Kirjoittanut: Bengt Pohjanen
Sivumäärä: 183
Painos ja vuosi: 1.painos - 1990
Vistoa meinikiä Tornionlaaksossa. Bengt Pohjanen on nykyisin haaparantalainen kirjailija ja herrasmies. Hän on aiemmin urallaan opiskellut papiksi ja sittemmin väitellyt Tukholman yliopistosta tohtoriksi aiheenaan Antti Hyryn kirjallisuus. Pohjanen on saanut useita kirjallisuuspalkintoja ja hän on ansioitunut myös kääntäjänä, lähinnä suomesta ruotsiksi. Kirjailija on syntynyt Kassan kylässä Pajalassa ja ajaa Meänkielen asemaa Ruotsissa ja tietysti myös Suomessakin. Arvostan häntä ja olen ylpeä omasta tornionlaaksolaisuudestani.
Konin hinta on pienoisromaani joka on kirjoitettu hyvin persoonalliseen tyyliin. Se on kertomus 50-luvun lopun Tornionlaaksosta ja lähinnä joppauksesta. Elämä ja joppaus oli tuolloin sotien jälkeisenä aikana kansalaisten ja hurttien(pilkkanimitys tulli- ja rajamiehelle) välistä hippaa. Kirja on kirjoitettu jokivartisella mielenlaadulla ja hirteishuumorilla. Vaikka kansan pitäisi luottaa viranomaisiin, käy tässäkin kertomuksessa hyvin ilmi se, ettei tavallinen rahvas ole samalla viivalla viranomaisen kanssa. Luottoa riittää enemmän jopa poliisiin, joka on tässäkin kertomuksessa kylän miehiä. Kuitenkin esimerkiksi yhteen hiileen puhalletaan hädän hetkellä ja jokainen on tavallaan "korpilain" alainen - kaveria ei jätetä. Eikä ilman suruja ja itsemurhia ole Torniolaaksossakaan selvitty, varsinkin kun heikkeneviä hermoja on hoidettu viinaa läträämällä. Vaikka kaikkea ikävääkin tapahtuu, vallitsee nuuskakairassa silti rauhallinen elämän tahti.
Tapahtumien keskiössä on eräs tapaus jossa epäillään hevosen salakuljetusta Suomesta Ruotsiin. Totuus jää kuitenkin arvoitukseksi, koska vääriä valaehtoisia lausuntoja annettaan puolin ja toisin. Käräjäsalissa istuu monenlaisia kirjaviakin persoonallisuuksia, joita Pohjanen mielestäni oivallisesti kuvailee. Ja kalliiksihan käräjät tulevat, kun vastakkain on hurtan ja kansalaisen välinen ylpeys. Kaiken kaikkiaan kirja onkin oivallinen kuvaus Tornionlaakson kulttuurista ja ihmisistä. Yllättäen korpelalaisuutta ja uskovaisuutta kirjassa kuvataan niukasti, toisin kuin kirjailijan tuotannossa yleensä. Itse mietin myös sitä kuinka paljon omaelämänkerrallinen tarina on, koska paljolti puhutaan minusta ja velipojasta? Luulen että kirja on kombinaatio fiktiota ja tosielämää.
Lukijana sain myös nauttia muutamista itselleni tutuista meänkielen sanoista, vaikka kirja olikin kirjoitettu pikemminkin jäykähköllä suomenkielellä. Kuitenkin tuotos on reteä, rento ja aito. Ehkä jonkun verran on karrikointia, mutta sehän kuuluu asiaan. Mielestäni Bengt Pohjanen on tässäkin kirjassaan onnistunut oivallisesti, eli minun mielestäni hauskaa lukemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti