Suomentanut: Reino Hakamies
Sivumäärä: 155
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 2.painos - 1948
Huijari vai aidon rakkauden lähettiläs. André Gide (1869-1951) oli tunnettu ranskalainen kirjailija ja runoilija, joka oli varsin tuottelias. Hänen teoksiaan on suomennettu muutamia, joista tunnetuimpia on ehkäpä Vääränrahantekijät ja juuri tämä Pastoraalisinfonia. Kirjailija sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1947. Löysin tämän Delfiini-sarjan painoksen pohjoisesta, eräältä kirpputorilta aivan hiljattain.
Pastoraalisinfonia on kertomus sveitsiläisen pappismiehen ja nuoren Gertruden välisestä suhteesta. Gertrud on jostain syystä sokea ja on ollut sitä jo ilmeisesti syntymästään asti. Niinpä tarinan näkevä minämuodossa kertova pastori ottaa tytön hoitoonsa ja alkaa pitää hänestä maallisella tavalla "hieman liikaakin". Tämä tuohoisaksi osoittautuva ihmissuhde on täynnä itsepetosta, kaunisteltua valhetta ja ehkä jossain mielessä hyväksikäyttöäkin. Onko pappi huijari ja oman himonsa valloissa, liekö hänen mielensä syövyttänyt vanha vihtahousu? Toisaalta kertomus valottaa oivallisesti ja uskottavasti sokean ihmisen pimeyden maailmaa, josta on vaikea selvitä ilman lujaa toivoa ja mielikuvitusta. Voihan olla myös niinkin, että jos ihminen saa lahjaksi kyvyn jota ei ole koskaan omistanut - saattaa siitä muodostua pikemminkin kirous kuin siunaus. Ainakin näkevän ja sokean maailma on hyvin erilainen, sokea kun luottaa enemmän muihin vaistoihinsa. Kuka sitten torpedoi kenenkin elämää, jää lukijan oman pohdinnan varaan. Tässä sinfoniassa on mukana paljon kritiikkiä näennäismoraalia kohtaan, joka on tuttua myös saman aikakauden Gerhart Hauptmannin kirjasta Soanan kerettiläinen.
Mielestäni kirja on kieltämättä ajatuksia herättävä, tosin jotenkin "vanhan aikaisen" tuntuinen. Käännöstyö on tänäpäivänäkin lukukelpoista ja ymmärrettävää. Hassua kyllä tämä sokean ihmisen teema oli yhdessä Pirandellonkin novellissa, jonka juuri vasta luin. Ilmiselvä tiedostamaton aasinsilta.
Pastoraalisinfoniasta on tehty myös elokuva, jota en tietenkään ole koskaan nähnyt. Toisaalta Pastoraalisinfonia on myös Beethovenin kuudennen sinfonian nimi, joka julkaistiin vuonna 1808. Kirja saattaa olla epäviihteellisyydessään hieman puisevakin, mutta joka pitää tällaisista psykologisista kirjoista - pitää varmasti tästäkin. Itse pidin kelvollisena, mutta en mitenkään loistavana. Kuitenkin laatukirjallisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti