Herman Wouk - Marjorie

Kansitaide vastaava kuin suomalaisen painoksen I niteessä.

Suomentanut: Marja Niiniluoto

Sivumäärä: 359+488(847)

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1956

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? Päätin lukea Wouk -teemakuukauden viimeisenä kirjana Marjorien (Marjorie Morningstar), joka on julkaistu englanninkielisenä vuonna 1955. Tämä ehkä hieman vähemmän tunnettu kirja sijoittuu kirjailijan lapsuus- ja nuoruusmaisemiin Isoon omenaan. Suomennettuna se löytyy kahtena erillisenä niteenä ja varsin vaatimattomissa kansissa. Tästäkin kirjasta on tehty myös elokuva vuonna 1958, joten lukemisesta kiinnostumaton voi katsoa sen myös esim. DVD:nä.

Herman Woukin Marjorien tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin ja erityisesti Manhattanille, josta sitten myöhemmin ennätetään laivamatkalle Eurooppaan. Tapahtumat käynnistyvät 30-luvun alusta ja ulottuvat aina 50-luvun puoliväliin. Majorie on kertomus tytön ja sittemmin nuoren naisen elämästä ja varttumisesta keskiluokaisessa juutalaisperheessä. Luokkatietoisessa ja uskontoaan tarkkaan noudattavassa perheessä ei luulisi tilaa olevan liberaaleille ajatuksille saati teoille, mutta kaikesta päätellen ihmisetkin ovat kykeneviä mukaituvaisuuteen.

Tarinan käynnistyessä Marjorie on valmistumaisillaan Hunter collegesta ja hänen elämänsä on tietynlaisessa murrospisteessä. Kapinointi vanhempia kohtaan, uteliaisuus ympäröivään maailmaan, nuoret miehet ja lisääntyvät illanvietot. Marjorie haaveilee taiteilijan ja erityisesti näyttelijän urasta, joka siintääkin lupauksellisesti hänen ulottuvillaan. Tähän nuori nainen hakee potkua taiteilijoita vilisevästä South Windin leirikeskuksesta, joka on oikeastaan 30-luvun alun turmeluksen kehto ja rappion esikartano. Täällä hän tutustuu kenties vääriin ihmisiin ja hunningolliseen ilmapiiriin. Tuolla hänestä lopulta kuoriutuu Marjorie Morningstar(Morgenstern), esipoptaiteellinen ja hieman boheemi viinan kanssa läträilevä tupakkatyttö.

Marjorien äiti kuvataan uteliaana ja ahdasmielisenä, joskin kannustavanakin keski-ikäisenä naisena. Hän on selvästi jättänyt oman nuoruutensa elämättä, hassannut parhaat vuodet työn raatajana ja sitten myös miehensä varjossa. Hänen toimintansa on kateellissävytteistä, mutta epäilemättä hän kautta linjan toivoo tytölleen parasta.

Marjorien isä on nousukas liikemies, joka toimii suhdanneherkässä hattu- ja vaatebisneksessä. Mr. Morgenstern on selvästi ahdistunut ja suunnattoman huolissaan tytön touhuista ja kyttäilee esim. Marjorien miesjuttuja. Hän käy läpi luopumiskriisiä - kuinka tytöstä on kehkeytymässä nainen ja isän rooli muuttuu hoivaajasta rahan vippajaksi. Itseltäni liikenee säälin tunteita Isää kohtaan, hetki jolloin pysähtyy miettimään omaakin elämää ja ajan kulumista. Kaikesta päätellen Marjorie pitää enemmän isästään ja luottaa siihen että voi hädän hetkellä paremmin tälle uskoutua ja itkeä surunsa.

Koska suuressa kaupungissa on paljon houkutuksia ja tarjokkaita, kokeilee nuori nainen siipiään miesrintamalla, uteliaana ja intensiivisenä. Vaikka hän on juutalainen siinä missä vanhempansakin, alkaa säännöt pikkuhiljaa unohtua ja moraalikin löystyä. Kuitenkin on tiettyjä asioita mihin hän ei pitkään aikaan ole valmis ryhtymään. Silti vuodet vierivät ja elämä muuttuu. Kaikkea uutta ja uskaliasta astuu kuvioihin.

Herman Wouk on luonut erikoisen ja melko haastavankin teoksen, jonka keskeisinä teemoina ovat henkilön identiteetin ja ihmissuhteiden kehityminen, sekä juutalaisuus kulttuurina ja tapoina. Melko arvokonservatiivisestikin tarkastellut tapahtumaketjut paljastavat myös paljon kirjailijan itsensä arvoista ja asenteista. Näihin on tosin ollut mahdollista tutustua jo aiemminkin. Vaikka väärät valinnat eivät ole tuhoisia, eivät ne kuitenkaan edesauta pärjäämään maailmassa. Helposti ajattelee kun tutustuu 30-luvun rappiokuvauksiin, että onko Wouk itse joutunut taiteilijana tutustumaan syvällisemminkin näihin piireihin ja ihmiskohtaloihin.

Hetkittäin tarina tuntuu kuitenkin takkuilevan staattisuuden lomassa, mutta sitä sopivasti rikotaan nopeilla ja jopa shokeeraavilla käänteillä. Mielestäni tarinan kulminaatiopiste on South Windissa ja enon kuolemassa, jonka jälkeen Marjorie menettää jotain itsestään. Ehkä luottamuksen maailman hyvyyteen ja tietynlaisen uskon tulevaisuuteen - menestykseen. Säikähdys lamauttaa ja toisaalta tiputtaa todellisuuteen.

Kuten muissakin lukemissani Woukin kirjoissa, niin tässäkin esitellään melkoinen joukko erilaisia persoonallisuuksia ja sosiaalisia kuvioita. Oikeastaan koko tarina on kautta linjan ihmis- ja persoonalähtöistä. Jopa luvut on nimetty usein ihmisten tai kohtaamisten mukaan. Toisaalta ihmisten ja varsinkin suvun kohtaamisissa ovat juutalaiset tavat keskeisessä roolissa. Ainakin itse opin uusia asioita juutalaisuudesta, heidän juhlistaan ja arvoistaan. Kenties Wouk jopa hieman irvaileekin juutalaisille pinnallisesti tärkeistä asioista, kuten raha, hyvä naimakauppa ja korkea koulutus. Ihan sama kunhan vain on lääkäri tai juristi. Ja rahaakin hassataan tarvittaessa vaikkapa juhlakoristeisiin tonni tolkulla. Sukulaisille ja liikemiesystäville täytyy näyttää. Kaikesta päätellen juutalaisen nousukkaan elämä Manhattanilla ei ole ollut aina helppoa. Mielenkiintoista kylläkin.

Marjorie on varsin draamallinen ja rajuja tunteita pursuava kirja. Vaikka ajanjakson mullistuksiakin kuvaillan ja sivutaan, keskitytään lähinnä miehen ja naisen välisiin tunnekuvauksiin. En ole mikään herkkien rakkaustarinoiden vannoutunut nautiskelija, joten silloin tällöin piti haukotella ja käväistä kasvojen pesulla. Toisaalta enpä olisi jättänyt tätäkään lukematta, joten voin tästäkin jotain saada ja oppia. Ja vaikka tarinan tärkeät ihmiset eivät välttämättä saavuttaisikaan tavoittelemaansa, niin jokainen saa kuitenkin olla oman elämänsä sankari tai konna. Eikä järki ja tunteet kulje aina samaan suuntaan, varsinkaan nuorella hormoneja kuhisevalla ihmisellä.

Vuonna 1958 valmistunut Hollywood-elokuva.

Kirja poikkeaa jonkinverran lukemistani Woukeista. Marjoriessa keskustellaan enemmän kirjallisuudesta yleensäkin ja kuuluisista kirjailijoista. Kenties niissä Herman Wouk valottaa omaa kirjahyllyään ja lukuhistoriaansa. Lisäksi tarinan viimeinen luku joka on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa ja jossa kertaillaan mm. takautuvasti asioista, luo loppuun jonkinlaisen kaihoisan tunnelman. Tässä Wally Wronkenin päiväkirjassa hyvästellään epilogimaisesti (tarinan tapahtumista) n. 15 vuotta myöhemmin ikääntyvä Marjorie Morningstar. Mitä on sittemmin tapahtunut, miksi ja miten. Sen voin sanoa että tarinassa on sekä yllätyksiä, että elämänmakuisia koukeroita. Enkä pysty parempaa päätöstä Herman Woukin teemakuukaudelle edes kuvittelemaan.

Koska tänään taiteilja Herman Wouk täyttää 100 vuotta, toivotan onnea ja vielä pidempää ikää. Odottelen myös hänen englanninkielistä elämänkertakirjaa, jonka pitäisi ilmestyä joulukuussa. Tähän on hyvä lopettaa.

Kaksi Wouk -haasteeseen tarttunutta oivallista blogia
Hurja Hassu Lukija - Sodan tuulet

Lukimo Lumo - Menestyksen hinta

Kiitos että otitte haasteen vastaan!

Herman Wouk - `Cainen` kapina

Suomentanut: Pentti Vasara

Sivumäärä: 527

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 2.painos - 1954

Minkäs sille voi jos päässä viiraa! Herman Woukin maailman maineeseen nostanut kirja Cainen kapina sai aikoinaan Pulitzer-palkinnon. Sen pohjalta ohjattiin myös maineikas elokuva, jonka kärkikaartiin kuului mm. Humphrey Bogart. Cainen kapina oli ensimmäinen Woukin kynäilemä sotakirja ja seuraavaa saatiin odotella aina 70-luvulle asti. Koska kirjailijalla on omakohtaisia kokemuksia toisesta maailmansodasta Tyynellämerellä, voidaan kirjan tunnelmaa pitää varsin autenttisena. Cainen kapina on näin ollen ja kaiketi kirjailijan tärkein teos, tai ainakin yksi tärkeimmistä.

Cainen kapina on toiseen maailmansotaan sijoittuva kirja, joka kertoo miinanraivaaja Cainen ja sillä neljä vuotta työskentelevän miehistön tarinan. Caine on parhaat päivänsä nähnyt huonosti kunnossa pidetty "purkki", jonka miehistö on lusmuilevaa ja vastuuta välttelevää - tosin reilua ja rentoa. Alun perin kapteenina toiminut de Vriess oli päästänyt niin laivan kuin miehistönkin hunningolle, jolloin sodan lait ja toimintatavat olivat päässeet miltei unohtumaan. Pian laivaan tulee kuri ja järjestys. Tämän kuntokuurin arkkitehtinä toimii kapteeni Queeg. Tämä epäilyttävän kova ja jopa epäreilulta vaikuttava kapteeni ei ole selvästikään tullut Cainelle hakemaan uusia ystviä.

Tarinan tärkein henkilö Willie Keith värväytyy New Yorkissa laivastoon ja kadettikouluun. Hänen alkutaipaleensa on varsin kivinen. Notko selkä ja hyväosaisen perheen löysä elämäntapa eivät ole omiaan sotaan valmantautumisessa. Aluksi vaikuttaa siltä että mies ylipäätään raakataan pois värväyslistalta, mutta onnellisten tai onnettomien (riippuu mistä katsoo) vaiheiden jälkeen hänet kelpuutetaan palvelukseen. Willie on hiljattain rakastunut nuoreen kabareetyttöön Mayhyn ja vaikuttaa siltä että setä Samuli on astunut tuoreen suhteen tielle. Eikä asiaa helpota Willien ankara ja tiukkapipoinen hienostoäiti, joka ei tunnu suuremmin pitävän Maysta. Tyttöhän on köyhistä ja heikkolaatuisista piireistä. Kuitenkin May jää vilkuttamaan Willielle tämän lähtiessä tekemään urotekoja isänmaansa hyväksi.

Willie viettää kolme vuotta miinanraivaaja Cainella, edeten aina luutnantiksi ja laivan komentajaksi asti. Tarinan edetessä lukija saa tutustua Willien upseeri- ja matruusikavereihin, sekä laivaston hierarkiaan ja sodanajan toimintatapoihin. Lukiessa piirtyy kuva niin veltoista matruuseista, kuin pilkkua viilaavista upseereista. Toisaalta Wouk paljastaa myös sopivasti yleisiäkin käsityksiä U.S.A:n reservistä ja kantahenkilöstöstä. Kuinka lahjakkaat siviilit pääsevät loistamaan miltei suojatyössä toimiviin ammattisotilaisiin verrattuna. Asetukset, pykkälät ja säännöt ovat kirjoitettu tyhmmintä mahdollista operoijaa varten. Sitten näitä pitää pilkulleen noudattaa ansioituneinpienkin älypäiden, mukaan luettuna siviilielämän tohtorit. Koska kaikkihan sen tietävät että jos asiat eivät toimi, joutuvat sotilaat surman suuhun. Ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki. Lopulta päämäärä voi olla suurikin saavutuksiin verrattuna. Niinpä Cainekin posauttaa lopulta vain puolenkymmentä miinaa ja toimii saattolaivana suurimpien kahinoiden ulkopuolella. Silti joka jätkällä on hoppu joka paikkaan ja kaikki pitää olla tietoa eikä olettamusta.

Koska tarinan suurin ja kiehtovin osa liittyy kapinaan ja sitä seuraavaan oikeuden käyntiin, jätän mieluiten juonta liikaa avaamatta. Kapteeni Queeg on kaiken pahan alku ja juuri, joka kuitenkin toiminnassaan jättää epäilyksen varjon vellomaan koko tapahtumasarjan ylle. Onko mies pelkästään vittumainen komentaja, vaiko piilevästi ja hetkittäin ratkeilevasti oleva umpihullu - vainoharhainen höyrypää? Ainakaan ei jää epäselväksi kuka johtaa tai yrittää johtaa. Joka tapauksessa kirjassa esiintyvä armeija- ja sotilaselämä limittyy uskottavasti toisen maailmansodan ja erityisesti Tyynenmeren tapahtumiin. Miinanraivaaja Cainen vaiheista löytyy myös taka-aukeaman kartta, jossa on aikataulu ja reitti.

Taka-aukeaman kartta Cainen reitistä ja episodeista.

Kykeneekö itse kukin kriittisellä hetkellä toimimaan urhoollisesti ja yhteisen tavoitteen hyväksi, vai meneekö hermot ja päädytään ojasta allikkoon? Onko laivan tapahtumat Yhdysvaltojen laivaston ohjesäännön artikloiden 184, 185 ja 186 mukaisia tai hyväksymiä. Tätä "kapinaksi" kutsuttua tapahtumasarjaa puidaan sotaoikeudessa ja päätöskin lopulta saadaan. Tarinassa on useita vähintäänkin simputuksen kriteerit täyttäviä ylimitoitettuja "mansikkalitran" metsästyksiä, jotka itselleni nosti jopa pienen hymynkareen huulille (jokin raja pöljyydelläkin). Yllättäen nämä eivät edusta suurtakaan roolia oikeudessa.

Elokuva The Caine Mutiny valmistui vuonna 1954. Kuvassa keskellä sinipuseroinen Humphrey Bogart kapteeni Phillip Queegina.

Cainen kapina on paljolti sotakirja ja niukalti rakkausdraama. Se on lähihistoriallinen romaani, mutta toisaalta myös tutkielma ryhmädynamiikasta ja psykologiasta. Ennen muuta Cainen kapina on erinomainen ihmisen ja ihmisporukan kasvu, sekä kehityskertomus. Kuten tavallista niin tässäkin Woukin kirjassa on paljon pientä pränttiä ja tiukahkot rivivälit. Innokkaallakin lukijalla menee näin ollen helposti viikko ja jopa enemmänkin kirjan parissa. Toisaalta teksti on sen verran helppoa ja toimintakeskeistä, että sitä voi lukea vaikka perhe hyörisikin ympärillä. Muistan joskus katsoneeni Cainen kapinan elokuvana ja mieleeni on jäänyt Humphrey Bogartin ruma naamataulu ja merelliset maisemat. En pysty kuitenkaan näitä kahta vertailemaan niin mielekkäästi, että kannattaisi suuremmin kommentoida. Tämä palkittu kirja on kuitenkin ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Jatkan siis Marjorie Morningstariin.

Herman Wouk - Karnevaalit

Suomentanut: Jaakko Lavanne

Sivumäärä: 380

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1967

Ei pidä surra asioita joille ei mitään voi. Vaikka Herman Wouk on tunnettu sotakirjoistaan, on hänellä myös näitä draamallisia kirjoja. Päätin lukea 60-luvun tuotantoa ja tämän Karnevaalit (Don't Stop the Carnival), joka on oikeastikin hieman toisenlainen kirja.

Tarina kertoo Broadway-tuottaja Norman Papermanista, joka kyllästyy Manhattanin hulinoihin ja suuntaa Karibialle Amerigon saarelle. Mies on kiinnostunut sikäläisestä trooppisesta ilmastosta ja välittömistä, joskin hieman alkukantaisita ihmisistä. Paikallinen hotellinomistaja on kyllästynyt yrittäjän arkeen ja tarjoaa Normanille oivallista tilaisuutta kokeilla siipiään ja liikemiestaitojaan hotellibisneksessä. Koska Normanin vaimo Henny jää New Yorkiiin hoitelemaan luulosairauttaan, mies saa käynnistää liiketoimintansa omissa oloissaan.

Koska lähes jokaisessa asiassa - kuten  elämässä muutenkin on paljon muuttuvia tekijöitä, osoittautuu paratiisisaari ja bisnekset varsin suhdanneherkiksi. Tuntuu siltä että onnetar on tyystin unohtanut Norman Papermanin, jos kohta hetkittäin tuntuu siltä että tie nousee kertakaikkisesti pystyyn. Epäonni suorastaan ilkkuu vasten kasvoja ja ei tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Lähes kaikki menee päin mäntyä. Lukiessani kirjaa pohdin muutamaan otteeseen, että olisikohan Wouk noin "hauska" mies ja heittäisi huumoriksi näinkin vakavan asian? Lopulta luulen kuitenkin että tarina kertoo vain älyttömän huonosta onnesta ja aloittelijan osaamattomuudesta. 

Norman ei ole täysin tunteeton mies - joten hän palkkaa hyväntahtoisuuttaan kaikenlaisia duunareita, jotka useimmiten osoittautuvat joko roistoiksi tai muuten vain "kädettömiksi". Kaikki se mikä voi hajota, tulee vuoren varmasti myös hajoamaan. Heti kun jokin asia onnistuu, niin kaksi muuta asiaa epäonnistuu. Jopa ihmissuhteet ajautuvat tavalla tai toisella tuhonteille.

Muistutus siitä, että kirja on kirjoitettu ja suomennettu 60-luvulla tulee ilmi useissa kohdin. Tämän päivän lukijaa saattaa järkyttää tuolloinen karkea kieli, jossa soimataan "homoja" ja" neekereitä". Kulttuuri-ilmasto on maalattu konservatiivisella kädellä, johon tuolloin (ainakin Karibialla) kuului erilaisuuden kummeksuminen ja parjaaminen.

Herman Wouk onnistuu luomaan lukijalle vakuuttavat ja hienot puitteet, joiden sokkeloissa usein (turhaan) toivoo kaiken järjestyvän. Ei sillä etteikö olisi mukavaa asua palmusaarilla ja nauttia lämmöstä, sekä kauniista maisemista. Toisaalta kokea myös sopivasti luonnonvoimia ja ympäristön tarjoamaa yllätyksellisyyttä. Ainakin juutalaiselle Normannille monet asiat ovat stressaava tekijä, eikä vähiten ihmisten tavat ja kulttuuri. Karibian saari on Manhattaniin verrattuna kivikautinen kylä täynnä luolamiehiä. Niinpä Karnevaalit tarjoaa myös mielenkiintoisen ja melko heterogeenisen kavalkadin erilaisia ihmisiä. Se suorastaan pursuaa persoonallisuuksia, jotka antavat suurimman ja hedelmällisimmän panoksen viihdyttävään tarinaan. Hieman kyllä surettaakin nämä karut ihmiskohtalot ja älytön sähläily.

Karnevaalit saattaa olla hirteishuumorilla ja peräti mustallahuumorilla sävytetty kirja, tai sitten se voi olla myös pelkästään kertomus elämän karukkoisuudesta ja arvaamattomuudesta. Tulee mieleen Murphyn lait. Mielestäni teksteissä on liian paljon karikatyyrisia piirteitä, jotta sitä voisi ihan vakavissaan lukea. Tämäkin kirja on helppoa luettavaa, eikä se tarjoa turhia kielioppi-kuperkeikkoja. Vaikka Karnevaalit ei ole kenties tyypillisintä Woukia, se voisi olla ensimmäinen kirja joka hänen tuotannostaan kannattaisi lukea. Itse pidin tästä ja suosittelen muillekin.

Herman Wouk - Sodan tuulet

Suomentanut: Aarne Valpola

Sivumäärä: 397

Kustantaja: Uusikirjakerho

Painos ja vuosi: - 1971

Perimmäisten asioiden äärellä. Päätin aloittaa tämän Wouk-maratonin hänen toisesta sotakirjastaan Sodan tuulet. Alun perin yksissä kansissa ilmestynyt The Winds of War käsitti n. 880 sivua. Suomennettuna tämä löytyy kahdessa kirjassa, Sodan tuulet ja Tulimyrsky. Tähän on ilmestynyt sittemmin jatko-osa Sodan muisto, joka ilmestynyt suomeksi kahtena kirjana. Lisäksi nämä löytyy myös neljänä erilliskirjana, Hyvästi huominen, Maailman palo, Sodan mainingit ja Tulipilven takana. Näiden sotakirjojen kirjoittamiseen meni Herman Woukilta koko 70-luku ja nämä lienevät hänen (eräänlainen) testamenttinsa toisesta maailmansodasta. Kaiken kaikkiaan kirjat sisältävät suomennettuna n. 2450 sivua melko tiukkaan präntättyä tekstiä. Tarjolla siis melkoinen urakka.

Huomautus. Sisältää kohtalaisen paljon juonipaljastuksia.

Sodan tuulet sijoittuu toisen maailmansodan alkuvaiheeseen ja sen tarina alkaa n. puoli vuotta ennen Saksan hyäkkäystä Puolaan. Tänä epävakaana aikana Saksa liitti muutamia alueita emomaahansa ilman aseiden kalistelua. Puolan lisäksi Saksalaiset miehittivät Tanskan ja Norjan melko vähäisin tappioin ja lopulta myös hieman yllättäen salamasota taktiikallansa Ranskankin muutamissa päivissä. Englantilaiset pääsivät hädintuskin motista kanaalin ylitse takaisin saarivaltakuntaansa. Tällä välin myös Neuvostoliitto miehittää Puolan itäosan ja hyökkää Suomeen, tehtyään ensin sopimuksen Saksan kanssa. Näin ollen ensimmäinen kirja käsittää ajan keväästä 1939 alkukesään 1940. Koska valtaosalle lukijoista sodan kulku on historian valossa selvää, en viitsi alkaa sitä enempää tähän referoimaan.

Sodan tuulet -sarjan pääosissa on amerikkalainen Henryn perhe ja siihen kytkeytyy myös juutalainen Jastrown perhe. Victor "Pug" Henry määrätään laivaston sotilasattaseaksi Berliiniin ja tältä aitiopaikalta hän pääsee vaimoineen seuraamaan toisen maailman sodan uhkaa ja lopulta myös käynnistymistä. Samalla hän yrittää säilyttää liitoksissaan natisevan avioliittonsa vaimonsa Rhondan kanssa. Pariskunnan vanhempi poika Warren on jo jokseenkin hyvää vauhtia kiitämässä laivaston lentueeseen upseerin arvoisena sotilaana. Tarinan tiimellyksessä Warrenin ja hänen rakastettunsa hääkellot soivat ja tunnelma tiivistyy - joutuuko pian amerikkalaisetkin tositoimiin?

Pariskunnan nuorempi poika Byron on toki reservissä jo luutnantti, mutta häntä kiinostaa enemmän siviiliammatti ja lähinnä taide, sekä kenties kulttuuri. Hän matkustaa sodan alla Italian Siennaan opiskelemaan taidetta ja tapaamaan kirjailija taiteilija Berel Jastrowin. Pian Byron luistaa opinnoista ja karkaa juutalaisen ihastuksen Natalie Jastrowin kanssa turisteeraamaan Puolaan. Saksan hyökätessä Puolaan alkaa nuorelle Byronille ja tytölle hengissäselviytymiskamppailu, joka onkin kirjan parasta antia.

Paljon pojiltaan vaativa Victor Henry ei välttämättä ole mielissään nuoremman pojan toilailuista, mutta toisaalta hän kuitenkin ihastelee pojan elämänjanoa ja omapäisyyttäkin. Kenties löytäen samalla itsestään hukatun nuoruuden. Ainakin isä saa pojaltaan paljon käytännön- ja ensikädentietoa Puolan tapahtumista. Victorin vaimo on ilmiselvästi kyllästynyt olemaan ns. "näyttelyvaimo" miehensä käsipuolessa ja haikailee jännittävää ja kielettyä rakkautta. Ilmeisesti mies itsekin on vähän fakkiutunut tähän avioliittoon, mutta ei kuitenkaan korkean moraalin omaavana miehenä osaa tehdä johtopäätöksiä ja ratkaisuja. Ja virkamiehen tehtävät ahmaisevatkin suuren osan miehen ajasta.

Tällä välin Byron on siis hypännyt valmiiksi lämmitettyihin tohveleihin ja haaveilee perhe-elämästä juutalaisen Natalien kanssa. Isä Victor ahdistelee poikaa liittymään sukellusvenelaivastoon ja tämä jää toistaiseksi auki - päätyykö nuorimies kursseille? Yhtä kaikki Victor myös itse ihastuu Nataliehen ja on hyvin ymmärtäväinen poikansa tunteista.

Vaikka Henryt ja Jastrowit ovatkin sepitteellisiä hahmoja, voisivat he olla ihan hyvin todellisiakin. Herman Wouk onnistuu luomaan varsin vakuuttavia ihmissuhteita ja ilmapiirejä. Todellisia historiallisia hahmoja esiintyy niin ikään useita. Näistä mainittakoon Roosevelt, Hitler, Mussolini ja muutama muukin henkilö. Sodan kuvailu jää varsin vähäiseksi näiden seikkaperäisten ihmis- ja ihmissuhdekuvausten rinnalla. Toisaalta amerikkalaiset eivät ehdi vielä tällä erää sotaan, mutta pääsevät vääjäämättä siihen seuraavassa osassa.

Juutalaisten kohtaloa kuvaillaan melko objektiivisesti, toisaalta kuitenkin melko totuuden mukaisesti. Ilmeisesti herra Wouk pyrkii ymmärtämään avarakatseisemmin mistä koko sodassa ja vainoissa oli kysymys. Oman mielenkiintoisen juonteen tarinaan antaa erään kuvitteellisen saksalaisupseerin Armin Von Roonin muistiinpanot, joihin kirjailija on tarttunut parikymmentä vuotta myöhemmin. Näistäkin voi oivallisesti päätellä myös saksalaisissa majailleen tyytymättömyyden, koskien sodanjohtoa, strategioita, mutta myös ylipäätään ympäröivää maailmaa kohtaan. Ensimmäisen maailmansodan ja sitä seuraavien epäreilujen rauhanehtojen haavat eivät olleet parantuneet. Kuitenkin tässäkin kirjassa paljastuu myös amerikkalaisten omat ennakkoluulot juutalaisuutta kohtaan, esim. kuinka liitto kristityn ja juutalaisen välillä voisi onnistua.

Sodan tuulet on kenties hieman pitkäveteinen kirja, joka on pullollaan draamaa ja ihmissuhdehöttöä. Toisaalta se tarjoaa sotia kokeneen kirjailijan mielenmaisemia yleisemminkin, ei pelkästään sodassa vaan myös kotirintamalla. Politiikkaa ja uskontoa on kirjassa vain tarpeellisessa määrin, ei mielestäni yhtään liikaa. Vaikka sodan syttymiseen vaikuttivatkin pitkälti klobaalit poliittiset voimat ja suuntaukset (kommunismi ja kansallissosialismi), en usko että ne tässä kirjassa lukijaa kyllästyttävät. Lisäksi tekstin kirjoitusasu on bestseller-tyylistä, joten siinä on joko sattumalta tai tietoisesti haettu tietynlaista "keveyttä". Mikäli ehdin niin luen kuun loppupuolella myös Tulimyrskyn. Ihan hyvä kirja tämäkin.

 

Kirja-aitta avaa Herman Wouk -kuukauden

Muutamia kirjoja hyllystäni. Poikkileikkaus Woukin suomennetusta tuotannosta.

Lupailin jo tuossa viimesyksynä lukevani Herman Woukin kirjallisuutta toukokuun ajan, jos kirjailijalegenda elää sata vuotiaaksi. Nyt näyttää siltä että hän elää, joten tartun siis tuumasta toimeen. On mielenkiintoista nähdä noteerataanko tätä mitenkään suomalaisissa tiedotusvälineissä, kun toukokuun 27. koittaa. Herman Wouk julkaisi esikoiskirjansa (harmi ettei ole suomennettu) The Man in the Trench Coat vuonna 1941, siis toisen maailmansodan aikana. Ja nyt pari vuotta sitten ilmestyi (niin ikään suomentamaton) The Lawgiwer, joka tarkoittaa sitä että kirjailija on julkaissut kahdeksalla vuosikymmenellä. Mielestäni varsin kunnioitettava saavutus. Stephen King julkaisi joitakin vuosia sitten novellin Herman Wouk is Still Alive, joten ilmeisesti amerikkalaiset itsekään eivät tiedä taiteilijan yhä elävän.

Ilmeisesti taiteilija Wouk on elämänsä varrella tullut fanaattisemmaksi juutalaiseksi ja ohjannut elämäänsä askeetisempaan suuntaan. Katselin tuossa hänen tuoreita kuviaan ja voin todeta hänet varsin hyvävoimaisen oloiseksi. Kirjailija on ainakin joskus aikanaan ollut hyvin arvostettu kotimaassaan. Hän on sotasankari ja palvellut maataan Tyynellämerellä toisen maailmansodan aikana. Hän valmistui Columbian yliopistosta jo 1930-luvun alkupuolella. Hän on saanut useita Yhdysvaltojen kansallisia kirjallisuupalkintoja, mukaan lukien Pulitzer-palkinnon kirjastaan Cainen kapina (The Caine Mutiny) vuonna 1952. Varmasti hänestä voisi kertoa paljonkin, mutta jos osaa englantia kannattaa tutustua netin kautta hänen historiaan ja tuotantoon.

Päätän siis lukea kuukauden Herman Woukin kirjoja ja kirjoittaa vielä jotain spesiaalia hänen syntymäpäivänään kuluvan kuukauden 27. päivänä. Kenties Kirja-aitan lukijoista löytyy sen verran uteliaita ja innokkaita lukijoita, että tarttuvat myös johonkin Woukin kirjoista. Hänen juutalais-uskonnollisia kirjoja ei ole suomennettu, mutta aihe ei ole niin kiinnostava että se minua suuremmin haittaa. Sen sijaan sota-aiheisia, suku- ja kehitysromaaneja on useitakin. Cainen kapinan aion lukea jo senkin vuoksi, että saan täydennettyä luettujen Pulitzer-kirjojen listaa.

Hei! Nyt tämän saa DVD-boksinakin.

Toivottavasti joku uusikin lukija löytäisi tämän vanhan herrasmiehen tuotannon. Siihen on vanhempi lukijapolvi tutustunut jo todennäköisesti myös television kautta 80-luvulla, jolloin esitettiin sarjaa Sodan tuulet. Yhtä kaikki aiheeseen voi tutustua monella tapaa. Kirja-aitta toivotaa aiheesta kiinnostuneille hyviä luku- tai katseluhetkiä Herman Woukin parissa. Joskus juhlitaan kuolleita 100 vuotiaita kirjailijoita, nyt elävää.

 Lopuksi lainaus Herman Woukin viralliselta kotisivulta.

"Fellow authors and (possibly dearer to my heart) readers:

My love of literature has also been my life work. Such a destiny has been a blessing far above my youthful imaginings.

To my fellow authors I would say simply: persevere. First and foremost, writing is a hell of a lot of work; and may give years to work that fails to please, as I have sometimes done. If you press on, and if you have the calling--nobody really knows that but you yourself--your hour may come. To all of you, the blessin of a very aged fellow worker.

To readers, all hail! May you be fruitful and multiply!"

                                               Herman Wouk
                                               Rancho Mirage writers Festival
                                               January 21, 2015