Herta Müller - Matala maa

Suomentanut: Raija Jänicke

Sivumäärä: 137

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: Keltainen kirjasto 1.painos - 1989

Itkua ja hampaiden kiristelyä sillisalaatin lomassa. Päätin lukea tämän omasta hyllystä löytyvän Herta Müllerin kirjan Matala maa. Kirjailija on tullut itselleni tunnetuksi muutama vuosi sitten saamastaan Nobelin palkinnosta. Täytyy myöntää että en olisi kirjailijaan tarttunut ellei tarkoitukseni olisi lukea kaikkia Nobel kirjailijoita. Müller on romanialaissaksalainen kirjailija ja runoilija, joka on ehkä keskimääräistä tuotteliaampi. Hänen teemasa koskevat lähinnä pientä ja sorrettua ihmistä, usein sodan ja köyhyyden hampaissa.

Matala maa oli itselleni hyvin vaikeasti lähestyttä kirja. Ei pelkästään teemallisesti, vaan myös ilmenevän vaikeaselkoisuuden vuoksi. Tarina kertoo perheestä ja lähisuvusta pienessä kylässä, joka on selviytymässä sota-ajasta. Ilmeisesti kertoja on lapsuudesta aikuisuuteen varttuva tyttö, joka seurailee ympäröivää yhteisöä ja elää omissa fantasioissaan. Jossakin vaiheessa kertomus alkaa hilautua surrealismin puolelle, jossa todellisuus ja kuvitelma juottuu yhdeksi melko aistikkaaksi mössöksi. Koska tunnelma ja yhteisö vaikuttaa agressiiviselta ja puritaaniselta, alkaa pidemmän päälle lukeminenkin tylsistyttää. En ole koskaan jaksanut lukea kirjoja jossa lapset itkee ja ladot palaa (kytemällä).

Matala maa on kirja jolle varmasti lukijansakin löytyy, mutta itselleni oli raskassoutuinen ja vaikka lyhytkin - niin toivottoman pitkäveteinen. Itse en löytänyt mitään kauaskantoista juonta joka olisi koukuttanut lukuhetkiin. Epäilemättä Herta Müllerin kirjallisuus on "taidekirjallisuutta" jonka ei ole takoituskaan avautua yksiselitteisesti. Vaikka kirjailija onkin arvostettu ja tuotanto palkittua, en voi lausua mitään ylistäviä superlatiiveja. Lukee ken jaksaa.

Anja Snellman - Aura

Kirjailija: Anja Snellman

Sivumäärä: 144

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 2000

Matkalla kirjallisuuteen ja menneisyyteen. Päätin pitkästä aikaa lukea Anja Snellmanin kirjan ja tartuin tähän hyllystä löytyvään Auraan. Olen aikoinani lukenut muutaman Snellmanin kirjan, ehkä paras niistä oli Pelon maantiede. Vaikka Snellmania pidetään naisasianaiskirjailijana, niin mielestäni hänen tuotantoaan ei voi katsoa pelkästään tältä kannalta. Yllättävän paljon niistä löytyy esim. populaarikulttuuria.

Tarina alkaa sekavasta ja väkivaltaisesta tilanteesta kirjakaupassa, jossa nuori nainen alkaa uhkailla ja huitoa kirveellä asiakkaita. Kirjan kertojalle ilmestyy menneisyys kummittelemaan ja se johtaa aina 20 vuoden taakse aikaan, jolloin hän tunsi pöytälaatikkokirjailijan Aura Aulan (kertojan oppilas). Vaikka kertojakin on yrittänyt saada Auran kirjoja läpi kustantajalle, ei hän ole tässä koskaan onnistunut. Nyt sitten lukijalle paljastuu että Aura on kuollut rintasyöpään ja hänen rakastajattarensa välittää Auran testamenttaamat kirjoitukset kertojalle, joka ei oikein tiedä mitä niille tekisi. Vaikuttaisi siltä että myös kertojalla ja Auralla olisi ollut syvällisempikin suhde, johon viittaa esim. kertojan vihjailut ja kiihkeä yhteydenpito(aikoinaan). Kirjassa käytetään lähteenä Saara Salosen päiväkirjoja, en tosin tiedä missä määrin.

Kertoja vaipuu samassa yhteydessä muistelemaan lapsuuttaan ja mahorkan tuoksuista isäänsä, joka aikoinaan toimi vasemmistolaispomona Suomi-NL seuran organisaatiossa. Nämä kaikki kasautuu epäselväksi mössöksi, josta en ainakaan itse punaista lankaa löytänyt, vaan se pikemminkin läjäytyy eräänlaiseksi kertomuspaketiksi. Muistelujen kautta useissa kohdin käydään myös tuttavallisesti käsiksi klassikko kirjoihin ja viitataan moniin maineikkaisiin kirjallisuuden hahmoihin ja kirjailijoihin. Mielestäni teksti on taiteellista huttua, johon en ilmeisesti kaikessa vajavaisuudessa pääsyt sisälle. Jos vertaan kirjaa muihin lukemiini Snellman-Kaurasiin, niin se ei edusta parasta puolta. Toisaalta kirjassa on vihjailevan eroottinen tunnelma ilman selkeää härskimpää otetta, joka ei välttämättä ole huono asia. Kaiken lisäksi kirjan kannessa on kaksi syleilevää naista (hauska yksityiskohta), ovatko ne nunnia - vai näyttävätkö vain siltä?

Tässäkin kirjassa mainitaan U2:n Bono ja muistaakseni tämä ei ole outoa hänen tuotannossaan. Olisikohan Anja itsekin Bono fani? Itselleni jäi paljon epäselvyyksiä tässä jopa hieman avantgardistisessa teoksessa(tekotaidetta?). Kuitenkin kirja oli ihan luettava, tosin ei ihan parasta lukemistoa. Mielestäni Anja Snellman on yksi tämän ajan tärkeimpiä suomalaisia naiskirjailijoita ja hänen kirjansa ansaitsee tulla luetuksi.

Mo Yan - Seitsemän elämääni

Suomentanut: Riina Vuokko

Sivumäärä: 730

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 2013

Käännös uutuus

Kiinalaista kertomakirjallisuutta Mao Zedongilla ja ilman. En ole koskaan aiemmin lukenut kiinalaista kirjallisuutta(häpeä myöntää), joten oli jo viimein aika iskeä kiinni. Päätin lukea tämän isänpäivälahjaksi saamani Mo Yanin kirjan Seitsemän elämääni. Olisin joutunut hetken odottamaan kirjastojonossa, ellen olisi tätä hieman yllättäenkin saanut lahjaksi. Mo Yan on siis tämä vuosi sitten Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut herrasmies, jonka kirjallisuutta ei ole aiemmin lainkaan suomennettu. Tyttäreni väitti tätä naisten kirjaksi, ilmeisesti viitaten tuohon "feminiiniseen" kanteen.

Seitsemän elämääni on oivallinen poikkileikkaus sotien jälkeiseen Kiinaan. Tapahtumat lähtevät liikkeelle Maon ajasta ja kuljettavat lukijan nykyaikaan, siis kaksituhattaluvulle. Kirjan keskeisin henkilö Ximen Nao joutuu teloitetuksi mielivaltaisesta syystä, oikeastaan väärinkäsityksen seurauksena. Tästä käynnistyy hänen useita reinkarnaatioita käsittävä matkansa, jonka varella Kiina ja sen kansa kokee valtavia muutoksia. Ximen Nao katselee eläimen näkökulmasta kuinka hänen lähipiirinsä pärjäilee. Kuinka esimerkiksi hänen väkipäinen renkinsä Lan Lian menestyy yksityisyrittäjänä kommuunin puristuksessa, tai kuinka hänen jälkikasvulle nousee hattuun kun kommunismin nyörit alkavat hellittää. Kirjailija onnistuu satiirisen humoristisesti kuvailemaan kansan matkaa ja kaikkia kommelluksia, mihin niin eläimet kuin ihmisetkin joutuvat. Toisaalta kirjailija itsekin kulkee tarinan mukana ja eipä kertoja voi olla parjaamatta itseään kerronnan melskeessä (jopa rasittavuuteen asti). Varsin luontevasti asettuu yliluonnollinen luonnollisen lomaan ja muuttuu käsinkosketeltavan "normaaliksi" - vaikkakin hauskaksi sellaiseksi. Itäisissä uskonnoissa uudelleen syntyminen on osa kokonaisuutta, joten sinällään ymmärrettävää. Jos Mo Yan kritisoi Maon aikaista Kiinaa, niin se tapahtuu varsin sievästi ja maltillisesti. Toisaalta vastapainoksi myös kapitalismi saa oman osansa, eikä ehkä vähäisintä sellaista.

Tarinan toisena kertojana toimii Lan Jiefang, joka on renki Lan Lianin poika. Hän on muun muassa kommuunin johtaja ja sittemin piirijohtaja. Hänen roolinsa tasoittaa tarinaa ja muuttaa sitä loppua kohti vakavammaksikin. Lopulta kirjan tarina onkin aika mutkikas ja synkkä.

Kaiken kaikkiaan voi päätellä että kommunismihallinto, kulttuurivallankumous ja pula-aika koetteli kiinalaisia ja teki heidän elämästään alati muuttuvaa. Sitten kun kuri löystyi ja yhteiskuna antoi sijaa inhimillisyydelle, alkoi tapahtua monenkinlaisia repsahtamisia. Bisnestä, korruptiota, uskottomuutta ja maksullista rakkautta. Aallon murtajana toimi Mao Zedongin kuolema, jonka jälkeen kaikki muuttui pikkuhiljaa liberaalimmaksi. Vaikka Seitsemän elämääni on fiktiivinen tarina(lähinnä maagista realismia), valaisee se Kiinan lähihistoriallisia vaiheita oivallisesti ja viihdyttävästi. Kirjan paksuus ei itseäni liioin haitannut, koska teksti oli nopea lukuista ja tapahtumarikasta. Hämmästyttävän luontevaa ollakseen irrationaalista. Muistaakseni suomalaisessa kirjallisuudessa esim. Veikko Huovinen on harrastanut tätä reinkarnaatiotematiikkaa novellissaan Sielunvaellusta, tosin vielä astetta kepeämmin. Seitsemän elämääni on hyvä kirja, se kannattaa lukea.

Kirja-aitan vuodenvaihde ja uudet haasteet

Kuten kaikille muillekin, koittaa myös Kirja-aitalle uusi vuosi ja uudet haasteet. Olen ahkerasti lukenut niin haastekirjojani kuin muitakin, mutta vaikuttaisi siltä että jään kaikissa haasteissa autamattomasti jälkeen. Tavoitteeni oli lukea sata kirjaa tänä vuonna, mutta siihen en kyllä pysty enkä ehdi. Toinen päätavoitteeni oli lukea ensi kesään mennessä kaikilta suomennetuilta Nobel-kirjailijoilta yksi kirja - tähänkään ei rahkeeni riitä. Vaimon heittämät haasteet niin ikään jää täyttämättä, joten pitänee petrata tulevana vuonna. Siirrän siis tämän vuoden haasteita ensi vuodelle ja toivon että saan ne myös luettua alkuvuodesta.

Olen vuosien jälkeen saanut elvytettyä vanhan lukuharrastukseni ja tästä olen iloinen. Kuluneen puolentoista vuoden aikana on tapahtunut asioita jotka ovat vaikuttaneet ajan käyttööni, muun muassa sairastumisia lähipiirissä. Lisäksi perhe ja työ ovat vieneet aikaa - onneksi positiivisessa mielessä. Koska olen tässä ikää kartuttaessa hieman rauhoittunut ja alkanut viihtyä kotona, ovat myös kirjat löytäneet takaisin tiensä aikatauluihin. Niinpä olen kulkenut kirjakaupoissa ja kierrätyksissä ostelemassa itselleni kirjoja ja löytänyt muutamia mielestäni harvinaisempiakin painoksia. Näistä mainittakoon esim. Gerhart Hauptmannin Atlantis ja John Galsworthyn Ylimys. Koska vaimoni on myös innokas lukija, kuluu kosolti yhteistä aikaamme kirjaharrastukseen. Ilmeisesti lukemisen innostus on tarttunut myös tyttöömme, joka keväällä oppi lukemaan 4-vuotiaana.

Uuden vuoden myötä aloitan taas uusin haastein ja pyrin lukemaan 100 kirjaa ja laadin muutamien keskeisten tavoitteiden listan ennen vuoden vaihdetta. Kiitän lukijoita jotka ovat osittaneet kiinnostusta blogiini ja toivotan uudet lukijat myös tervetulleeksi. Ehkäpä pääsen esim. Nobel-tavoitteessani päämäärään ensivuoden aikana. En jaksa suuremmin kirjoitella tänne blogiini muista kuin lukemistani kirjoista (koska sitä varten tämän perustin), mutta saatan joskus jotain pientä kommenttia laittaa esim. blogiani tai kirjallisuutta koskien.

Rudolf Eucken - Elämän tarkoitus ja arvo

Suomentanut: Lauri Hendell

Sivumäärä:187

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 2. painos - 1925

Ulkoisen ja sisäisen maailman dialektiikkaa. Asetin tämän kirjan alunperin lukutavoitteisiini siinä uskossa että löydän sen kirjastosta. Näin ei kuitenkaan käynyt ja menetin jopa toivonikin asian tiimoilta, kunnes törmäsin täysin sattumalta kirjaan kierrätyskeskuksessa. Tätä kirjaa ei usein näe liikenteessä ja liekö sitten jo aikansa elänyt. Jokatapauksessa sain kirjan pilkkahintaan 0,20€ ja voin sen lainata ken haluaa sen lukea. Rudolf Eucken on menneen ajan maineikkaita filosofeja ja hänen suuntauksensa oli henkisyyttä korostava filosofia. Eucken sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1908, eli sata vuotta aiemmin kuin edellinen lukemani kirjailija Le Clézio.

Elämän takoitus ja arvo keskittyy pohtimaan teemaansa muun muassa erilaisten elämänkäsitysten kautta. Näitä löytyy kirjasta muutama, kuten uskonnollinen elämän käsitys, immanenttisen idealismin elämän käsitys ja näitä uudemmat elämänkäsitykset, kuten naturalismin elämänkäsitys. Näihin ei sen suuremmin voi tässä pureutua, mutta avautunee jos vaivautuu kirjan lukemaan(ellei ole tuttuja jo valmiiksi). Vaikka itsellänikin on ollut opinnoissa filosofian kursseja, en tuntenut mitenkään olevani omalla maalla.

Eucken pohtii mm. rakentamiskokeidensa avulla ihmisen suhdetta sisäiseen ja ulkoiseen maailmaan. Mikä on ihmisen rooli sosiaali- ja yksilökulttuurissa, tai esim. mikä on ihmisen suhde luontoon ja luonnon suhde ihmiseen. Minkälaisiin johtopäätöksiin Euckenin filosofiassa päädytään yksilöiden elämässä ja niiden kohtaloiden erilaisuudessa. Löysin teksteistä aika pessimistisiäkin(tosin mielenkiintoisia) sävyjä, koskien esim. ihmisen vanhenemista ja sen luomia haitallisia ajatusmalleja. Sen sijaan uskottavuutta heikentää käsittämätön poliittinen subjektiivisuus kirjan s. 129, jossa Eucken ottaa kantaa saksalaisten osallisuuteen ensimmäisen maailmansodan syttymisessä (nurkkapatriotismi).

Mielestäni kirja ei kuitenkaan tarjoa (yllätys yllätys..) täydellistä vastausta kysymykseen mikä on elämän tarkoitus ja arvo. Kirja on oppikirja kirjailijan filosofiaan, joka korostaa henkisyyttä ja näin ollen henkisesti pystyvämpien ihmisten arvoa ja selviytymistä maailmassa. Väistämättä siis tuolloin parempiosaisten ihmisten roolia yhteiskunnassa(taiteellinen ja tieteellinen eliitti). Euckenin tekstit ovat paasaavan sävyisiä, mutta toisaalta ne soljuvat keveästi ikäänkuin "lonkalta". Toisaalta ne eivät pyri esittämään asioita yksinkertaistetusti, jolloin ne avautuvatkin vain asiaan paneutuville ja vihkiytyville lukijoille (eli ei itselleni). Kirjan lukeminen ei ole täysin hukkaan heitettyä aikaa, vaikka sisältö onkin kulkeutunut jo parasta ennen päiväyksen ohitse. Raskain asia kirjassa lienee se, että johdanto ja yhteenveto ovat samanlaista pohdintaa, kuin itse pohdinnallinen osuus. Melko haastavaa ja raskassoutuista luettavaa, ei voi mitään.

J. M. G. Le Clézio - Harhaileva tähti

Suomentanut: Annikki Suni

Sivumäärä: 308

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 2.painos - 2008

Kaukana saavuttamaton vapaus. Jean-Marie Gustave Le Clézio on Nizzassa syntynyt ranskalaiskirjailija. Hänen tuotantonsa on laaja, mutta ei mitenkään kaupallisesti menestynyt. Hänen aihepiirinsä käsittelevät mm. mielenterveyden järkkymistä, lapsuutta, nuoruutta ja matkustamista. Le Clézio on palkittu useilla eri palkinnoilla, lopulta myös Nobelin kirjallisuuspalkinnolla. Hän on yksi arvostetuimmista elossa olevista ranskalaiskirjailijoista.

Harhaileva tähti on verkkaisesti etenevä tarina juutalaisesta Estheristä(Helenestä), joka selviää äitinsä Elizabethin kanssa hengissä natsien vainoista. Elämä kuljettaa heidät Ranskasta juutalaisvaltion kautta rapakon taakse Kanadaan, jossa Esther opiskelee lääkäriksi. Hieman ennen tätä Kibbutislla Esther tulee raskaaksi Jacquesille, joka kuitenkin jo ennen pojan syntymää kuolee sodassa. Kirjassa väläytetään myös palestiinalaistyttö Nezman elämää, jonka merkitys jää kuitenkin vähäiseksi, vain lähinnä solidaarisuusrooliin. Vaikka Esther tuntuu selviävän elämässään, häntä vaivaa koko ajan menneisyyden pelot ja ahdisukset. Päälimmäiseksi nousee isän rooli - isän jota hän jäi odottamaan ja joka ei koskaan palannut. Hänen isänsä joutui monen muun tuttavan mukana natsien ampumaksi. Kuitenkin Esther elää koko ajan muistoissaan, eikä pelkästään ikävissä, vaan myös positiivisissa. 

Traumaattinen ajanjakso sattui Estherin lapsuuteen, eli aikaan jonka olisi pitänyt olla huoletonta. Aistien kautta Esther luo itselleen kauniita kuvia ja yllättävän usein nämä koskevat merta. Tarinassa odotellaan laivaa joka noutaa Estherin ja äidin juutalaisten maahan Israeliin, näin ollen se muodostuukin vapauden symboliksi. Kirjailija onnistuu luomaan lukijalle pienen ryhmän kautta kuvan juutalaisten kollektiivisista kipupisteistä ja tuskan hetkistä. Vaikka kertomuksessa ovat omat synkätkin hetkensä on se mielestäni kuitenkin selviytymistarina. Kuinka ihminen voi selvitä vaikeistakin ajoista? Kyllä voi jos elämänhalua on tarpeeksi.

Elämän polku on tässäkin tarinassa kuin matka jossa vain hetkeksi pysähdytään. Esther ja äiti ovat koko ajan matkalla - onkin vaikea hahmottaa missä vaiheessa pako muuttuu matkaksi sinänsä. Oliko heidän matkansa koko elämän ajan pakenemista, pääsivätkö he koskaan pois tästä oravanpyörästä? Näitä ja montaa muuta asiaa lukija joutuu pohtimaan Harhailevassa tähdessä.

Oivallinen joskin hieman junnaavan tuntuinen kirja. Hetkittäin lähes sietämättömän pitkäveteistä meren ihannointia. Kuitenkin kirjailija onnistuu hämmästyttävällä tavalla ja tunteella kuvailemaan juutalaisuutta, vaikka hän ei itse ole tietääkseni juutalainen. Lisäksi Le Clézio onnistuu paneutumaan tytön ja naisen rooliin luontevasti, joka ei välttämättä ole mieskirjailijoille sydämen asia. Kirja on lukukelpoinen ja tarjoaa niin vastauksia kuin niistä syntyviä uusia kysymyksiäkin.

Victor Hugo - Kurjat III (Marius)

Suomentanut: Eino Voionmaa

Sivumäärä: 354

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1929

Määrätietoisuudesta sielun ristiriitoihin. Jatkan Victor Hugon Kurjien lukemista ja olen päässyt siis osaan kolme(lyhentämättömässä versiossa). Nämä kolme ensimmäistä kirjaa ovat muuten yllättävän hyvä kuntoisia kun ottaa huomioon, että ne ovat jo 1920-luvulla painettuja.

On kulunut taas noin kymmenisen vuotta lisää ja eletään Pariisissa. Nuori Bonapartisti-henkinen Marius elää isoisänsä kanssa, hän on jäänyt "orvoksi" äidin kuoltua ja näin ollen joutunut isoisän kasvattamaksi. Kuitenkin yllättäen Marius saa tietää isästään ja siitä että hän haluaisi tavata nuoren miehen. Tästä käynnistyy tarina joka lomittuu hienosti edellisten kirjojen tapahtumien kanssa. Mariuksen isä on maineikas upseeri, jonka jo aiemmin tutuksi tullut herra Thenardier pelasti Waterloon taistelussa. Vaikka Marius ei ehdi nähdä isäänsä hän saa perinnöksi ohjeita, joiden perusteella pitää Thenardieria palvella ja auttaa. Paljastuu kuitenkin erinäisiä syitä jotka luovat läpipääsemättömiä jännitteitä.

Kesti jonkin aikaa että oivalsin myös Cossetten esiintyvän kirjassa, ja ilmestyypä tässä ohessa myös Jean Valjean kuvioihin uudella nimellä. Lopulta Marius on varsin passiivisessa roolissa, lähinnä hän vain seuraa tapahtumien etenemistä.

Päälimmäisinä teemoina kirjassa ovat Mariuksen itsepäisyys, ylpeys ja naiivius. Toisaalta kirja paljastaa myös köyhien ja kerjäläisten joukossa esiintyviä lieveilmiöitä. Ehkäpä Marius joutuu luopumaan sinisilmäisestä suhtautumisesta ja näin ollen tarkastamaan omia liberaaleja asenteitaan. 

Thenardierin kieroutuneen mielikuvituksen rikkaus hakee vertaansa varmasti koko kirjallisuudessa. Sairaan mielen monisäikseiset ideat risteilevät pelkuruuden, raivon ja kyynisyyden ristiaalloilla. Oikeastaan hänen mielen maisemansa kulkee käsikädessä yleisempienkin yhteiskunnallisten ilmiöiden kanssa. Thenardier kaiketi yrittää turruttaa paatuneen mielen luomaa tyhtjyyttä ja kyllästyneisyyttä haalimalla epärehellisesti ja häikäilemättömästi rahaa (ilmiöhän ei ole outo nykyaikanakaan).

Marius on hyvin linjassa aiempien Kurjat -osien kanssa. Tätäkin kirjaa on vaikea arvioida paljastamatta  juonta tarpeettoman paljon. Näistä kirjoista on olemassa supistettu versio, mahtaakohan niistä puuttua jotain olennaista? Yleensä olen kaikkia typistettyjä versioita vastaan, koska jos kirjailija ei ole itse vaivautunut niitä karsimaan - oletan että on mielekästä lukea koko hoito. Nyt kun olen lukenut reilut puolet Kurjista, tuntuu siltä että tarina on paljon ajankohtaisempi mitä ehkä uskoinkaan. Se on lähes ajaton.

Kauko Röyhkä - Kaksi aurinkoa

Kirjailija: Kauko Röyhkä

Sivumäärä: 260

Kustantaja: LIKE

Painos ja vuosi: 1.painos - 1996

Ylevää toimintaa rakkauden rintamalla. Kaikkeen se Kaukokin on ehtinyt, kuten esimerkiksi kyseisellä kirjalla ollut Finlandia-palkinto ehdokkaana. Vaimoni valitsema haastekirja Kaksi aurinkoa on keskeisinpiä tuotoksia ja ilmeisesti aika on viimein kypsä tämänkin kirjan lukemiseen. Taiteilija Röyhkältä ilmestyi hiljattain uusi kirja Poika Mancini, joka on jatkoa Miss Farkku-Suomelle. Tämän vaimoni hiljattain luki ja lausui varovaiset kehunsa. No... saattapi olla sitten suraavana kenties.

Kaksi aurinkoa on kertomus Elis -nimisestä nuoresta miehestä, joka ei pidä ajatuksesta lähteä sotimaan isänmaan puolesta. Hän on viihde taiteilija ja pitää enemmän musisoimisesta ja naisissa juoksemisesta, eipä sillä etteikö tämäkin kiinnostaava olisi. Niinpä Elis kerää kampsunsa ja lähtee Ruotsiin "evakkoon" ja jättää Helsinkiin hänen uuden tyttöystävänsä Tytin. Ruotsissa ei mies välty kommelluksilta ja jää kiinni okkultisen seuran afterpartyissa. Siveettömän käytöksen ja sotilaskarkuruuden vuoksi hänet palautetaan Suomeen, jolloin hän joutuu ns. rangaistuspataljoonaan - rintamalle etulinjaan. Elis onnistuu kuitenkin kunnostautumaan ja pääsee vähän helpompiin hommiin, eli musikantiksi viihdytysjoukkoihin. Tästä kehkeytyy reteä ja ronski(humoristinenkin) tarina sota-ajan Suomesta ja erityisesti asemasotavaiheen sotatoimialueesta. Loppuvaiheessa kirja keskittyy kasvavassa määrin Eliksen soittokaverin Turen elämään, johon kirja lopuksi kulminoituukin.

Naiset edustavat kattavaa osaa tässäkin kirjassa ja heitä kuvaillaan monipuolisesti. Lähes kaikki heistä ovat tämän alati vaihtuvan "poikaporukan" liepeillä ja heidän kanssaan harrastetaan rajuja, jos miltei mauttomiakin akteja. Toisaalta varsin osaavalta vaikuttaa myös tämä parempi puoli, eikä se jää vähimpään osaan tätäkään kirjaa. Yllättävän paljon Röyhkä paljastaa myös miesten haavoittuvuudesta ja ehkä tämä edustaakin rehellisintä puolta tässä tarinassa, joka on muuten lähinnä jonkinlaista fantasiaa. Voimakkaita naispersoonia kuten Tytti ja vaalea turkoosi nainen lähestytään ristiriitaisesti. Upseerit jotka ovat saksalaisia ja suomalaisia kohtelevat naisia esineellistävästi - jopa törkeästi. En osaa sanoa mitä Röyhkä tässä ajaa takaa (ehkä ei mitään), mutta jonkinlainen auktoriteetiviha saattaa olla kysymyksessä. Tokihan sota on paha ja se muuttaa ihmisiä - niin miehiä kuin naisiakin, mutta jotenkin karikatyyrisiä ovat kirjan ihmiskuvat.

Kirjan teksti on jo itsellenikin tutuksi tullutta härskiä ja provosoivaa, mutta toisaalta myös varsin kyynistä. Eliksen kautta avautuu epäilemättä kappale kirjailijan omaakin ajatusmaailmaa. Jos ei tuosta sodasta pääse muuten eroon kuin sotimalla, niin laitetaan sitten haisemaan kunnolla. Navanalusjutut ovat Röyhkän yksi kantavista voimista ja jollakin omituisella tavalla ne ovat jopa kepeitä ja huvittaviakin. Kautta linjan jutut lipuvat mielestäni hieman överiksikin, mutta jos antaa taiteilijan ilmaisuvapaudelle tarpeeksi tilaa, pystyy niitä lukemaan kohtalaisen vaivattomasti. Aika boheemia muusikkomeininkiä ja vapaata seksiä, noinkohan sitä on tuolloinkin ollut? Ehkäpä on ollutkin. Kirjassa päästään sodan melskeeseen vasta loppusuoralla, mutta joitain maistiaisia rintamalinjan upseerikeikaroinnista saadaan toki jo aiemminkin.  Humoristisella tavalla kyynistä tekstiä. Aivan kelvollinen kirja.