Suomentanut: Heidi Järvenpää
Sivumäärä: 160
Painos ja vuosi: 1.painos - 1989
Kummallisia pohdintoja inhimillisyydestä. Doris Lessing on englantilainen kirjailija joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2007. Hän on yksi vanhimmista palkituista ja väittänyt että tästä tunnustuksesta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Aivan kuten monet muutkin(ehkä kaikki) kirjailijat, myös Lessing on ammentanut aiheita omasta elämästä. Keskeisiä teemoja ovat esim. naisen asema ja naisasiat. Itse ostin tämän Viides lapsi -kirjan kirpparilta ja päätin tutustua tähän palkittuun naiskirjailijaan, vielä kun hän on elävien kirjoissa.
Harriet ja David ovat tavallinen keskiluokkainen englantilaispariskunta. He tapasivat tanssiaisissaja rakastuivat, muuttivat yhteen ja päättivät parustaa perheen. Ainakin seitsemän tai kahdeksan lasta he päättivät tehdä ja tätä heidän lähipiirinsä kummeksui ja oudoksui. Sitten luonto puuttui peliin. Kolmen tavallisen lapsen ja yhden down-lapsen jälkeen syntyi jotain täysin käsittämätöntä. Valtava suorastaan epäinhimillinen vauva, joka jo mahassa raateli äitinsä sisälmyksiä. Tämä Ben osoittautuu kummajaiseksi jota kaikki inhoaa tai pelkää, itseasiassa jopa Harriet kokee lapsensa vieraaksi ja vastenmieliseksi. Lapsi kehittyy fyysisesti kovaa kyytiä, mutta henkisesti ainoastaan karuun ja kammottavaan suuntaan. Onko kuitenkin veri vettä sakeampaa ja onko äiti lopulta se joka kuitenkin välittää pyyteettömästi?
Viides lapsi on tutkielma perheen ryhmädynamiikasta ja ilmiöistä silloin, kun syntyy jotain lähes epäinhimillistä. Onko lapsi ihmisgeeneihin hukkunut neadertalilainen vai pelkästään rujo ja yksinkertainen ihmislapsi? Aikuisten välien kiristyminen alkaa aiheuttaa ongelmia myös muille lapsille ja koko perhe -niminen organisaatio alkaa murentua. Muodostuu oravanpyörä tai noidankehä, josta on vaikea tai lähes mahdoton selvitä. Asian ympärille rakentuu useita lieveilmiöitä ja tuntuu siltä että Ben tulee koko perheelle kalliiksi. Lopulta voikin esittää kysymyksen että kuka on oikeassa ja kuka väärässä, onko lapsen kummajaisuus osittain vanhempien toiminnan aikaan saamaa? Ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja? Onko yhteiskunta liian raadollinen elättämään ihmistä, joka ilmiselvästi ei kuulu joukkoon? Näihin kysymyksiin ei ehkä tarjota tarkkoja vastauksia, mutta ne antavat kosolti pohtimisen aiheita.
Mielstäni kirja on pienoisromaaniksi yllättävän monisäikeinen ja mutkikas. Tekstistä välittyy tarina sinällään, mutta syvällisempi sisällön pohdiskelu voi johtaa yllättävän hedelmällisiin oivalluksiin. Itselleni kirja ei ollut mitenkään raskasta luettavaa, vaikka aihepiiri ei ole ehkä niitä iloisimpia. Jotenkin sain hieman jopa koomisiakin sävyjä irti, vaikka joukossa oli käsittämättömän synkkiäkin hetkiä. Jos lastenkotikuvaukset ovat edes manittavasti yhdenmukaisia englantilaisen järjestelmän kanssa, täytyy myöntää että on sitä osattu Englannissakin. Kirjan tapahtumat alkavat 60-luvulta ja päättyvät 80-luvun lopulle. Tämä kirja oli positiivinen yllätys ja suosittelen sitä myös mieslukijalle. Doris Lessingin feministimaineen ei kannata antaa hämätä. Siinä mielessä siis neutraalia, epäkiihkeää ja analysoivaa teksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti