sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Eyvind Johnson - Tulta ja ruusuja

Suomentanut: Arvi Kivimaa
Sivumäärä: 478
Painos ja vuosi: 2.painos - 1974


Piinattuja sieluja inkvisition vuosina. Eyvind Johnson syntyi Överluleåssa vuonna 1900 käsityöläis perheeseen. Hänen tuotantonsa on eurooppalaishenkistä ja pitkälti yhteiskunnallisia asioita käsittelevää pohdintaa. Kirjailija kuoli vain pari vuotta Nobel-palkitsemisensa jälkeen vuonna 1976. En tarttunut tällä kertaa tekijän pääteokseen(Rantojen tyrskyt), vaan valitsin tämän Tulta ja ruusuja -kirjan.

Tulta ja ruusuja kertoo tarinan Urbain Grainier nimisestä pastorista, joka ei sovellu ammattinsa vaatimaan muottiin. Hän toimii lähinnä lihallisen- ja henkisen rakkauden lähettiläänä ja on tässä toimessaan hyvä. Naisia lakoaa ja tästä ollaan "yleisemminkin" tietoisia. Mies on karismaattinen sanaseppo ja tämän vuoksi hän selviää pitkään kaupunkinsa virassa, enemmän tai vähemmän menestyksellä. Kaupungissa ja kunnailla riehuu ruttoepidemia, ja paikallisten luostarien naisia riivaa demonit ja paholainen. Näistä saa oivallista käsitystä mm. viininviljelijä Daniel Drouinin päiväkirjamerkinnöistä, tämän mattokauppiassuvun vesan iloista ja suruista. Lisäksi tekstit nivoutuvat paikallispolittisiin ja uskonnollisiin tapahtumiin, jotka valottavat ja valmistelevat lukijan tulevaan dragediaan.
Pystyykö pieni kourallinen ihmisiä pelastamaan kaupungin tekohurskaiden inkvisitiittoreiden tuhovimmalta ja pystyykö nämä tyyneyden martyyrit säilyttämään kasvonsa. Korjaako viikatemies satoaan sairauden ja teologisen viekkauden avulla - kuka seisoo viimeisenä?

Kirja on vuoroin syvällistä pohdintaa ja tavallisen elämän kuvausta. Vaikka tekstissä esiintyy kohtalaisen paljon eri henkilöitä, ei tämä suuremmin sekoita pakettia. Lisäksi kirjan henkilöt muutuvat tekstistä lihaksi ja alkavat helposti elää tarinan mukana. Mielestäni teksteissä piikitellään kristinuskoa onnistuneesti ja hyvällä maulla. Missä vaiheessa todellinen usko muuttu hallinnon välineeksi ja teoreettisuus käytännöllisyydeksi? Tarina on tavallaan surullinen, mutta jotenkin tämän onnistuu unohtamaan tapahtumien välttämättömyyden vuoksi - tapahtumien jotka kertovat tuleville sukupolville kirkon vääristyneistä valtaa tavoittelevista asenteista ja teoista.


Kirjan teksti on kohtalaisen helppoa luettavaa. Jonkin verran asiat ja tapahtumat poukkoilevat aivojen aikakalenterissa, mutta ei häiritsevyyteen asti. Jotenkin oudoksun hieman päiväkirjamaisuuden ja tavallisen proosan vuorottelua, tämä ei ehkä ole omiaan lisäämään kirjan luettavuutta. Vaikka kirja on siksikin laadukas, niin jostakin syystä lauserakenteita "halvensi" omituiset lyhenteet kuten Urbain Grainier - U. G. yms. Lisäksi jotenkin jopa koomista sävyä toivat nämä joko kääntäjän tai kirjailijan itsesensuurin tuotteet, tyyliin "täyttää p---kaa"(naurahdus).
Kuitenkin kirjasta olen varovaisen positiivisin fiiliksin, voisin lukea kirjan tarvittaessa uudestaan, tai ehkä luen muitakin Eyvind Johnsonin kirjoja - kenties. Ainakin voisin käydä tulevana kesänä Bodenissa katsomassa kirjailijan "stugaa", joka toimii ilmeisesti turistinähtävyytenä. Sen verran itsessäni on myös norrbottenilaisverta, että suosin asioita jotka koen olevan kotiseuduiltani(Torniolaakson liepeiltä).


3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Olen itse aika loppusuoralla matkalla nobelistien parissa ja tähan suomalaisen kateellisen median ktoiinpäivedoksi teilaamaan kirjaan tartuin vähän varauksellisesti. luulin sitä tavalliseksi historialliseksi romaaniksi, mutta sainkin havaita, että se oli varsin moderni, mielestäni loistavasti ja elävästi näkokulmatekniikkaa käyttävä moraliteetti, jonka yhteydet sodanjälkeiseen maailmaan olivat selvästi nähtävissä. Nobellinhan kirjailija sai vasta 1974 ja tämä kirja tuli ulos 1949. Mielstäni kirjan parasta antia olvat nimenomaan tavallisen pikkuvirkamiehen enemmän tai vähemmän jälkiviisaat ja selittelevät "päiväkirjamerkinnät", missä kirjailija antoi hienovireisen ironiansa kukkia. Voimasanojen peittely lienee myöskin nähtävä ironiana: siksi rohkeasti kirjailija kuitenkin kuvaa seksuaalisuuden konkreatiaa, kun ottaa kirjoittamisajankohdan huomioon. Esim. niinkin ronskin kirjailijan kuin Heminwayn seksikuvaus "Joen yli puiden siimekseen" romaanissa on varsin sublimoitua Johnsoniin verrattuna. Tämä kirjahan ilmestyi hyvin samoihin aikoihin.
    Eli summa summarum: en ole vainojen ajasta parempa kirjaa lukenut. Ehkä Ruotsi kuitenkin ansaitsi tuonkin nobelinsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Olet kyennyt selvästi pääsemään "lähemmäksi" kirjan keskeisintä tarinaa ja tarkoitusta. Itse ajattelin käydä herra Johnsonin jalan jäljillä jo ehkä tänä kesänä Bodenissa, koska olen tästä Torniojokivarresta. Näin ollen ei tarvitse kovin kauas lähteä ajelemaan. Anteeksi että en ole ehtinyt aihetta kommentoimaan jo aikaisemmin.

      Poista