sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Henrik Pontoppidan - Onnen poika (Lykke-Per)

Suomentanut: Katri Ingman-Palola
Sivumäärä: 340+312 (652)
Kustantaja: WSOY
Painos ja vuosi: 1.painos - 1957



Progressio voi olla negatiivista tai positiivista, mutta se voi olla myös kumpaakin yhtä aikaa. Tanskalainen kirjallisuus ei ole koskaan ollut itselleni kovin tuttua. Olen muistaakseni jotain joskus lukenut. Viimeksi luin Johannes V. Jenssenin kirjan muistaakseni reilu vuosi aikaa. Henrik Pontoppidan ei kenties ole suomalaisille kovinkaan tuttu, vaikka hän aikonaan voitti yhdessä Karl Gjellerupin kanssa Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Tämä lienee tunnustus ylipäätään tanskalaiselle kirjallisuudelle, joka tuskin tuolloinkaan oli suomalaisten ykköslukemistoa. Henrik Pontoppidanin kirjoja ei ole suomennettu kuin kaksi kappaletta, jotka ovat Aave ja Onnen poika. Tämän jälkimmäisen ostin pari vuotta sitten yksityishenkilöltä ja tuota ensimmäistä en ole löytänyt mistään (edes lainaan). Päätin siis lukea osana Nobel-urakkaani tämän Onnen poika (Lykke-Per), joka on painettu kahteen erilliseen kirjaan. Alun perin Lykke-Per ilmestyi jonkinlaisena kirjasarjana ja onkin ainakin omasta mielestäni lähinnä fiktiivinen perhe- tai henkilökronikka. Karl Gjellerupia ei ole suomennettu lainkaan, joten joudun lukemaan sitten tulevaisuudessa teoksen Minna, joka on itselläni tietokoneella englanninkielisenä tekstitiedostona.

Tarinan päähenkilön Per Sideniuksen juuret ovat pappiskodissa pienessä maaseutukaupungissa, muutaman tunnin  matkan päässä Kööpenhaminasta. Oikeastaan Per on ristimänimeltään Peter Andreas, mutta hän alkaa käyttää toista nimitystä nuoruuden kapinan ja itsenäistymisprosessin aikana. Pastori Sidenius on ankara kasvattaja hänen kymmenpäiselle lapsikatraalleen. Miltei kaikki perheen alamaiset ovat kiltisti kurissa ja nuhteessa (vaimoa myöten), paitsi tämä uppiniskainen ja määrätietoinen Per. Poika pyrkiikin irtautumaan mahdollisimman nopeasti perhepiiristä ja siellä vallitsevasta vähäeleisen ja teennäisen tunnilmaisun piiristä. Vaikka pastori Sidenius ei suoraan paljasta pettymystään pojan uravalintaa kohtaan, on se aistittavissa rivien välistä. Kenties isä pojastaan pappia toivoi jne? Sen sijaan Per lähtee opiskelemaan vesi- ja maarakennustekniikkaa pääkaupunkiin palaamattaa koskaan suurin sydämentuntein kotiinsa.

Aluksi vaikuttaa siltä että Perillä on motivaatiota ja pyrkimystä insinööritutkintoon, mutta pian muut intressit kaapaavat nuoren opiskelijan ja vuodet tuhrautuvat turhuuteen. Hänen menestykseen tai sen puutteeseen vaikuttavat pitkälti lapsuuden kurjat vuodet, henkinen ilmapiiri ja sielullinen suvaitsemattomuus. Perillä on pitkään mahtipontisia ja kauaskantoisia suunnitelmia koskien valtakunnallisia vesi- ja maarakennusasioita. Hän luo lukuisia rakennepiirustuksia joiden tarkoituksena on nostaa Tanska Euroopan kauppaliikennöinnin mahtimaaksi ja kilpailun terävimpään kärkeen. Per suunnittelee jopa yökaudet monimutkaisia matemaattisia ja teknillisiä laskutoimituksia, saaden niille myös varovaista kannatusta lähinnä patrioottisista ja kapitalistisista piireistä. Kuitenkin ennen pitkää kaikki torpedoituu Perin tyhmänylpeyteen ja lähinnä pompööseihin, sekä epärealistisiin käsityksiin itsesestään ja kyvyistään.

Kun perehtyy lähemmin Per Sideniukseen ja Henrik Pontoppidaniin oivaltaa melko helposti heitä yhdistävät tekijät. Koti pappilassa, suuri perhe, Insinööriopinnot yms. Voi siis epäillä että kirja on pitkälti omaelämänkerrallinen, kenties täydennettynä lukemista piristävillä karikatyyreillä. Per on (kuten kirjan nimikin kertoo) varsin onnekas mies. Hän ei tee oikeastaan päivääkään oikeaa työtä, vaan saa rahoituksen opintoihin ja joutenoloon satunnaisten ystävien ja naimakauppojen ansiosta. Kaikesta päätellen hänellä on myös hyvä tuuri naisasioissa, jotka hän kuitenkin sisäisten henkisten ristiriitojen vuoksi hassaa elämän varsiteille. Jos hän lyö bisnesasioissa päänsä toistuvasti byrokratian ja muiden kateuden vuoksi tanskalaisiin poppeleihin, onnistuu hän taikomaan lukijalle kutkuttaviakin hetkiä rakkauden rintamille. Koska Per on hyvin ristiriitainen ja kompleksinen ihminen, joutuu hän useissa eri suhteissa pohtimaan rakkautta ja sen merkitystä. Aina uuden ihastuksen myötä hän joutuu etsimään rakkauden todellista olemusta ja ilmenemismuotoa, kuitenkin tipahtaen aina yksin ja kenties onnettomana melko tukevillekin jaloilleen. Tarinan paradoksaalisuus piileekin siinä, että vaikka Perin pitäisi kaikesta päätellen olla onnellinen, niin hän on sitä todellisuudessa vähäisimmässä määrin.

Toinen merkittävä teema on Perin hengellinen elämä. Hänen luterilaiskristillinen elämänkatsomuksensa elää pitkään suuressa kriisissä hänen ankaran ja ahdasmielisen isänsä vuoksi. Per työstää näitäkin asioita elämänsä varella paljon ja hetkittäin hän kokeekin jonkinlaisia myötäaskelia hengelliseen suuntaan. Vaikka Per on luonteeltaan vahvasti luonnontieteisiin nojaava järkimies, on häneen jäänyt kuitenkin pieni uskonnollinen siemen itämään. Lopulta hänestä löytyy myös taiteellinen ja luova puoli, joka kanavoituu kenties eniten hänen kirjallisen perehtyneisyyden kautta. Ehkä hänen saivarteleva saamattomuutensa onkin peräisin taiteilijan sielusta tieteellisellä alalla. Joka tapauksessa Perin totuuden etsintä saa ajottain kaiken hänen ympärillään kaaoksen tilaan, samalla kun hänen pään sisällä myrskyää.

Per Sidenius on ilmiselvästi älykäs ihminen jota häiritsee koko ajan tietty impulsiivisuus ja epästabiilisuus. Monella aluella asia konkretisoituu lukuisina aloitteina, jotka eivät koskaan tule valmiiksi - jos edes kunnolla edistyvät. Ainakin itse pohdin sitäkin mahdollisuutta, että Per saattaisi potea jonkinasteista kaksisuuntaista mielialahäiriötä? Vaikka Per usein hyötyy muista ihmisistä, niin silti rivien välistä saa käsityksen että hän on jotenkin myös hyväksikäytetty. Esimerkiksi nuoruusvuosien mahtipontisista suunnitelmista  ei hän itse suuremmin pääse hyötymään, vaikka niitä aletaan eri tahoilta toteuttaa omiin nimiin. Toisaalta likimain kaikki Peristä irtautuneet tai irronneet ihmiset kokevat oppineensa häneltä jotain, kun Per itse kokee vain saaneensa vahvistuksen tuhoisille ja pessimistisille elämän käsityksilleen. Sen sijaan taantumuksellisuutta Per inhoaa ja pelkää elämässään eniten ja tämä ajaakin usein ainakin käytännöntasolla harhateille. Per huomaa näitä ominaisuuksia mm. useissa lapsuuden ja nuoruuden ystävissä, joille hänellä ei ole sen suuremmin asiaa.

Tarinassa esiintyy muutamia mielenkiintoisia ihmisiä. Perin veli juristi Eberhard on jumiutunut isänsä elämänoppeihin ja ohjeisiin, joten hän edustaa Perille pitkälti niin henkisesti kuin ruumiillisesti hänen isänsä kaksoisolentoa. Tämä voi olla omiaan pitämään sisarussuhteen melko kylmänä. Vaikka Per ei pidä suuremmin veljestään, tuntuu hän nauttivan kuitenkin tietynlaista arvostusta. Muita sisaruksia ja heidän suhteitaan ei suuremmin kirjassa käsitellä. Tärkein ihminen Perin elämässä on lopulta hänen syrjään vetäytyvä äitinsä, joka jää kuoltuaankin kummittelemaan pojan päätöksiin ja vaiheisiin. Tietyillä katumuksen hetkillä Per on tekemäisillään sovinnon hylkäämäsä perheen ja Jumalan kanssa, mutta kaikesta päätellen tätä ei ilmeisesti tapahdu. Onnen pojan taustalla lieneekin eräänlainen tuhlaajapoika tarina, josta ei tiedä mille puolelle vaaka milloinkin kallistuu. En kuitenkaan ihmettele Perin asennemaailmaa kotiaan kohtaan, koska hänet on kasvatettu melko alhaisinkin (isällisin) keinoin.

Taas kerran törmään tiettyihin negatiivisiin asenteisiin juutalaisuutta kohtaan. Tämä asia on läsnä esim. Perin ensimmäisen avioliiton myötä, koska hänen vaimonsa on juutalaista sukua. Perin omat asenteet juutalaisuutta kohtaan eivät ole negatiivisia, mutta perhe ja patrioottinen tuttavapiiri on senkin edestä. Tätä vääräuskoisuutta pidetään jopa yhteiskunnallisena uhkana. Kuitenkin hänen vaimonsa Jakobe on kenties Perin tärkein naissuhde koko hänen elämänsä aikana. Tätä ajatusta vahvistaa lopussa eräs tapahtuma, joka on jopa pienoinen yllätyskin. Muutenkin kirjassa käsitellään eri yhteiskuntaluokkien eroja ja ongelmia. Talonpojat ja säätyläiset. Rikkaat ja köyhät. Onnelliset ja onnettomat. Mielenkiitoiset ja tylsät. Useassa kohtaa ainakin itse lähdin poimimaan kirjailijan luomia stereotypioita. Pussihousuiset juntit. Suoraselkäiset patriootti-idealistit. Luotettava kaupunkiköyhälistö ja kateelliset talonpojat. Ahneet juutalaispohatat. Per tutustuu myös varusmiehenä erilaisiin tanskalaisiin mielenlaatuihin ja asenteisiin, jotka peilaavat mielestäni hyvin kyseistä aikakautta (1800-luvun loppupuolta).

Onnen poika on mielestäni oivallinen, joskin aika staattinen ja pitkäveteinen tarina. Kirja ei kalpene ainakaan omasta mielestäni esim. Thomas Mannin Buddenbrookeille tai Galsworthyn Forsyteille. Toisaalta tämä Lykke-Per syventyyy lähinnä yhteen ihmiseen, mutta kuitenkin näissä jotain samaa on ainakin tunnelman tasolla. Ehkäpä kirja muistuttaa lukemistani kuitenkin eniten Romain Rollandin Jean-Christophe sarjaa. Henrik Pontoppidan kirjoitti kirjat vuosien 1898-1904 välisenä aikana ja ne julkaistiin kahdeksassa eri osassa. Nämä saivat tuolloin hyvän vastaanoton arvostetuissakin kirjallisuuspiireissä. Vaikka tämän kaltainen kirjallisuus on kenties aikansa elänyttä, niin ainakin itse luen nämä tietyllä tarkkavaisuudella ja pieteetillä. Myönnän että tiukkaan präntätty pieni fontti ei ole helpoimpia luettavia esim. ilta kymmenen jälkeen, silti vaiva ainakin tämän kirjan osalta tuli palkittua. Tietty asiallisuus ja provokaation puute saattaa olla silti kaksiteräinen miekka, koska kyllähän tämä kirja jos mikä oli hyvällä maulla ja maltilla kirjoitettu. Esimerkiksi kuolema ei ole minkäänlainen herkuttelun aihe, eikä politiikkaa käsitellä enempää kuin on tarpeen. En tiedä kuinka realistinen on Pontoppidanin kuva tuolloisesta naisen asemasta, mutta ainakin nämä hyväosaiset naiset (pois luettuna äiti) ovat voimakkaita ja omilla jaloillaan seisovia, sekä helposti päätöksiään tekeviä aktiivisia toimijoita. Kaiken kaikkiaan melko neutraali tai jopa positiivinenkin naisen kuvaus. Epäilemättä merkittävä kirjallinen teos tämä Onnen poika. Kannattaa varata paljon aikaa ja lukea ajatuksen kanssa.


2 kommenttia:

  1. En uskaltanut lukea postaustasi, koska Onnen poika on minulla lukujonossa. Olen ajatellut säästää sen kesäksi. Kirjoituksesi viimeisen lauseen perusteella tuo on oikea ajatus. Palaan, kun olen lukenut kirjan.

    VastaaPoista