sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Åke Edwardson - Läpikulkumatka

Suomentanut: Arja Kantele
Sivumäärä: 188
Kustantaja: Johnny Kniga
Painos ja vuosi: 1.painos - 2006


Tavallista tarinointia ruotsalaisuudesta. Åke Edwardson on Smoolannista kotoisin oleva ruotsalaiskirjailija. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten Göteborgiin sijoittuvista Winter-dekkareista. Hänet on palkittu kotimaassaan useilla eri palkinnoilla. Olen lukenut joitakin Winter-dekkareita ja mielestäni ne ovat olleet ihan kelvollisia. Ainakin itselleni tulee usein mieleen hänen kirjailijakolleegansa Henning Mankell. Kerronta on hyvin saman suuntaista, tosin Edwardson ei ole poliittisesti provosoitunut eikä sisällöllisesti niin kiihkeä. Ostin Läpikulkumatkan eilen, joten luenkin sen siis heti tuoreeltaan.

Läpikulkumatka sisältää ketomuksia ihmisistä ja heidän välisistä sattumuksista, miksei myös suhteista. Kirjailijan luomat ihmiset ovat melko yksinkertaisia ja heidän ajatusmaailmansa on melko maanläheistä. Usein näissä tilanteissa tunteet kiristyy likimain räjähtämispisteeseen, kuitenkaan ehkä laukeamatta viimeiseen ilotulitukseen. Toisinsanoen vaikka kertomukset ja tilanteet kantavat eteenpäin, onnistuu tunnelma latistumaan lähinnä junnaavaksi ja jotenkin seniilin oloiseksi. Tavallisten ihmisten elämä ei tietysti ole todellisuudessakaan kovin kiinnostavaa, mutta kuitenkin tässäkin kirjassa on omat hetkensä. Eihän tämäkään tarina ole tyystin vailla dramatiikkaa, mutta sekin puoli on melko pintapuolista ja arkista. Olisikohan koko elämäkin sinällään "vain" läpikulkumatka?

Jos ajattelen nuita aiemmin lukemiani Edwardsoneja, ei tämä kuitenkaan kovin huono kirja silti ole. Koska Läpikulkumatka on lähinnä arkidraamallinen tarina tai ainakin kooste sellaisista, pystyy siitä(niistä) saamaan tavallaan enemmän irti kuin joistain tusinoittain prässätyistä puolivillaisista dekkareista. Ainakin tässä kirjassa on paljon keskustelua ja vuoropuhelua, joka ainakin osin keventää lukuelämystä. Lauseet ovat niin ikään lyhyitä, vailla sen suurempia pakkojatkumoita. Kirja on siis kelvollinen mutta ei tajuntaa räjäyttävä. Ettei vain olisi kahvirastilla raapaistu?

Ainakin kirjan kansi on siisti ja vähän tuomonen pop-henkinen. Varsinkin pastellivärit loistavat kivasti.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut, voitit jouluarvonnastani kirjan :) Laita osoitetiedot maimalaak@gmail.com
    Upeita kirjoja olet jälleen lukenut, täällä voisi lueskella vaikka kuinka kauan :)

    VastaaPoista