torstai 27. joulukuuta 2012

John Grisham - Joulua pakoon

Suomentanut: Hilkka Pekkanen
Sivumäärä: 180
Painos ja vuosi: 1.painos - 2002


Kumpi voittaa, isäntä vai lumiukko? John Grisham on parhaiten tullut tunnetuksi lukuisista oikeussalidekkareista ja jännitysdraamoista, joita itsekin olen useita lukenut. Tässä kirjassa John on selvästi vaihtanut vapaalle ja jättänyt ambulanssihaukat ja joukkokannejuristit sulattelemaan kalkkunoitaan. Joulua pakoon on aito kahvirastikirjanen, josta ei ainakaan jää pahalle mielelle(jos ei juuri nauratakkaan).

Luther ja Nora ovat aviopari yhdysvaltalaisesta pikkukaupungista. Ilmeisen keskiluokkainen pariskunta, joka on tottunut vuosien saatossa joulujen kerskakulutukseen. Heidän tyttärensä Blair lähtee Peruun jonkinlaiseen avustustyöhön ja aikoo viettää siellä vuoden. Tämä aiheuttaa hämmennystä ja pelkoa perheessä, kunka joulua voi viettää ilman perheen silmäterää? Ei sitä voikaan, tai näin ainakin Luther luulee ja päättää tilata karibianristeilyn itselleen ja vaimolleen. Aluksi joudutaan selittelylinjalle, kuinka yhteisö ja yhteiskunta suhtautuu joulun perumiseen? Kaikki vaikuttaa kuitenkin seesteiseltä ja hyvältä, kunnes yksi puhelu muuttaa kaiken. Tämän jälkeen helvetti pääsee irti eikä koheltamisella ja tunaroimisella ole rajaa. Tuntuu siltä että Onnetarkin pyllistää lähes joka asiassa. Poliisit ja ambulanssikin kutsutaan paikalle. Mutta mitä kaikkea oikein tapahtuukaan? Ovatko naapurit narreja, lurjuksia vai sankareita?

Ilmeisesti kirja on tarkoitettu komediaksi tai pikemminkin tragikomediaksi. Mielestäni Grisham ei onnistu huumorin saralla, koska itseäni ei ainakaan naurattanut kertaakaan. Kirjailija yrittää tehdä pilaa amerikkalaisesta joulunviettokulttuurista ja kerskakulutuksesta, mutta tuntuu jotenkin siltä että pilkka osuu niin sanotusti väärään nilkkaan. Kirja on jotenkin lattea ja pakolla pukatun tuntuinen. Draamalliset ainekset ja jännitys puuttuvat tyystin, ja koska huumoriakaan ei ole on kirja tylsä. Ainoa postitiivinen asia on ihmisten perimmäinen taipumus pitää huolta toisistaan, tämä ei kanna tarinaa kuitenkaan tarpeeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti