaa yleensä opiskelun ja taiteeseen harjaantumisen merkeissä. Terveys alkaa reistailla jo varhaisessa vaiheessa hänen tipahdettuaan lonkan päälle, joka ilmeisesti murtuu ja jää vajaatoimiseksi. Lisäksi keuhkotauti puristaa otetta vuosi vuodelta lujemmin ja ilmeisesti osaltaan vaikuttaa maalausten pelkistymiseen ja myös taiteilijan mielenterveyteen. Kuitenkin hetkittäin eräänlainen elämän rakkaus ja miessuhteet luovat valoa synkkyyteen.
Schjerfbeckin taulut alkavat vuosien saatossa muistuttaa kuolinkuvia ja ns. "kallokuvat" antavat oman persoonallisen ja menekkiä lisäävän mausteen. Saattaa olla niin, että tämä oli jopa ratkaiseva tekijä suosion räjähdysmäiseen kasvuun.
Naisen elämä on ollut vaikeaa vielä 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun puolellakin. Helene Schjerfbeckin kohdalla maailma oli mahdollisuuksia täynnä ja taiteilija sai nauttia eläessäänkin kohtalaisen suurta suosiota. Schjerfbeckin vaikea äiti-suhde lamautti luovuutta ja elämän intoa vuosikymmenet, eikä hän enään parhaimmilleen päässyt vanhemmalla iällä. Kuitenkin taiteilija jätti lähtemättömän historiallisen leiman taiteeseen, yhtenä kirkkaimmista naistaidemaalareista. Vaikka halusin mieltää kirjan taiteilijan elämän kerraksi(varsinkin kun se oli kirjoitettu minä muodossa), en luontevasti siihen pystynyt .
Kirjassa on paljon hyviä puolia, kuten esim. sisällön mielenkiintoisuus. Lisäksi teksteistä pystyi aistimaan menneen ajan hengen, tietynlaisen patinan. Kuitenkin itseäni nousi vaivaamaan epämääräisyys sisällön luotettavuudesta, kuinka paljon tarina on totta ja kuinka paljon keksittyä? Lisäksi teksi oli omituisen väljää - isot rivin välit. Mielestäni kronologian olisi voinut järjestää loogiseksi aika janaksi, eikä sinne tänne pilkotuiksi "saarekkeiksi". Jatkuva otsikointi rasitti lukukokemusta ja väistämättä tuli tunne, että koko kirja oli hätäisesti raapaistu kasaan. Kuitenkin oma arvioni kirjasta on varovaisen myönteinen. Sen sijaan sisältöä en pysty rationaalisesti arvioimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti