Suomentanut: Eino Kaila
Sivumäärä: 381
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 2.painos - 1936
Liekö kyseessä pendycitis, tuo kaiken rappeuttava sairaus. Päätin seuraavaksi tarttua hyllystäni löytyvään Herraskartanoon (1907), joka on niin ikään kirjailijan alkupään tuotantoa. Kirja on jotain Otavan nobelsarjaa 30-luvulta ja täytyy myöntää että on edustavassa kunnossa, eli toisin sanoen huolellista sidonta ja painotyötä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat arviolta 1890-luvulle ja koskettelevat Pendycen perheen vaiheita. Vanhempi isäntä on maalaissäätyläinen herrasmies ja hänen vaimonsa jo harmaat hapset saanut matruuna. Elämä olisikin melko staattista herraskaiselämää ellei vanhin poika George alkaisi tuottaa päänvaivaa vanhemmalle polvelle. Poika alkaa nimittäin seurustella varatun ladyn kanssa, joka on kaiken lisäksi "tärkeän miehen " rouva. Lisäksi hän tuntuu menettävän muutenkin otteensa elämään, eikä vähiten siksi että on häviämässä rahansa ja hevosensa uhkapeleihin. Tämä kaikki alkaa kuormittaa myös vanhan parin avioliittoa ja saa rouvan muuttamaan lähemmäksi poikaansa, jonka isä tuntuu hylkäävän. Jos herra Pendycen suhtautuminen poikaan on jääräpäinen ja asenteiltaan luutunut, on hänen vaimonsa tunteissa jotain hieman oidipaalistakin.
Pendycen perheen ympärillä hyörii myös kaikenlaisia hännysteliöitä ja siipeilijöitä, jotka oivaltavat rakoilevat kulissit. Mielenkiintoinen ja jopa koominen yksityiskohta on perheen vanha ja surullinen John-koira joka tuntuu olevan alati vanhan herran jaloissa ja tulee usein tallotuksi ja potkituksi. Galsworthy kuvailee koiraa niin runsassanaisesti, että eläin saa lähes ihmismäiset piirteet ja eräänlaisen ilmapuntarin roolin.
Nuori George touhuilee omiaan kylmän viileästi, eikä vaivaudu juurikaan äidin surua sympatisoimaan. Sen sijaan hän käyttäytyy passiivisen itsetuhoisasti ja ei ole ilmeisesti töistäkään kiinnostunut. Päin vastoin - nuori mies kuuluu eräänlaiseen herrasklubiin, jonka tapoihin kuuluu jouten olo ja kaikenlaisen pyrkyrimäisyyden vastustaminen.
Tässäkin kirjassa John Galsworthy käsittelee teemallisesti nousevaa liberalismia ja individualismia, joka erityisesti tuolloin koettiin uhkaksi yhteiskunnalle. Lisäksi kulissien säilyttämisen merkitys ja kaiken järkeistäminen tuntuu olevan herraskartanossa ykkösprinsiippejä. Pystyykö konservatiivinen aatemaailma selättämään modernin elämän mukanaan tuoman degeneraation? Positiivinen asia on se, että kirjailija itse pysyttelee poissa moralistin roolista, jolloin lukijalle jää tilaa etsiä itselleen mielekäs puoli.
Herraskartano on mielenkiintoinen ja ajatuksia herättelevä kirja. Löysin siitä paljon samaa kuin Punaisesta huvilasta. Mielestäni kirja ei kuitenkaan ole niin hätäisesti kirjoitetun oloinen kuin tuo edellinen lukemani, joten odotettavissa on alati parempia Galsworthy-kirjoja. Oivallinen ja helppolukuinen tarina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti