Suomentanut: Outi Knuuttila
Sivumäärä: 651
Painos ja vuosi: 1.painos - 2006
Naisasiamiehen sielun salat. Henning Mankellin kirja Daisy Sisters on taas osoitus kirjailijan monipuolisuudesta. Tämä jo vuonna 1982 ilmestynyt kirja on vahvasti feminismiin kallellaan ja paljastaa kirjailijan todelliset karvat. Tuleekin mieleen että olisko kirjailijan kannattanut pysytellä poissa kaupallisilta markkinoilta ja säilyttää tämä idealistinen vasemmistolainen naiskirjallinen tyylisuunta. Vaikka kirja menee tietysti pitkälti överiksi, on se mielestäni oivalinen ja mielipiteitä kirvoittava. Jos teksti ei olisi niin asenteellisesti saastunutta ja ilmeistä, olisi sitä voinut luonnehtia jopa kaunokirjallisuudeksi(ainakin hetkittäin). Siispä itse asiaan.
Tarina käynnistyy sotavuonna 1941. Elna ja Vivi ovat kirjeenvaihtokavereita, he asuvat eri paikkakunnilla ja erilaisissa perheissä. He päättävät lähteä pyöräilemään kesäloman ajaksi kotimaansa Ruotsin maisemiin. Koska Ruotsi ei osallistunut toiseen maailmansotaan, saattoi maassa liikkua jotakuinkin vapaasti. Pohjoisessa Norjan rajalla tapahtuu kuitenkin niin, että nuori sotamies raiskaa Elnan ja hän tulee raskaaksi.
Elna pitää lapsensa ja kastaa tytön Eivoriksi. Vaikka tyttö ja äiti eivät koskaan tapaa miestä, käy hän kummittelemassa Eivorin mielessä jossakin vaiheessa. Kirjan painopiste siirtyy nopeasti Eivoriin ja hänen tulevaan elämäänsä. Tarina etenee muutaman vuoden jaksoissa harpaten säännöllisesti joitakin vuosia ylitse. Henning Mankellille tyypillinen vasemmistolainen asenne ja kirjoitustyyli tulee tässäkin kirjassa tutuksi. Itse pidän kirjailijan tavasta kuvata ruotsalaista yhteiskuntaa melko kriittisesti, ja pikkutarkasti. Maisemat ja ihmiset ovat keskeisessä asemassa, mutta agressiivinen poliittinen henki syö jotenkin uskottavuutta.
Parempaa yhteiskuntaluokkaa ylenkatsotaan ja halveksutaan, kuitenkin samalla haluttaisiin tulevalle polvelle osa tästä paremmasta kakusta. Surkea ja kaikin puolin onneton elämä periytyy äidiltä tyttärelle, vaikka kuinka yritetään rimpuilla itsenäisiksi. Jotenkin tuntuu että opiskelujen puute ajaa ihmisen tyhmiin ratkaisuihin ja sylistä syliin. Kirjailija käyttää aina myös kiintiö suomalaisia, kuten tässäkin kertomuksessa esiintyvää Liisa Taipiaista. Taipiaista - mikä helvetin sukunimi sekin on? Usein nämä suomalaiset kuvataan tyhminä, juoppoina ja ahkerina.
Kirjan miehet ovat väkivaltaisia ja stereotyyppisiä, lapsellisia ja alkukantaisia. En tiedä kertooko kirja jotain tekijänsä sielunelämästä, mutta jos kertoo niin kirjailija on epäilemättä jokaisen naisen ystävä ja sellaisena pysyykin. Jos lukija ei kyllästy hengästyttävän paasaavaan kerrontaan, voi hän oppia jotain ruotsalaisuudesta. Tästä kirjasta ei ole paljon sanottavaa. Itse en pidä kirjaa juuri kummoisena, mutta tulipahan tämäkin luettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti