Suomentanut: Lea Pyykkö
Sivumäärä: 314
Painos ja vuosi: 1.painos - 1984
"Luomistyötä varten tarvitaan vain mennyttä, elettyä". Ivan Bunin oli venäläinen kirjailija, joka on ehkä yksi merkittävimpiä nuoremman kaartin kirjailijoita. Hänellä oli merkittäviä kirjailija ystäviä, kuten Tsehov, Gorki ja Tolstoi. Kirjailija pakeni venäjältä vallankumouksen vuoksi Ranskaan, jossa hän kuoli myöhemmin vuonna 1953. Koska hän vastusti natseja ja piilotteli juutalaisia, oli hänellä vaikeuksia sota-ajan Euroopassa. Yksi Buninin merkittävimpiä virstanpylväitä oli hänelle myönnetty kirjallisuuden Nobel-palkinto vuonna 1933. Suomennettua tuotantoa ei kovin paljon löydä, mutta tämä Arsenjevin elämä lienee tärkeimmästä päästä.
Ivan Bunin on kertomisen mestari. Hänen tarinansa on ilmiselvästi elämänkerrallinen ja tämän hän toki myöntääkin. Kertomus etenee vääjäämättömän sujuvasti menneessä aikamuodossa - Aleksei Arsenjevin elämän alkuhämäristä aina hyvän matkaa nuoruusvuosille. Varmasti jokaisen elämässä on hetkiä jotka kasvattavat ja ohjaavat tekijäänsä toimissa. Kuitenkin Aleksei ei tunnu oppivan juurikaan, eikä varsinkaan ihmissuhteissa. Vaikka hän kehittyy runoilijana ja kirjailijana, ei hän saa kuitenkaan otetta läheisiinsä, Likaan(rakastettu), tai edes isäänäsä jota hän suuresti arvostaa.
Ympärillä yhteiskunnallinen levottomuus lisääntyy ja odotellaan vallankumousta, tämä on helppo ymmärtää kun jaksaa seurata kehittyvää ilmapiiriä - luokkaerot ja ansaitsematon köyhyys.
Ivan Bunin on taitava rakentamaan mielikuvia ihan joka asiasta, kauniit Äiti-Venäjän maisemat kehystävät monipuolisesti karusta runsaaseen tapahtuma ympäristöä. Jopa Arsenjev itse pysähtelee nuuskimaan ja ihailemaan ympäristöään, nöyränä ja kunnioittavana. Kuitenkin itse koen tapahtumat lähinnä ahdistavina - koko elämän kudelma rakentuu pettymystä ja merkityksettömyyttä kohti kuin uppoava laiva. Täytyy myöntää että Bunin on kertojana vailla vertaa.
Kirja on sinällään selkeä ja jäsennelty. Tekstiä on helppo lukea ja sen ymmärtämiseen ei tarvitse käyttää turhaa energiaa. Mennyt aikamuoto toimii verrattoman hyvin ja luo tarinaan uskottavuutta. Jos kirjan ulkomuotoa saa kommentoida muutamalla sanalla, niin lähinnä se muistuttaa jotain kuvakirjaa. Tekstin määrän vuoksi voi kertoa sivumäärän puolellatoista, jolloin voisi saada esim. keltaisen kirjaston painoksen sivumäärän. Itseäni askarrutti tarinan päähenkilön sukunimi Arsenjev, koska tietääkseni sen niminen kirjailija on ollut olemassa - onpa kaiken lisäksi vielä Buninin ikäluokkaa. Liekö sitten sattumaa vai jotain muuta? Oivallinen venäläiskirja jonka suosittelen lukemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti