sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Agatha Christie - Idän pikajunan arvoitus


Suomentanut: Leena Karro
Sivumäärä: 217
Painos ja vuosi: Kirjakerho - 1975


Lukemistoa koululaisille. Palasin tuossa ajassa taaksepäin katsellessani kirjoja ja tartuin tähän Idän pikajunan arvoitukseen. Muistan aikanaan lukeneeni joitain Agatha Christien kirjoja, taisipa olla peruskouluaikana - siis kauan sitten. Näistä Poirotesita on pyörinyt aika-ajoin sarjoja televisiossa, joissa siis esiintyy tämä viiksekäs herrasmies. Ne eivät kuitenkaan tee oikeutta itse kirjoille. Jokunen aika sitten tuli dokumentti Idän pikajunasta, tämä oli oikeastaan suurin innoittaja kirjan lukemiseen.

Tapahtumat sijoittuvat siis Idän Pikajunan Calais-vaunuun, jossa matkustaa laaja joukko ihmisiä, eri yhteiskuntaluokista ja kansallisuuksista. Tarinan tapahtumat kulkevat melko klassista englantilaisen rikosromaanin polkua, kuten odottaa sopii. Tunnelma on hyvin konservatiivinen ja porvarillinen. Tunnusomaista tällekin tarinalle on tietynlainen "Gluedomaisuus", ja lisäksi rikoksen tekijä ei pelkää kiinnijäämistä niin paljon, että vaivautuisi uhkaamaan tutkijan henkeä. Rikoksen tekijä kunnioittaa tutkijaa, ehkä samalla tavoin kuin sarjamurhaaja. Kissa- ja hiirileikki tietysti hivelee lukijan älynystyröitä ja haastaa syvälle tapahtumien kerroksiin. Juoni rakentuu pikkuhiljaa mutta tasavarmasti kuin rikosromaanitehtaassa konsanaan, kaikki loksahtelee kohdalleen ja lopputulos on mielestäni yllättävä. Looginen ja ajallensa nerokas.

Kirjailija ei hirveästi kuvaile tapahtumaympäristöä, sen sijaan ihmisten kuvailu on täsmällistä ja pedanttia. Vertauskuvina käytetään mielellään eläimiä ja luonteita syvennetään ulkonäön mukaisesti.
Rikokset tapahtuvat suljetussa ja rajatussa tilassa, joten voidaan lähtökohtaisesti tietää, että joku joukosta on rikoksen tekijä. Tapahtumaympäristö on jo sinällään mielenkiintoinen. Kauas taipaleiden varrelle kinokseen jämähtänyt juna on siksi hyvä rikospaikka, että siitä yhden kirjan hyvinkin saa aikaiseksi.
Kirjan henkilöt eivät muistuta liiaksi toisiaan, joten tarinan rakentuminen mielessä onnistuu luontevasti ja selkeästi. Herrasmiessäännöt, liialliset sattumukset, omituinen turvallisuuden tunne ja muutamat muutkin seikat tekevät tarinasta satumaisen ja näin ollen jotenkin utopistisen. Kirjan ehdoton suosikkihahmoni on jäyhä ja imperialistisesti kuvattu eversti Arbuthnot. Hänestä tulee syystä tai toisesta mieleen Bondin Octopussyn turbaanipahis Kabir Bedi(naurahdus).

Agatha Christie on kirjoittanut paljon dekkareita joista en ole montaakaan lukenut, mutta ainakin tämä kirja on takuuvarmaa takkatulistelu-luettavaa. Villasukat siis jalkaan ja kintut rahille. Lämpimät kaakaot mukiin ja pullapitkon siivut vadille. Rikosklassikko, joka löytynee lähes kaikilla sivistyneen maailman kielillä. Tavallaan aikansa elänyt, mutta eipä nykyään enää näin originaalia tunnelmaa saada aikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti