Suomentanut: Kirsti Siraste
Sivumäärä: 292
Painos ja vuosi: 1.painos - 1981
Suutari koitui pelastukseksi. Puolalainen kirjallisuus on itselleni lähes tuntematon laji ja päätinkin alkajaisiksi lukea tämän Issan laakson. Czeslaw Milosz oli puolalainen kirjailija ja runoilija, jonka tuotantoa ei ole suomennettu muutamaa kirjaa enempää. Tarkoitukseni oli alunperin lukea Vangittu mieli, mutta päädyin kuitenkin tähän. Kirjailija on saanut tunnustusta laajastikin, mutta tavallaan kulminaatiopisteenä voidaan pitää hänen Nobel-palkitsemistaan. Hän asui pitkään Yhdysvalloissa ja toimi professorina Kalifornian yliopistossa.
Puolan ja Liettuan rajalla sijaitsevassa Issan laaksossa aika lipuu verkkaisesti ja kaikki on ainakin näennäisesti hyvin. Ihmiset hoitavat arjen askareitaan ja päivittäistapoja suorastaan palvotaan. Kuitenkin pinnan alla kuohuu, luokkaerot ja kansallisuuksien erojen tuomat jännitteet riivaavat ihmisiä. Liettualaiset pitävät puolalaisia "parempina" ihmisinä ja siten vihaavat heitä. Puolalaiset sen sijaan katsovat liettualaisia hieman "nokkavarttaan pitkin", ja näin ollen kaunaisuus on taattu. Issan joen rantoja kiertelevät paholaiset eli kiusanhenget, jotka eivät jätä ihmisiä rauhaan. Ajatukset kiertävät kehää ja pakkoajatukset, suorastaan kuiskaukset käskevät ja kiristävät mieliä. Viinan kirot pilaavat hermot ja tapahtuu kammottavia asioita.
Tarina kertoo Tomaszista ja hänen varttumisestaan jaloissa pyörivästä mukulasta murrosikäiseksi kasvukipuiseksi finninaamaksi. Lapsi on kasvanut käytännössä ilman äitiä ja isää, hän on viettänyt elämänsä ensimmäiset kolmetoista vuottaan isovanhempien kanssa. Vaikka Tomaszista on välitetty, on hänen mieltään kalvava ahdistus äidittömyydestä kouriin tuntuva. Ja vaikka äiti lopulta ilmestyykin pojan elämään, onko henkinen kehitys ehtinyt kokea peruuttamattomat vauriot. Tomasz on pystyvä ja älykäs poika, tosin arka ja päämäärätön. Kaikki tuntuu leviävän käsiin ja suorastaann ahdistavalta, kuitenkin energiaa riittää lintujen bongaamiseen ja jopa tieteelliseen luokitteluun. Vaikka kaikkea tätä tukee tietynlainen lapsekkuus, niin silti läpi kuultaa jonkinlainen progressio parempaan.
Metsästystä ja eränkäyntiä kirjassa kuvataan oivallisesti ja kauniit joskin hieman karutkin maisemat luovat kehyksen kaikelle tapahtuvalle. Metsästysoppia Tomasz saa kolmelta veljekseltä, mutta tuntuu siltä ettei metsästys ja luontokappaleiden tappaminen ole pojan juttu. Niinpä poika joutuu käymään nöyryyttävän jaakobinpainin asian suhteen. Perimmäisten asioiden äärellä jotuu miettimään kuolemaa ja sen lopullisuutta.
Jotenkin tarinassa limittyy todellisuus ja uskomukset, jopa taikausko eräänlaiseksi vellovaksi unenomaiseksi seitiksi. Esimerkiksi Magdaleenan kummittelu ja henkiolennoksi muuttuminen tuo oman erikoisen sävyn tarinaan, tämä ei voi olla pojan mielikuvitusta, koska mies porukka käy epäillyn noidan haudalla ja suorittaa dekapitaation. Tapauksesta tulee mieleen jo vuosisatoja aiemmin tapahtuneet vampyyriksi epäiltyjen rituaaliset silpomiset. Lisäksi mielenkiintoiseen raportoivaan tyyliin kerrotaan siitä, kuinka mielen sairastuminen ja paholaisen läsnäolo verhoutuvat samaan viittaan, muuttuen näin ollen yhdeksi ja samaksi asiaksi. Kirja kertoo 1900-luvun alusta, mutta monet pinttyneet tavat ja elämä yleensäkin tuo mieleen paljon varhaisemman ajan. Kuinka pitkälti tarina perustuu tositapahtumiin on vaikea sanoa, mutta kieltämättä monilta osin muistuttaa jonkinlaisia muistelmia kolmannessa persoonassa ja tämä lähinnä Tomaszin osalta.
Kirja on mielestäni helposti lähestyttävä ja siinä on havaittavissa jopa kansalliskronikan ominaisuuksia. Teksti on sujuvaa luettavaa ja hetkittäin tarinan kulku nopeutuu ja tapahtuu selviä harppauksia. Tekstiä rikastuttaa tietynlainen unenomaisuus, joskin välissä tulee huijautuneeksi todellisuuden ja epätodellisuuden välillä. On täysin oikeutettua ajatella että kirja on ansainnut paikkansa maailmankirjallisuudessa ja tekijänsä pääteoksena. Issan laakso kannattaa lukea, vaikka siihen hetki meneekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti