sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Jaroslav Seifert - Ruttopylväs

Suomentanut: Hannu Ylilehto
Sivumäärä: 99
Painos ja vuosi: 1.painos - 1985


Nainen kuin kuolema. Jaroslav Seifert oli tsekkiläinen runoilija, kirjailija ja toimittaja. Hän sai tunnustuksena kaksi kertaa Tsekkoslovakian valtion-palkinnon ja vuonna 1966 hänelle myönnettiin kansallistaiteilijan arvonimi. Lopulta hänet palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1984. Hänet tunnettiin alkuaikoina avantgardistina ja erityisesti Poetistina(todellisuuden järjestäminen vuosisataisen runouden janon tyydyttämiseksi). Alunalkaen hän kuului kommunistiseen liikkeeseen, mutta etääntyi siitä pois jonkinlaisen idealistisen maailmanrakkauden vuoksi.

Seifertin runous on muuttunut aikaa myöten nuoruuden vimmasta pitkiksi hyvästeiksi. Useammissa Ruttopylvään runoissa johdutaan kuolemaan tai kuolemassa, se viehättää ja se on välttämätön asia. Jotenkin kuolema rinnastuu rakkauteen ja naiseen, se saa jopa eroottisia vivahteita. Pikkuhiljaa alkaa toivo väistyä ja kaikki tuntuu olevan mennyttä - liian myöhäistä. Runoilija alkaa elää menneisyydessä ja tekee siitä taidetta. Pitkät jäähyväiset saavat tunnelman haikeaksi ja ehkä jopa toivottomaksi, mutta siinä on kuitenkin jotain tavoittamattoman viehättävää ja rakastettavaa. Eikä voi välttyä vaikutelmasta, että taiteilija rypee jollakin nautinnollisella tavalla itsesäälissä.

Seuraavassa lainaus runosta Kreivin puutarha;

"Katselen otsaasi
kuin lentäjä kojelautaansa
rajuilmaan jouduttuaan.
Tapasin sinut niin myöhään
ja odottamatta.

Tiedän, piileskelit
hiustesi syvissä nietoksissa.
Ne kuulsivat pimeän läpi,
mutta etsin sinua turhaan.
Kynsieni alle
jäi vain kultapölyä.

Sitten livahdit ripsiesi veräjästä
naurusi suojiin.
Ja kesäkuu, juhlatamineissaan,
tunki ikkunamme täyteen jasmiineita.

Lopulta katosit iäksi
hiljaisuutesi lumeen.
Kuinka olisin voinut nähdä
vilahdustakaan sinusta
sen etäisyyden yli?
Ja oli talvi, ilta alkoi hämärtää."

Seifertin runossa(yhdessäkin sellaisessa) toistuu useita elementtejä, ja ne pyrkivät jonkinlaiseen harmoniaan - vapautukseen mahdollisuuksien stressistä. Silloin kun kaikki on myöhäistä, ei tarvitse enään edes yrittää. Vaikka ne kaikki oilisivatkin vain tekosyitä, niin ne suovat kieltämättä helpottavan vapautumisen tunteen. Ehkä hänen runoissa on lopulta tärkein asia rakkaus, joka alun perin ajoi pois kommunismista.

Mielestäni Jaroslav Seifertin runot ovat pullollaan toivoa, vaikka kieltämättä tietynlainen pessimistisyys ja elämän väistämätön pois lipuminen ovat keskeisiä teemoja. Eroottinen lataus on voimakas, ja vaikka se rinnastuu jopa kuolemaa syleileväksi - tekee se jotenkin vitaalin vaikutelman. Seifertistä voisi kirjoittaa ainakin tuhat sanaa, mutta lienee parempi sen sijaan lukea hänen runonsa itse.  Kelvollista runoutta jota olisi lukenut toisen mokoman lisää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti