lauantai 29. marraskuuta 2014

Hannu Salama - Joulukuun kuudes

Kirjailija: Hannu Salama
Sivumäärä: 110
Kustantaja: Otava
Painos ja vuosi: 1.painos - 1968


Vetaistaan kuivat pari kertaa. Yksi sotien jälkeisen ajan merkittävimpiä suomalaiskirjailija on epäilemättä Hannu Salama. Toisaalta hän on hyvin kiistelty ja hänen aiheensa ovat kiehtoneet, mutta toisaalta kiihoittaneet niin konservatiiveja kuin liberaalejakin (tosin eri syistä). Salama on palkittu useilla eri tunnustuksilla ja hän lieneekin jollain tasolla köyhemmän ja rahvaamman väestönosan äänitorvi. Luin hiljattain Juhannustanssit, joka oli kieltämättä aihepiiriltään melko ajatuksia herättävä, vaikka ei ehkä ollut enää tänäpäivänä niin shokeeraava kuin silloin joskus. Päätin lukea toisen hyllystäni löytyvän kirjan Joulukuun kuudes. Nimi johdattaa ajatukset lähiaikoina tulevaan suomalaisille tärkeään päivään, joka ei kuitenkaan liion tässä kirjassa saa samaa merkitystä.

Joulukuun kuudes lataa tyypilliseen sävyyn teräväkielistä Salamaa pöytään. Tässä tutustutaan hieman jo sivistystäkin saaneisiin perusduunareihin. Kertoja on siis merillä ollut oppikoulun käynyt nuorimies, jolla on vaikeuksia naisten kanssa. Kaikki kasvun ja koulutuksen vaiheet ovat menneet kuin sumussa, alakoulut, ammattikoulut ja armeija. Kertoja uskoo olevansa impotentti, eikä kovemman puoleinen viinan läträämminen paranna asiaa. Vertakin siis oksennetaan.

Tuolloin duunarikieli on ollut hyvin karkeaa ja alatyylistä (ainakin Salaman maailmassa). Jos tuolloin on sensuroitu kirjallisuutta lähinnä uskonnolliskonservatiivisista syistä, niin nykypäivänä ehkä ihmisyyttä ja etnisyyttä loukkavista syistä. Tässäkin kirjassa käsitellään esim. ulkomaalaisuutta melko epäilyttävillä sanakäänteillä, kuten myös homoseksuaalisuutta. Toisaalta tämähän on ajankuva tuolloisista duunareista ja heidän rahvaankielestään. Eikä tämä perusduunareiden maailma tuolloin ole sinällään ihmeitä aiheuttanut.

Raksajätkien naiskuva ei ole liion kunnioitusta herättävä, toisaalta tämä läpänhetto lienee myös suureltaosin naisenpelkoa. Ainakaan kertoja ei saa aikaiseksi muuta kuin itsehalveksuntaa ja tähän on helppo viinalla hukuttautua. Viinamiehen seuraan hakeutuu siis muitakin viinamiehiä ja näin on siltäkin osin soppa valmis.

Hannu Salaman teksteille on ominaista tietty suorasukaisuus ja rehellisyys, jolla on siten oma itseisarvonsa. Eihän ole mieltä kuvailla tietynlaista maailmaa täysin tilanteeseen epäsopivalla kerronnalla. Tämä saikin miettimään vaemmisto- ja oikeistopopulismin eroa. Onko sillä lopulta juurikaan eroa, koska esim. näissä tapahtumissa ja keskusteluissa oli voimakkaasti tällainen kansankielinen ja asenteellinen leima. Kertoja ei suoraan myössä olevansa kommunisti, eikä toisaalta oikeistoduunari. Hän voisi olla kommunistikin, jos saisi itse "rauhassa" omaksua näitä aatteita, ilman että joku niitä aggressivisesti tuputtaa.

Joulukuun kuudes on melko lennokaskieleinen ja aikaansakuvaava kirja tuolloisista "perusjampoista" ja heidän heilantekeleistään. Lauseet ovat melko lyhyitä ja aika niukkasisältöisiäkin. Ymmärrän että nykyisin tätä kauhistellaan, mutta lähinnä eri syistä kuin 60-luvulla. Tarina itsessään ei ole kovin eheä kokonaisuus, pikemminkin katkelmia mahdollisuutensa tuhraavasta ihmisestä ja luokasta. Ihan luettava kirja, mutta taitaa olla tähän päivään aikansa elänyt.

4 kommenttia:

  1. Tätä en ole lukenut, mutta Salamaa muuten kyllä. Herra julkaisi tänäkin vuonna uuden teoksen, vimeistä edellisen julkaisin. Näissä kussakin on sitä ajankuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Salaman teksti vetää jollain tavalla mukaan. Aika rentoa tarinointia, mutta kuitenkin hyvin kantaa ottavaa.

      Poista
    2. Piti tietenkin kirjoittaa lukaisin (ei julkaisin), eli luin Sydän paikallaan. Hannu Salamalla on alkanut Hannu Salaman tapaisia sankareita viime kirjoissaan ... :)

      Poista
    3. Juu. Pitääpä lukea vähän uudempiakin Salamoita.

      Poista