Seamus Heaney - Ukkosvaloa

Suomentanut: Jyrki Vainonen

Sivumäärä: 104

Painos ja vuosi: 1.painos - 1997

Maanläheistä runoutta Pohjois-Irlannista. Seamus Heaney on eräs tunnetuimmista elävistä englanninkielisistä runoilijoista. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1995. Heanyn runoja on ilmestynyt suomeksi neljä Julkaisua ja tämä Ukkosvaloa on kooste parhaista paloista vuosien varrelta (1966-1996).

Seamus Heaneyn runot ovat vahvasti sidoksissa maaseutuun ja kakikin tavoin luonnonläheisiin aiheisiin. Tietysti niissä kerrotaan ihmisistä, mutta esimerkiksi ammatit ja tavalliset arjen askareet ovat huomattavassa osassa. Jotenkin tuntuu siltä että sinällään pienet ja koruttomat(tosin tunnelmalliset) tapahtumat on aateloitu uuteen korkeampaan merkitykseen, tästä hyvät esimerkit ovat jo heti kärkeen agraari- ja maalaistunnelmalliset runot Aitta ja Karhunvatukoita poimimassa. Tosin näissä(kin) runoissa loppuvaiheessa pakenemiset ja ahdistus ovat vahvasti läsnä. Lähes kauttaaltaan runoissa on hetkessä ikuisuuden tuntu, Irlannin kansan runollinen perintö yhden miehen ilmaisemana.

Ehdottomasti paras runollinen hetki ja tilanteeseen vangittu tunnelma on seuraavassa lainauksessa;

"Ostin toukat paperipusseissa niin kuin makeiset
ja ongin iltaisin kuuman maan hehkussa
ja maissin vihreässä katkussa.
Tuon penkan varjosta, niin kuin punotusta kankaasta,
bambuvavat törröttivät lempeästi,
nyökkivät ja odottivat, tunnustelivat hiljaisuutta.
Etanoita ruohikossa, lepakon vikinää, tummuvat puut..."

Seamus Heaney - Keskikesä

Mielestäni oivallisesti on tässä katkelmassa stimuloitu lukijaa lähes jokaisen aistin tasolla, tuoksut, lämpö, värin, valon ja varjon leikki, ja mikä vaikuttavinta hiljaisuuden rikkova pieni ääni. Kaikki tämä yöllisen onkiretken yhtenä hetkenä.

Myös teollistumista ja väistämätöntä ajan tuomaa muutosta ihmisten arjessa ja elämässä kuvataan myös aisteja "koettelevissa" värssyissä;

"Kun tongin siellä, löysin
tammenterhon ja ruosteisen pultin.

Jos kohotin katseeni, näin
tehtaanpiipun ja lepäävän vuoren.

Jos kuuntelin, erotin
veturinvaihdon ja ravaavan hevosen äänet.

Ei mikään ihme jos ajattelin
että saattaisin vielä katua."

Seamus Heaney - Terminus I

Kun luin tämän runoelman, täytyy myöntää että parhaasta päästä lukemaani runoutta. Heaneyn teksti ja kieli on tarkoitettu selvästi suurelle lukijakunnalle, seassa ei vilise liiaksi hienoja sanoja, eikä sisältöä ole tarpeettomasti koukeroitu. Oikeastaan runot kertovat sopivan karusti rustiikkisia asioita ja niiden ympärillä lipuu rauhallinen ja rehellinen tunnelma. Ei mitään urbaanisti raiskattua eliittirunoutta, pitkäjalkaisista pikareista juoville kaupunkilaisvulgaareille.

Toki kaikenlaiselle runoudelle ja kirjallisuudelle on oma tilauksensa, mutta tätä voisin suositella lähes jokaiselle lukijalle - joka Matille ja Maijalle jok' ei saa ihottumaa niinkin herkästä asiasta kuin runoudesta.